Minulla on ikävä

Hei, rakkaat!

"Minulla on ikävä, minulla on suunnaton ikävä", lauletaan tunnetussa laulussa. Sanat ovat niin totta tällä hetkellä. Minulla on ihan mieletön ikävä Malesiaan :(.

Pitkä, pimeä ja sateinen syksy ei varmasti ole helpottanut tunnettani, mutta onneksi syksy on vaihtunut valkoiseen talveen - ainakin toistaiseksi. Kun katsoo lämpömittariin ja siihen päälle vielä ikkunasta ulos, saa vain arvailla, kauanko lunta riittää. Taas ollaan nimittäin plussan puolella ja kunnolla. Reilu viikko sitten lunta tosin tuli tänne pohjoiseen suhteellisen paljon, joten jospa se ei ihan heti kokonaan sulaisi.

Toivon todella, että saisimme kunnon ja lumisen talven. Valkeus ja sopivan kirpakka pakkanen tuovat tuttuuden, jota Malesiassa kaipasimme. Ehkä se myös helpottaisi ikävääni. En oikeastaan edes ymmärrä, miksi ikäväni on näin voimakas. Tuntuu, että muistan jokaisen yksityiskohdan Malesian kodistamme, Ekko-gekkomme kakkimiset, allasalueeltamme kuuluvien polskimisien äänet, tuoksut, lähiostarimme ravintoloiden iloiset ihmiset, ihanat ruuat, P:n moikkailut vartijoille, lämmön, auringon ja kosteuden, letkeän menon, paljaat varpaat... Voi voi, lista on loputon...

Tiedän kuitenkin sen, että myös näin on hyvä. Minulla on hyvä olla koti-Suomessa, ja koko perheellämme menee oikeasti mainiosti. Joulu on tulossa ihan nurkan takana, ja tänä vuonna saamme viettää sitä läheistemme kanssa. Se on rikkaus ja suuri ilo!

Ikävä Malesiaan jää varmasti jollekin tasolle pysyväksi, mikä on mielestäni luonnollista. Uskon myös sen, että jonakin päivänä pääsemme siellä käymään lomailemassa. Sitä en vielä tiedä, milloin sen aika on, mutta eiköhän se tule. Eikö niin?

Ihanaa joulun odotusta! Hymy huuleen ja turhat stressit pois!

-E

Nimi vaihdettu, osoite ei vaikka muuallakin on nyt tekstiä

Ja uuden nimen mukaisia tekstejä löytyy:
http://hakkapedia.fi/blog/fi/blogers/eija-mustonen/

Ja varsinaiset jorinat:
http://hakkapedia.fi/blog/fi/author/eija-mustonen/

Tännekin tullaan toivon mukaan kirjoittamaan aktiivisemmin

-T&E

Hyvää yötä ja huomenta

No mutta tervehdys kaikille!

Ei saa soimata, vaikka blogin nimi onkin vielä se vanha ja perinteinen. Ei tässä ole nyt ehtinyt nimeä vaihtaa, ja sitä paitsi löydätte ainakin varmemmin vielä turinoidemme ja tarinoidemme äärelle. Niin ja onhan tämä tekstikin vasta ensimmäinen sitten Malesiasta lähtömme jälkeen. Ei saa hötkyillä :). Ähäkutti, Malesia jätti merkkinsä ;).

Laskeskelin tässä jokin päivä sitten, että kohta me olemme olleet kolme kuukautta koti-Suomessa. Kolme kuukautta! Sehän on yksi neljäsosa koko Malesiassa oleskelumme ajasta. Herranen aika sentään - ei tämä ajan rientäminen ole miksikään muuttunut. Tuskinpa se edes muuttuukaan. Niinpä niin, elämä on.

Elämämme on myös jatkanut mielenkiintoisia uomiaan Suomeen palattuamme. Vielä kerran tuhannet kiitokset kaikesta avusta, jota olemme paluumme jälkeen saaneet! Kaikki on tullut todella tarpeeseen! Oli myös mahtavaa saada lomailla Suomessa hetken aikaa (vaikka suurin osa lomasta menikin samperin auton etsimiseen, mutta en voi valittaa, hyvä peli on nyt alla :D), ennen kuin sitten pläjähti ja pyörähti Suomen arki käyntiin. Siinä sitä onkin ollut tohinaa... 

Minä olisin ihan hyvin voinut jatkaa vielä kotosalla oloa senkin uhalla, että Suomessa sellaista katsotaan enemmän tai vähemmän ja ennemmin tai myöhemmin kieroon. Helposti olisin saanut päiväni täytettyä täälläkin, vaikken joka päivä pystyisikään ramppaamaan manikyyreissä tai hieronnoissa. (Ok, olen sentään kampaamoajan saanut varattua!) Kuten muistanette, juuri ja pelkästään sellaistahan minä Malesiassa puuhailin :D. Vastaani tuli kuitenkin työnsarkaa, joten siellä sitä nyt ollaan ainakin hetken aikaa entisenlaisissa duuneissa. 

P sai yhdeksi Malesian muistokseen hyvän englannin kielen taidon, joten on luonnollista, että hän kulkee nyt englanninkielisessä esikoulussa. Hyvin on mennyt, mistä kertonee se, että eräänä päivänä P tirautti itkut, kun menin häntä eskarista hakemaan. Hän totesi vielä siihen päälle: "Tulisipa äkkiä huominen!" Voi toista :). Myös T on saanut osakseen uusia kuvioita, sillä hän vaihtoi työpaikkaa ja on jo ehtinyt reissata Kiinassa ja Yhdysvalloissa - tai siis hän on parhaillaan Yhdysvalloissa. Reissuja tulee varmasti enemmän kuin ennen, mikä luonnollisesti on uusi asia koko perheelleemme. Vaikka ikävöinnin vuoksi ei aina helppoa olekaan (kaikki minut tuntevat tietävät, mitä tarkoitan), uskon kuitenkin, että eiköhän se tästä. Puuha-Peteä lainatakseni: "Onnistuuko?" "Tietenkin!" Kyllä se tästä :).

Ihanaa on ollut myös se, että jääkiekko ja erityisesti SM-liiga on taas kunnolla takaisin. Ei ole paljon tarvinnut Mustosen sakkia Kärppä-peleihin houkutella :). P on nauttinut täysin siemauksin, kuten myös minä ja T:kin. Lisäksi on suuri ilo seurata juniorin intoa liikunnallisiin harrastuksiin. Tiistaisin ja sunnuntaisin P käy jääkiekkotreeneissä, torstaisin on vuorossa jalkapallo ja sunnuntai-iltana vielä lisäksi uinti. Ettei koko homma menisi ihan kankeaksi, lauantaisin on lasten joogaa. Tiedämme, että varmasti vähempikin riittäisi, mutta miten sammutat sen palon, joka toisen silmissä loistaa? Et mitenkään. Toisaalta ei ole täysin tarvettakaan. Eräänä päivänä kuului nimittäin toive: "Minusta olisi kivaa harrastaa myös tuota salibandya!" Myönnetään, että silloin aloimme toppuutella :). Ei riitä aika ihan kaikkeen.

Tässäpä oli teille pikapläjäyksenä tuoreimmat kuulumisemme. Joillekin saan sanoa nyt hyvää yötä ja joillekin toisille taas hyvää huomenta - vaikuttaahan se aina, mihin kellonaikaan tekstejämme luette. Oman rakkaani kanssa menemme muutaman päivän näitä vuorokausia hieman erilaisissa kuvioissa kuin tavallisesti: minä sanon aamulla T:lle hyvää yötä ja hän toivottaa minulle hyvää huomenta. Alkuillasta Suomen aikaa sanomme taas toisin päin. Melkein. Huomenta T:lle kyllä, mutta en minä vielä iltakuudelta nukkumaan laita :). Niin kerta. On meillä sentään nyt sama vuorokausi menossa. Malesiassa on jo huominen. Niinpä niin, maailma on.

-E

Sommoro

Hei ja moi

Nyt on käsillä aika, että heitämme Malesian jäähyväisiä myös tänne blogin puolelle. Huomenna lennämme Suomeen, kotiin, joten Mustoset eivät ole sitten enää Malesiassa. Toivon, että meillä olisi kirjoitettavaa myös jatkossa ja että teitä kiinnostaisi edelleen lukea kuulumisiamme. Tällä hetkellä kuulumiset liittynevät Suomeen ja sinne paluuseen, mutta en uskalla luvata saati taata, kuinka usein päivitämme tekstejä.

Pari päivää on tässä mennyt melkoisen herkissä tunnelmissa. Itkettää ja naurattaa yhtä aikaa, enkä osaa sanoa, kumman vuoksi itken tai nauran enemmän: sen, että pitää lähteä täältä, vai sen, että pääsemme kotiin. Kummallisen outoa ja kaikkea :).

No mutta ei se auta. Tämä on juttu nyt, ja tämä sopii minulle - eipä tässä vaihtoehtoa ole :). Blogimme nimi tullee päivittymään myös, jos ja kun kirjoitteluamme jatkamme. Mielessämme uudeksi nimeksi ovat vilahdelleet vaihtoehdot Mustosten kuulumisia tai Mustoset maailmalla (maailmaahan Suomikin on :D). Onko teillä ehdotuksia uudelle nimelle?

Terima Kasih, että olette olleet mukanamme tähän asti! Kuullaan taas :).

Kiitos!

-E

Aamut paukkuu

Moi!

Huomenna sitten kohti Suomea, kotia. Nyt on oikea aika sille. Tässä nyt sitten yritän pysyä bloggauksessani vyötärölinjan yläpuolella, pahoitteluni! ;)

Auto tai oikeammin Myvi on myyty. Sen myynnin yhteydessä kävi pari hauskaa tilannetta. Ensinhän Myvin piti mennä täkäläiselle työkaverille tai jos ei hänelle niin Oulusta saapuvalle työkaverille, joka tulee tänne vuodeksi. No lopulta Myvi meni kuitenkin työkaverin ystävän tyttärelle. He halusivat käyttää auton jonkun mekaanikon silmien alla ennen kuin edes ostoprosessia käynnistettiin, ei siinä mitään, mitään koeajoa he tai edes mekaanikko suorittanut... No kun ajoin autoa sinne tarkistukseen tämän työkaverin ystävättären kanssa hän kysyi paljonkohan tämä Myvi kuluttaa. Siinä kohti repesin ja yritin selittää hänelle, että minua ei hirveästi ole kiinnostanut tällä 0,45 euron litrahinnalla paljonko auto syö :). Myvillä ei pahemmin ole päässyt hurjastelemaan, koska enimmäkseen olemme ajelleet täällä KL:ssä ja kamerat niillä moottoritie hurjasteluilla eivät ole onnistuneet nappaamaan minua, edes silloin kun ohitin Ferrarin motarilla. Yritin tuolta mekaanikon luota palatessani parhaan kykyni mukaan joutua poliisin kanssa hankauksiin, siinä epäonnistuen. Eli ajelin sieltä kotia kohti ilman passia tai mitään henkilötodistusta saatikka että mukana olisi ollut mitään täkälaisten hyväksymää ajokorttia. Noh matkallahan oli tietty sitten ratsia jossa pysäyttelivät autoja, kirosanoja tais irrota pari. Etupuolella oleva auto pysäytettiin ja sen jatkettua matkaa minäkin valutin Myviä pysäytyspistettä kohti. Poliisin merkit paikalliseen tyyliin olivat hyvin epäselvät ja vasta kohdalla hän ilmaisi selvästi haluavansa pysäyttää myös minut, se oli liian myöhäistä, koska olin survonut kaasupedaalin pohjaan, että ny mennäään! Eivät vaivautuneet perään...

Olette ehkä lukeneetkin tästä paikallisesta opposition "laittomasta" mielenosoituksesta nyt viime viikonloppuna. Yläkerran V sitten heitti, että lähetään kattoon mikä meininki josko saatais hyviä kuvia. Tottahan toki sinne lähdettiin ja nähtiin monta tiesulkua, kuultiin kyynelkaasukranaattien posahtelua jne. Kuvaankin saatiin yksi posaus, se siis tuossa alussa olevassa kuvassa savuaa taustalla, eikä mikään aamunpaukahdus. Tälläkään reissulla ei sitten jouduttu viranomaisten kynsiin, toivottavasti maasta poistuessa eivät ole yhtään enempää minusta kiinnostuneita.

Tietoisesti en ole yrittänyt joutua kiinniotetuksi, koska ihan oikeasti tekee jo mieli kotimaahan!!

Kiitoksia/terima kasih/thank you kaikille kehen olen saanut täällä tutustua ja kiitokset jaksamisesta ja avusta!

-T

Välimallin kituviikko

Heips!

On pakko tehdä pieni tilannekatsaus. Tämä on NIIN kummallista, sillä tahto ja halu tulla kotiin, Suomeen, ovat valtavia, mutta silti osa minusta tuntee suunnattoman suurta haikeutta lähestyvän paluumuuton kynnyksellä. Nii'in, onhan Malesia / Kuala Lumpur / Bangsar / Sri Penaga ollut meidän kotimme pian vuoden päivät. Vuosi on lyhyt aika, mutta myös tarpeeksi pitkä, jotta ehtii kiintyä sekä asettua aloilleen. Voihan rähmä, kun on kummallista. Kaikesta huolimatta tunnen eläväni kituviikkoa, sillä jos haikeutta ei oteta lukuun, tahdon jo täältä pois - ja pian!

Kuluneen alkuviikon aikana olemme tehneet autokauppoja täällä (siis Myvin myyntiä), ja se puoli alkaa olla vähitellen plakkarissa. Ilmeisesti huomenna saamme niin sanotusti tinat tiskiin, mikä myös tarkoittaa, että olemme loppuajan ihanien paikallisten taksien varassa. Ystäviä olemme myös tavanneet ja yrittäneet saada lopuistakin tavaroista jotain selkoa. Onneksi muuttomme on sinällään helppo, sillä saamme jättää asuntoon tavaroita seuraavaa asukasta varten. Se helpottaa paljon! P on myös ravannut leikkimässä yläkerran ystäväperheen lasten kanssa, ja riemua on riittänyt. Siksi onkin suuri surku, ettemme osaa yhtään sanoa, milloin taas muuttomme jälkeen tapaamme. Otamme siis jäljellä olevista päivistä kaiken irti - terveisiä vain yläkertaan ;).

Itse en oikein tiedä, miten päin olisin tai missä käsiä pitäisin (on muuten äärettömän osuva sanonta, kiitos rakkaille ystävillemme, että saan sitä lainata :D), ja sekin tekee tästä kaikesta kummallista. No, päiviä ei ole monta, vaikka kituviikon aikana jokainen päivä tuntuu liian pitkältä. Tunnen todella eläväni välitilassa - oikeassa välimallin tilassa. "Täss' on sulle välimallin jätkä, välimallin laulu, välimallin naamataulu!" kuten jokunen vuosi sitten esitetyssä sketsisarjassakin joskus laulettiin. Kappale löytynee netistä :).

Näihin sointuihin ja tunnelmiin!

-E

Vielä täällä ollaan, mutta kohta kaikki alkaa olla tässä

Heippa kaikille!

Tässä sitä nyt ollaan: viikko ja pari päivää Malesiaa jäljellä, ja sitten koittaa jälleen Suomi-aika. Kun nyt peilaan kuukausia taaksepäin, voin vain todeta, että meillä on ollut täällä ihan äärettömän mahtavaa. Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että arki on arkea Malesiassakin eikä tämä elo aina niin herkkua ole ollut erilaisten kulttuurikäytäntöjen vuoksi, mutta kaikesta huolimatta en vaihtaisi mitään pois. Olen niin onnellinen, että tartuimme tilaisuuteen ja lähdimme tänne maailman ääriin. Koko juttu (sanon nyt juttu, sillä en keksi mitään kuvaamampaa ilmaisua) on ollut kasvattava, avartava, opettava sekä valaiseva, ja ennen kaikkea se on auttanut meitä katsomaan kotimaatamme uusin silmin. Mitä meille tarkoittaa Suomi ja suomalaisuus? Mitä me haluamme jälkikasvullemme opettaa ja antaa takataskuun? Mitä haluamme tehdä ehkä toisin kuin aikaisemmin ajattelimme? En nyt listaa erikseen niitä tähän, vaan näkykööt ajatuksemme jatkossa - vaikka rivien välissä - toiminnassamme :) (ja jokainen varmasti odottaa tämän jälkeen ihan suunnattoman suuria mullistuksia - ehkei nyt sentään :D).

Listasin tuossa jokin aika sitten asioita, joita aioimme vielä Malesiassa ollessamme tehdä, ja kaikki listan asiat on tehty. Siinä ei ollut mainintaa reissustamme Kota Kinabaluun, mutta sekin on tehty. Voi sentään, että matka oli mahtava isolla ämmällä! Löhösimme, luimme, uimme, snorklasimme (P ja T, minä en tohtinut), söimme (liikaa) ja nautimme. Olimme kyllä todellisessa paratiisissa. P sai olla vielä lastenklubin järjestämässä valoseremoniassa sekä soturina että prinssinä. Ihana oli lomamme.

Illankajoa parvekkeeltamme

Soturi toimissaan :)

Prinssi elementissään!

Snorklailijat

Tältä parvekenäkymämme näytti päivänvalossa! Tahtoo takaisin :)

Kota Kinabalussa koimme siis aivan paratiisimaisia hetkiä, ja jos koskaan mielimme sinne takaisin, menemme mitä todennäköisimmin samaan hotelliin. Upeaa oli kaikki :).

Melko pian lomamme jälkeen äitini saapui vierailulle. Mummu oli kovin tohkeissaan koko sen ajan, kun teki päätöksen, että lähtee reissuun yksin. Tohkeilua riitti koko täällä olemisen ajan ja on kuuleman mukaan riittänyt vielä matkan jälkeenkin. Hieno homma! Saa hehkuttaa! Olihan tuo aika tempaus! Lieneekö mummu muistanut kertoa vaarille P:n kysymystä "Pyöriikö mummulla nyt silmät päässä?", johon tuli melko naurunpyrskähdyksiä sisältävä vastaus. Varmasti pyörivät silmien lisäksi myös lentosukat, sillä olihan matka äidilleni elämyksien arvoinen. Niin kuin kaikille meille muillekin. Mukavaa, äiti, että olit täällä!

Teimme päiväreissun Melakaan äitini täällä ollessa, ja täytyy kyllä sanoa, että näkemisen arvoinen paikka on! Minä päästelin Myvillä matkan molempiin suuntiin tuntien välillä melkoista painoa kaasujalassa, mutta kivaa oli ja kuskille kiitokset ;). Olisin voinut viipyä Melakassa pitempäänkin.

Melakan maisemia chinatownissa...

...kuin myös :). Hieman poikkeaa Kuala Lumpurista.

Kulunut viikko on mennyt enemmän ja vähemmän pakkaillessa. Rapiat 75 kg meillä tulee roinaa matkalaukkujen lisäksi, joten emme me mitenkään paljon ole hamstranneet. Tavaroita on hujan hajan joka puolella, ja siitä syystä itselläni on tuntunut, että täällä kotona ei huvita kovin paljon olla. Toki kuitenkin olen ollut - onhan pitänyt pakata ja listata, mitä kaikkea meillä nyt onkaan hankittuna ja mitä kaikkea otamme mukaan. SUURI kiitos yläkerran ystävillemme T:lle ja V:lle perheineen, että P on saanut leikkiä lastenne kanssa. Minä olen saanut hommia eteenpäin. Ikävä tulee varmasti olemaan suuri!

Eipä tässä enää paljon ehdi touhuamaan. Harmittaa kyllä, että T:n pitää olla vielä töissä. Toisaalta on extraihanaa, että hän saa olla sitten Suomessa lomalla. Sielläkin on monenmoista askaretta luonnollisesti tiedossa, joten säästämme päiviä koti-Suomeen. Niin se kuitenkin on, että Malesia alkaa olla vähitellen Mustosten kohdalla taputeltu. Olemme valmiita tulemaan kotiin!

Esimakua kotoiseen Pohjolaan kävimme hakemassa tänään, kun vierailimme aamulla Snowalkissa. Oli siellä kyllä h*******n kylmä, mutta sitäkin enemmän hauskaa!!!

Talvitakit saimme lainaan :)

Joulupukkikin suhahti ohi!

I-Cityn Snowalkissa oli oikeasti vain -5 astetta, VAIN -5 astetta!!! Hurjan kylmältä se tuntui, kun siihen lämpötilaan meni vuoden kesän jälkeen ihan "kylmiltään" :). Voi sentään!

Mustoset eivät vielä hiljene - ehkä me jopa jatkamme kuulumisiamme Suomesta käsin. Eihän sitä koskaan tiedä :). Mukavaa alkavaa viikkoa!

-E

Vuosi sitten

Tämäkin reissu oli tehty silloin:
REISSU...
ja nyt on juniori aloittanut aamukamman paluun suhteen ja olen ollut ajokunnossakin aina välillä. ;) Nyt ei jännitä, mutta fiilis vaihtelee haikeuden ja koti-ikävän kanssa, koti se tarkoittaa nyt taas Suomea ei tätä:
KOTI

Aikahan ei ole pysähtynyt Suomessa vaan paljon on tapahtunut ja asiat eivät ole niin kuin lähtiessä, mutta paljon enemmän siellä on tuttua ja turvallista, kuin täällä tänne tullessa...

On muuten makea sairastaa auto-kuumetta tietäen, että siihen on oikeasti pakko ostaa auto jopa järkisyiden takia!!! Niin ja tätä helmeä ei kuitenkaan tule ikävä:
AUTOKUUME

Nyt pitää pyytää uskollisilta lukijoilta anteeksi sitä, että olemme olleet niin pitkään hiljaa ja sitä, että olette joutuneet seuraamaan kuulumisiamme liikaa E:n kirjoitusten varassa, kun olisi ollut mahdollisuus saada tälläisia laaturaportteja:
PULITZER AINEISTOA...

Kiitos ja anteeksi!
-T

Niinpä... 20 herätystä. Lähtölaskenta on alkanut. Lisäksi ottaa päähän, ettei blogin kirjoittaminen onnistu YHTÄÄN kännykällä!!!!!

Lista

Terve!

Ymmärtänette hiljaiselomme - takki on aika ajoin melko tyhjä. Viimeisiä viikkoja viedään (paluulennot ovat plakkarissa, juu heinäkuussa Mustoset ovat back in Finland), eivätkä tilannetta ole ainakaan helpottaneet tietotekniset ongelmat. Kun on täällä valovuosien päässä kaikkine aikaeroineen, moni asia on sähköpostin varassa, ja jos yhteys ei toimi, ei sitten hoideta asioita.

Tiedän, ettei tyhjänpäiväisistä asioista saisi hermostua, mutta jos ja kun mikään tietokoneen kautta hoidettava asia ei onnistu, tulee pakostakin revittyä niitä kuuluisia pelihousuja - jos toisiakin. Emme nähneet edes suorana Suomen finaalipeliä Ruotsia vastaan, vaikka kuinka heräsimme keskellä yötä sitä katsomaan ja vaikka kuinka olimme ostaneet palvelut netistä valmiiksi kera pillien ja kellojen. Onneksi kuitenkin nettiradioyhteys toimi, ja saimme reaaliajassa tietää, miten homma eteni. Taivas varjele - hyvinhän se eteni - ja vietimme sitten uuden peli-illan finaalin jälkeisenä päivänä, kun olin ensin koko maanantain ladannut ottelua kotikoneellemme :). Tällä hetkellä (kädet kyynärpäitä myöten ristiin) näyttää siltä, että tekniikka pelaa taas, mikä on äärimmäisen mukavaa.

Tekniikka on pelannut tosiaan nyt sen verran, että olen jopa pysytynyt kirjoittelmaan äidilleni ohjeita sähköpostitse. Rakas äitini nimittäin rohkaistui lopultakin siihen ajatukseen, että hän tulee käymään Kuala Lumpurissa - yksin :). Hyvä, äiti! Eihän siinä sinällään ole mitään ihmeellistä, mutta matka on aikas pitkä, eikä äiti ole niin kovin paljon matkustellut. Luotamme kuitenkin, että kaikki sujuu hyvin!

Vähiin tämä aika tosiaan täällä käy, ennen kuin loppuu kokonaan. Listalla on kuitenkin vielä seuraavia asioita:

- ystäviä Hong Kongista

- omia reissuja lähiympäristössä (esim. Melaka)

- kuntosalijäsenyyden irtisanomista

- äidin reissun etenemisen seuraamista

- P:n koulun läksiäislahjan hankkimista

- omien tuliaisien hommamista

- 8 kilon verran juuston syömistä ja illan istumista

- tavaroiden pakkaamista

- jäähyväisten jättämistä

- vessapaperin ostamista

- ystävien tapaamista

- oman perheen kesken paluuseen valmistautumista

- elämästä nauttimista - ennen kaikkea :).

Eikä tuossakaan ole varmasti kaikki, mutta alkuun päästään. Näin se homma etenee :).

Perjantait, gais!

-E

?!?!

Hei ja hoi, mikä mielessä soi...

Tyhjää on. On. Tunnetila jotenkin tyhjä on. Minulla on tässä kahvikuppi vieressä, pyykkikone linkoaa keittiössä, kohta haen lisää kahvia, ilmastointilaite hurisee, istun ja näpyttelen tätä tekstiä tietämättä oikein itsekään, mitä teen. Tänäänhän on ihan normaali perjantai. P on koulussa, T töissä, minä menen puolelta päivin combattiin (kokeilemaan taas, kuinka häntäluu kestää) ja sen jälkeen sitten alkaakin pian P:n jalkapallotreenit. Ajellaan taas vähän Kuala Lumpurin iltapäiväruuhkassa ja toivotaan, ettei se yksi liikenneympyrä olisi tukossa tai ettei liikenne muutenkaan olisi kovin tukossa.

Tällä hetkellä (tänään on näköjään Malesian puolesta -päivä) en halua lähteä täältä mihinkään. Miten ihmeessä kaikista jäähyväisistä taas selviää - varsinkin, kun nyt ovat ajatukset vaihteeksi tänne päin? Se alkoi ehkä eilen, sillä ensimmäistä kertaa koskaan täällä P alkoi itkeä sitä, että hänellä tulee ikävä A:ta (koulukaveriaan, jonka kanssa hän ensimmäisenä, vielä kielitaidottomana ollessaan, leikki kuitenkin kivi-paperi-sakset-leikkiä ja jonka nimeä minä en osaa edes lausua, surkeaa!!!). "Äiti, sitten kun me ollaan Suomessa, minähän en näe A:ta enää! BYÄÄH! BYÄÄH!" Tuo enää on kyllä voimakas. Miten 5-vuotiaskin saa sen tuntumaan niin vahvalta? Kun lähdimme Suomesta tänne, tilanne oli tietysti erilainen, sillä sanoimme, että tulemme vuoden päästä takaisin. Nyt emme voi sitä sanoa, ja siksi varmaan kaikki tuntuukin niin erilaiselta. Voi että :(.

Huoh ja huoh, ihminen on juuri tällainen. Olisipa nyt kiva, että aika pysähtyisi. Ainakin yhdet vieraat saamme vielä käymään, ainakin yhden muutaman yön reissun teemme itse ja ainakin monta iltaa vietämme kanssa ystävien, joihin olemme täällä tutustuneet. Vähitellen, pikku hiljaa, on katsottava, mitä otamme mukaan ja mitä jätämme tänne. Vähitellen, mutta ei vielä tänään. Nyt tuota puuhaa siirrän vielä, vaikka kuinka olenkin luonteeltani sellainen, että teen mieluummin hommat aina alta pois.

Mutta tänään ajattelen, että en vielä tänään. En halua vielä.

-E

Ajatuksia kevään juhlan alla

Moikka

Se on pian pääsiäinen. Sekin jo! Ei tässä ehdi edes kissaa sanoa, kun päivät kuluvat - onneksi eivät kuitenkaan hukkaan :). Aina on joitakin puuhia ja juttuja, jotka humpsauttavat aamun iltaan ja sitten taas seuraavaan aamuun ja iltaan... Oho - taas meni viikko! Tämäkin viikko (edellisen blogikirjoituksen jälkeen) on kaikesta Suomi-ikävästä huolimatta mennyt nopeasti. Yksi nopeuttaja on tietysti tuleva pääsiäinen, joka lyhentää tätä sekä tulevaa viikkoa ja joka antaa meille tauon arkeen.

Vähän silti tuntuu, että pääsiäinen on jotenkin kaukana. Tokihan se tulee - tuossahan se on jo nurkan takana - mutta mikä minut saa tuntemaan, että sitä ei muka olisikaan? Turhaan minä kyselen, sillä tiedänhän minä syyn. Ei ole tullut laitettua pääsiäistä kotiin sitten yhtään. Ei yhtään. Ei edes sen vertaa, mitä tuli laitettua joulua. Ei ole ensimmäistäkään keltaista kukkaa, ei koristeltuja pajunkissoja eikä P:n tekemiä kartonkitipuja. Ei sitten mitään. En osaa ajatellakaan niitä tänne Malesian kotiin. Ehkä se johtuu osittain siitä, ettei pääsiäinen näy täällä oikein missään. Kaupoissa on hienoja suklaamunapaketteja ja -koreja, ja siinäpä oikeastaan onkin kaikki. Jos joulu näkyi koristeellisina ostoskeskuksien auloina, pääsiäistä pitää etsiä. Sanokaa Malesiaa tuntevat lukijat, jos olen kulkenut silmät kiinni :).

Meidän perheessämme pääsiäistä on odotettu aina: on paremmin aikaa tavata ystäviä, on aikaa vain olla, on aikaa ulkoilla keväisen lämpimässä auringossa... Niin joo, siis Suomessa näin - Malesiassa ei juuri tarvitse erikseen iloita lämpimästä auringosta :). Malesiassa aurinko on ja pysyy oli sitten kevät tai talvi, pääsiäinen tai joulu.

Voinkin oikeastaan sanoa, että pääsiäiseni kuuluu Suomeen, jossa saan seurata luonnon muuttumista ja heräämistä pitkän talven jälkeen. Siellä saan katsoa lumen sulamista ja räystäiltä tippuvan veden valumista. Minun pääsiäiseni on kevään juhlaa, ja se on varmasti myös yksi syy, ettei pääsiäinen tunnu Malesiassa pääsiäiseltä. Ei tunnu, koska täällä ei ole sitä kevättä, joka näkyisi ja tuntuisi luonnossa. Siksi en myöskään osaa pääsiäistä tänne laittaa enkä toisaalta oikein odottaakaan. Niin se on: minun pääsiäiseni on Suomessa. Vaikka se ei olekaan minulle niin uskonnollinen, se on hyvin perinteinen kaikkine pikku juttuineen ja ystäviemme tapaamisineen. En ole mikään mahdoton kodin koristelija, mutta laitan jotain pientä, joka tuo sen juhlan tunnun. Saatan repäistä ja kasvattaa rairuohoa, mutten sitäkään joka vuosi. Saatan kokeilla jotain uutta reseptiä, mutta raikasta rahkaa en jätä ruokapöydästä pois. Mämmiä en itse syö, mutta T:lle ja P:lle varataan yksi rasia. Siis Suomessa.

Totta kai jotkin pienet pääsiäiskoristeet ja tietyt ruuat tekisivät pääsiäistä myös tänne Malesiaan, jos niitä järjestäisi. Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että näin on ihan hyvä. Haikeaa on tietysti olla kaukana läheisistämme, mutta eiköhän me tästäkin selvitä :). Tulimme hakemaan Malesiasta erilaisia kokemuksia, ja erilainen pääsiäinen on varmasti yksi niistä. Jotain samaa kuin Suomessa tulee Malesiassa vietetyssä pääsiäisessämme kuitenkin olemaan: suklaamunia syömme varmasti :). Syökää tekin!

Rauhaisaa pääsiäistä, rakkaat!

-E

Itku ja ikävä :(

Hei

Tämän tekstin voisin hyvin aloittaa seuraavilla Viikatteen sanoilla: "Tuulesta kuuluu, ei ole kaikki kohdallaan." Miksi kaikki ei ole kohdallaan? Siksi, että ystävien lähdön jättämät tunteet - ikävä ja tyhjyys - ovat kurjia. Vaikka kuinka tietää, että kohta tapaamme jälleen, ei se tieto heti auta. On niin ontto tunne, kun talo tyhjenee. Taas me jäämme tänne, kun toiset lähtevät. Ei sillä, etteikö ole mahtavaa myös rauhoittua oman perheen kesken, totta kai on, mutta nyt on myös haikeaa. Vähän liian haikeaa... Tosiasiahan on myös se, että paluumme Suomeen lähestyy, ja sekin aiheuttaa ristiriitaisia tunteita. Vaikka aikaa vielä onkin, paluuseen on vähemmän aikaa kuin siihen, mitä olemme täällä olleet. Paluuta ei halua vielä miettiä, mutta kuitenkin haluaa jo, ja kohta taas ei halua Suomeen. Mielialat vaihtelevat haikeuden keskellä todella voimakkaasti: Mekin haluamme jo takaisin! Eihän lähdetä vielä, sillä se ja sekin on vielä kokematta! Monenlaisia eiku-tunteita...

Eilen illalla oli kieltämättä vaikeaa. P sanoi monta kertaa, että lähden mukaan ja että ikävä tulee. Erityisesti viimeisen kuukauden aikana P on alkanut näyttää tunteitaan halaamalla muitakin (hän ei ole ollut mikään innokas halailija) kuin minua ja T:tä, ja kun seurasimme hänen roikkumistaan A:n, M:n, R:n ja V:n kaulassa, sydäntä raastoi ja lujasti. Yritäpä siinä sitten toista piristää, kun itsekin itkeä vollottaa :(.

Mutta ei se auta. Emme me halua loppuaikaa täällä viettää myöskään surkeilemalla. Häntä on nostettava pystyyn vaikka hakaneulalla, kuten olemme ystävämme P:n käyttämästä sanonnasta oppineet. Kunhan löydän hakaneulan, käytän sitä heti :).

Neuloja odotellessamme saamme kuitenkin muistella ystäviemme kanssa vietettyjä hienoja hetkiä, joihin kuului muun muassa naurua, naurua, naurua, takseja, pärinää, formuloita, kikatusta, ruokaa, juomaa, maisemia, sadetta, shoppailua, uintia, musiikkia, grillaamista sekä sitä, tätä ja tuota. Kiitos rakkaat ystävät, että kävitte! Siihen saakka, että taas tapaamme, pohjoista viljaa täällä taitetaan!

Viikonloppuja!

-E

Kommellusten kautta voittoon! Niin se on :)

Hei!

Joskus sattuu ja tapahtuu jopa muille kuin meille, joten tänään voisinkin kirjoittaa uskomattomista sattumista ystävillemme. On nimittäin tullut vastaan niin mahdottomasti taas kaikkea, ja jotenkin tuntuu, että se pitäisi jakaa teidän kanssanne :).

Edelliset vieraamme ovat turvallisesti paluumatkalla Suomeen, vaikka tänne tulossa ensin näytti, että he eivät pääse Oulua pitemmälle. Heidän lentovaraustaan ei ollut liputettu välille Oulu - Helsinki lainkaan, joten selvittelyssä meni tovi jos toinenkin. Ei siinä varmaankaan muuten mitään, mutta lentoyhtiön tietojen mukaan lippuja ei ollut myöskään maksettu, ja koneen lähtöön oli ollut enää puoli tuntia aikaa. Tiukat vaihtoajat eivät tietysti helpottaneet asiaa ollenkaan, mutta kaikki meni lopulta hyvin ja saimme vieraamme turvallisesti perille :).

Tuossakin tapahtumassa olisi toki ollut jo tarpeeksi, mutta eihän se siihen jäänyt. Lähtöpäivänä (torstaina) ystävämme huomasivat, että lentoliput olivatkin vasta seuraavalle päivälle (perjantai) ja että välin Helsinki - Oulu lennot olivat myös perjantaille (vuorokauden vaihtuminen lentomatkan aikana oli jäänyt huomaamatta). Todennäköisin syyllinen siihen on luonnollisesti lentoyhtiö ;) (ystävämme JT saa tällä kertaa armahduksen :D). Ehdimme viedä petivaatteetkin pesulaan, sillä meidän seuraavat vieraamme olivat tulossa heti lauantaina (siis tänään) :). Itse asiassa tämä pesulaepisodi on myös oma lukunsa: Kävin aikaisemmin viikolla kysymässä, montako päivää pitää varata neljään peittoon ja petivaatteisiin. "Riittääkö, että tuon ne torstaina, jos tarvitsen niitä lauantaina?" "Riittää." Menin sitten torstaina viemään petivaatteet, mutta minulle sanottiin, että saan ne tiistaina. "Mitä?! Ei voi olla! Lupasitte, ja sitä paitsi kysyin sitä erikseen." "Hyvä on, lauantaina sitten." Tässä vaiheessa emme olleet vielä paluulentosekaannusta huomanneet :). Kun huomasimme sen, kipitin takaisin pesulaan toteamaan, että tepä olitte nopeita... Peitot olivat jo koneessa. Ymmärtäähän sen, sillä lauantai painoi päälle. "Tarvitsisin kuitenkin petivaatteet takaisin jo tänään, sillä vieraamme eivät lähdekään vielä tänään! Onnistuuko? Pahoittelen sekoilua :)". (Ajattelivat varmaan pesulassa, että hullu nainen :D.) Onnistuihan se lopulta, vaikka pesulan omistaja joutuikin toteamaan, ettei ehdi pyykkejämme silittämään. "Ei haittaa!!!" Kaikki siis tältä osin hyvin :). Kiitos mukavasta seurasta S, J, L ja J!

Seuraavat vieraamme ovat lentotietojen mukaan juuri laskeutuneet Kuala Lumpuriin! Uskotteko, että olen iloinen? Eilen (perjantai) nimittäin näytti siltä, että A, M, R ja V jäävät Ouluun. Aloimme jo miettiä, mikä ihme näissä Oulu - Kuala Lumpur -reissuissa nyt nahittaa :). Kun kuulimme, että lentokoneesta oli hajonnut moottori ja että kone oli joutunut palaamaan takaisin Oulunsalon kentälle, luulimme tietysti aluksi, että kyseessä oli aprillipila. No ei ollut, ei! Onneksi vaihtoaikaa oli Helsingin päässä enemmän kuin reilusti, ja loppumatka sai kuin saikin alkaa :). Matkalaukut oli saatu selvitettyä kuulemma perille asti jo Oulussa, mikä aiheuttaa minulle pientä skeptisyyttä sattuneesta syystä. Onhan tässä tapahtunut jo vaikka mitä...

Kohta pitäisi tulla viesti, että taksiin on päästy. Sitä odotellessani voisin paljastaa, että meiltä on viimeisen viikon aikana hajonnut muun muassa yksi ilmastointilaite ja imuri. Saas nähdä, mitä kaikkea vielä ehtiikään tapahtua, ennen kuin paluuhetkemme Suomeen on käsillä. En halua maalailla mitään. Ymmärtänette, miksi :).

Lauantai jatkuu ja vieraita odotellaan! Sydämellisesti tervetuloa rakkaat ystävämme A, M, R V! On teitä kuulkaa kovasti odotettu :). Mukavaa lauantaita kaikille ja palataan taas!

-E

P.S. Juuri tulleen tiedon mukaan matkalaukut ovat hukassa... Voi kiesus! Itkisinkö vai nauraisinko?

P.P.S. Meidän piti olla taloyhtiömme portilla vastassa, mutta emme olleet... Tekstiviestit tulivat myöhässä :D.

Riemulla ei ole rajoja :)

Mukavaa lauantaita!

Viikko on taas vierähtänyt sitten viimeisen blogikirjoituksen, eikä ajankulun perässä ole tahtonut kunnolla pysyä. Tuskinpa yllätyitte ;). T leukaili, että blogimme tasoa pitäisi laskea, ja osaltaan siinä pilke silmäkulmassa onnistuikin. Hauskaa ovat välillä toisenlaisetkin näkökulmat, etteivät tekstit käy liian yksipuolisiksi. Kannan nyt omalta osaltani korteni kekoon ja kirjoittelen, mitä hoksaan. Kertokaa sitten, mille tasolle blogimme taas asettuu :).

Meillä on nyt tosiaan hulinaa täällä - ihanaa hulinaa! Naapurimme ovat kyläilemässä vähän pitemmän matkan päästä. Jep jep, Suomesta! Kyllä on P ollut riemuissaan, koska on saanut kaverinsa "seinän" takaa paikalle. Eipä sillä, että L tai J olisi ollut vähemmän riemuissaan. Ei, ei - kyllä riemuilu on ollut molemminpuolista - itse asiassa kaikkienpuolista. Ihan yhtä lailla olemme kaikki, sekä aikuiset että lapset, riemuinneet todella paljon.

Lasten riemulla ei tunnu olevan mitään rajaa, sillä älämölö ja mekkala kaikkine nauruineen sekä kikatuksineen ovat välillä niin mahdottomia (niinhän se on aikuistenkin kesken, kun tapaa pitkän tauon jälkeen), että aikuisten on oltava tuhmia ja kiellettävä sitä ja kiellettävä tätä. Vai mitä sanotte muun muassa päähänpistosta leikkiä hippasta ostarilla siten, että ostari raikaa ja muut asiakkaat väistelevät temmeltäviä lapsukaisia? Niin, pakko on välillä kieltää, vaikkei aina hentoisikaan tuiketta silmästä sammuttaa ja vaikka lapsemme eivät suinkaan ole ainoita, jotka temmeltävät. Kaikki lapset temmeltävät :). Kerran P oikein totesi yhdessä valtavassa aulassa, että jee, tässä on tilaa juosta. Mitäpä siihen enää sitten lisäisi :)?

Vaikka välillä pitää torua oikein urakalla ja rajoittaa riemua, kaikista parasta on kuitenkin se, kun saa antaa kiitosta hienosta käytöksestä ja saa samalla kuulla lastenkin tiedostamat totuudet heidän suustaan. Tulimme äsken syömästä thaimaalaisesta ravintolasta, jossa kaikki sujui oikein mallikkaasti. Kun kehuimme lapsia, joukon nuorimmainen totesi silmät kirkkaina: "Niin, nyt ei olla yhtään riehuttu!" Hyvä madamoiselle J!

Riemua riittää onneksi vielä monta päivää, ja kaverukset saavat olla tohkeissaan. Huomenna onkin tarkoitus lähteä kokeilemaan riemun rajoja Chinatowniin. Uskotteko, jos sanon, että riemua riittää?

-E

Tason laskua

Moi!

On tullut oltua bloggaamatta hetki ja se näkyy siinä, että blogin taso meinaa palautteen perusteella mennä liian korkeaksi! Eli nyt sitten hieman alatyylin tekstiä ja muuta mistä ette pidä! ;)

Tänään tuli sitten tässä logisitiikan ihmemaassa ajettua 130 kilometrin lenkki, kun en prkl hoksannut F1 kisalippuja netistä ostaessani katsella toimitustapaa tarkemmin. Sen tähden emme voineet noutaa lippuja lippupisteistä täällä KL:stä, vaan piti käydä ne hakemassa paikan päältä Sepangin radalta. Soitin ja kysyin josko ne sais sieltä vaikka lähetettyä tänne kun  ne on jo maksettukin, eihän se onnistunut.

Singapore oli tämän vuoden hiihtoloma kohde, enkä tänäkään vuonna hiihtäny metriäkään :D Sen sijaan käytiin todella hienossa eläintarhassa.

Huomatkaa läjän koko mahan alapuolella, hajua tähän ei saa.

Yritti jannu sitten mennä häpeämään tekojaan

Pantteri nopea ja paskat, ehdin kuvata sen paskalla.

ISO PERSE

Märkä mirri

Toivottavasti blogimme taso on nyt lähempänä normia tämän kirjoituksen jälkeen ;)

-T

Hulinaa!

Moi

Huh hulinata voisin vaikka huikata :). Se tietysti ei ketään yllätä - me olemme nimittäin viettäneet (hiihto)lomaa, mutta luonnollisesti ilman suksia :D. Emme ole hiihtäneet edes vesisuksilla, vaikka vesistöjä olemmekin ylittäneet. Minulla ei nyt olisi itse asiassa lupaa kirjoitella tässä tätä tekstiä, sillä T varasi itselleen seuraavan vuoron, mutta koska hän ei nyt ole vielä sorvin ääreen innostunut (vaikka kirjoitusvimmaa kuuleman mukaan pukkaakin), pöllin vähän :). Ei kerrota T:lle... Kehhehee!

Lyhyesti ja pikaisesti joka tapauksessa nyt morjenstan teitä kaikkia ja kerron, että vesistöjen ylittäminen liittyy Singaporen reissuumme. Siellä on nyt sitten käyty ja monenlaista koettu. Mahtava lomareissu meillä oli! Tänä viikonloppuna vauhtia riittää muun muassa Malesian F1 -kisalippujen noutamisessa, synttärikemuissa sekä Suomen vieraitten vastaanottamisessa. Hulinaa siis riittää :).

Päätän nyt tämän varastetun vuoron näihin kuviin ja iloisiin viikonlopputunnelmiin. Mukavaa viikonloppua kaikille ja S, J, L ja J, lämpimästi tervetuloa!

Singapore River Alkaff Bridge

"Eläinten päiväkoti", totesi P.

Pitkäkaulaiset ystävämme

Smile!

Dinojakin oli

Vanahaa Epyktiä ;)

Wow!

Vesipeto hotellin uima-altaassa

-E

Mitä tänään tehtäisiin?

Moi (ja oho - saman viikon aikana toistamiseen tulossa tekstiä)!

Usein minulta kysytään, mitä minä oikein päivisin teen, kun minulla on sitä kuuluisaa omaa aikaa. Luonnollisesti kulutan päiväni niissä paljon puhutuissa manikyyreissä tai jumpissa tai löhöilen allasalueella :). Jep jep! Selvähän on, että nuo ovat sitä omaa aikaa, mutta totuuden nimessä on kerrottava, ettei niihin aina aika riitä. "Ai, no miten niin?" kysyy jo moni ja naurahtaa epäuskoisena, kun kerron, että kävin esimerkiksi kaupassa. "Että mitä häh?!" Juu'u, kaupassa käyntiin voi vierähtää helposti koko oma aika. Hyvänä esimerkkinä toimii myös tämä (vielä kuluva) päivä, jolloin päivystin kuivausrumpua ja postitin postipaketin. Jännittävää!

Aamu sujui tavalliseen tapaan: herätys, vaatteet, aamupala, T:n ja P:n kuskailut. Kotona olin vähän puoli yhdeksän jälkeen. Join kupposen kahvia sekä katselin sähköpostit ja uutisotsikot läpi (juu omaa aikaa on tämäkin). Mihin aikaan sen uuden kuivausrummun pitkään tulla? Kello 13 - 14. Tässä vaiheessa kello oli jotain vartin yli yhdeksän. Tuumiskelin, että minähän ehdin käydä lähettämässä A:n paketin, jota hän varmasti jo malttamattomana odottaa. On tietysti hyvä huomata, että minulla ei ollut valmiina pakettia, johon olisin voinut lähteyksen laittaa. "Ei se mitään, ostan postista."

Pääsin postiin, jossa oli jo kova tohina päällä. Joku asiakas liimailee postimerkkejä kuoriin, jotkut asiakkaat istuvat ja odottavat vuoroaan tiskille ja jotkut seisoskelevat muuten vain tärkeän näköisinä. E, ota jonotusnumero! Voi ei, taas näitä - kaikki vaihtoehdot ämpäläpämpäläksi. Valitsen summassa jonkin. Ainakin 20 asiakasta on vuorossa ennen minua. Istahdan ja alan katsella tarkemmin tiskien yläpuolella olevia tekstejä. Enkkua ja ämpälää on sekaisin ja vierekkäin. Miksihän kukaan ei ole tuolla yhdellä tiskillä? Itse asiassa monilla asiakkailla on lasku kädessään. Ne ovat sähkö- tai kaasulaskuja. (Muistattehan, että kaikkia laskuja ei voi täällä maksaa verkkopankin kautta, vaan ne pitää maksaa esimerkiksi postissa.). Katselen vielä hetken, eikä kukaan ole vieläkään mennyt sille yhdelle vapaalle tiskille. Ajattelin, että voin kysyä, saisinko jo valmiiksi paketin, jotta voisin odotellessani kirjoittaa osoitetiedot ynnä muut valmiiksi. "Ei meillä ole paketteja", tiskiltä kuuluu. "Teilläkö ei ole mitään, mihin voisin laittaa tämän sisällön?" "Ei. Voit yrittää ostaa (epämääräinen paikka, en saanut selvää)." "Ookkei, ja sitten tulen tänne takaisin lähettämään paketin?" "Kyllä!"

Ei muuta kuin postista ulos. No mitä minä nyt teen? Mikään sellainen paikka, josta voisi jonkin laatikon ostaa, ei ole vielä auki. Päätän ajaa siihen toimipisteeseen (se on ilmeisesti jokin lajittelupiste), jonne meille itsellemme tulevat paketit saapuvat. Koko paikkaa ei ollut enää... Ei voi olla totta! Tämmöinen operaatio yhdestä postipaketista. Malaysian moment iski jälleen. Päätin siirtää paketin lähettämisen toiseen päivään, sillä lounasnälkä ilmoitteli jo itsestään ja minun piti ehtiä kotiin kuivausrumpua vastaan. Annettu kelloaikahan ei takaa mitään, kuten olemme aikaisemminkin todenneet.

Kotiin päästyäni huomasin, että P:n uusien kenkien laatikko oli vielä viemättä roskiin. JEE! Tuostahan saa tekaistua postitettavan version. Heitin kamat sisään, vuorasin laatikon ympäri ämpäri teipillä ja lopuksi paketoin sen kauniisti joulupaperiin :). Vastaanottajan osoitelappu päälle (unohtamatta lähettäjää) ja jippii, paketti on lähettämistä vaille valmis. Nyt sitä lounasta! Itsetehty pizza maistuu vaihteluksi todella hyvältä, ja mikäs tässä, kun ei ole kiire mihinkään. Ehdin hyvin syödä ennen kuivausrumputyyppejä... T:ltä tulee viesti: "Pysy kotona. Kuivausrumpu tuleekin jo nyt, 15 minuutin päästä." Se tuli kaksi tuntia etuajassa.

Lopulta päätin lähteä kokeilemaan uudestaan onneani paketin kanssa, koska iltapäivään tulikin yllättävä lisäaika. Juhannus, joulu ja uusi vuosi sattuivat yhtä aikaa, sillä sain melko heti parkkipaikan. Postissa oli taas ruuhkaa, ja otin kuuliaisena (taas) jonotusnumeron ymmärtämättä edelleenkään, mihin jonoon. Sillä yhdellä tiskillä, joka aamulla oli vapaana, oli asiakas. Venytin sen verran kaulaani, että näin hänen lähettävän pakettia. Jes! Ilmeisestikin tällä luukulla asioidaan postilähetysten kanssa ja muut ovat esimerkiksi laskujen maksamista varten. Pääsin seuraavana vuoroon, ja paketti on laitettu liikkeelle. Ajoin tyytyväisenä takaisin kotiin. Minulla on vielä tunti omaa aikaa, ennen kuin pitää lähteä hakemaan P. Mitä tekisin?

Lopulta otin kupin kahvia ja tuumiskelin, että tästähän voisi kirjoittaa. Tunti on mennyt. P odottaa.

Että tämmöinen oli tämä oma aikani tänään. Mukavaa torstaita!

-E

Kun kerran on mahdollisuus

Morjens

Tsädää, E on tällä taas kirjoittelemassa! On mukava mieli - monestakin syystä :). Tehän tiedätte, että olemme T:n kanssa enemmän ja vähemmän hurahtaneet eri liikuntamuotoihin ja -lajeihin, mutta terveellä, ei yliampuvalla tavalla. Aina ei jaksa lähteä liikkumaan, ja se on täysin mahtavaa sekin. Välillä iskee kuitenkin päälle tunne, että nyt yksinkertaisesti on mentävä! Sitten mennään, ja voi että sitä hyvää oloa taas treenin jälkeen :). Jääkiekkoon painottuva penkkiurheilumme on täällä jäänyt valitettavasti vähemmälle, mutta muita lajeja olemme yrittäneet pitää yllä. Iloista on ollut huomata, että myös P on omaksunut erilaisia liikunnallisia harrastuksia ja oppinut muun muassa ottamaan hurjan kovat vauhdit keinussa :). Kun antaa mahdollisuuden, ehkä sillä esimerkillä tosiaan on jotakin merkitystä!

Vauhdin hurmaa!

Mistä tämä mukava mieli nyt sitten johtuu? Viime viikolla salillamme oli päivä, jolloin ystävä sai osallistua ilmaiseksi haluamalleen tunnille tai mennä esimerkiksi kuntosalin puolelle treenaamaan. Houkuttelin yhden ystäväni mukaan bodycombat-tunnille, ja hän innostui niin kovasti, että liittyi salille jäseneksi. J kertoi, että hän on aina halunnut kokeilla vastaavantyylisiä lajeja, muttei ole saanut aikaiseksi. Nyt tuli mahdollisuus tilanne muuttaa, ja hän oli todella iloinen. Niin olen minäkin :). Olemme tehneet vastaavan tempun aikaisemmin joillekin muille ystävillemme, eivätkä hekään ole meitä raastupaan vetäneet :). Hyvä mieli tuottaa lisää hyvää mieltä, ja hyvä mieli seuraa usein hyvää oloa! Näinhän se on.

Hyvä mieli tulee tietysti monesta muustakin asiasta kuin liikunnasta. Meistä on tullut täällä kunnon nautiskelijoita :). Minusta meillä on siihen nyt täysi oikeus. Kun on saanut mahdollisuuden (ja uskaltanut siihen tarttua) lähteä kokemaan erilaisia asioita, jotka ovat tavallisesti melkein kokonaan tavoittamattomissa, miksi niistä ei sitten myös nauttisi? Miksi murehtisi liikaa huomisesta? Meillä on nyt mahdollisuus loikoilla niin paljon kuin ikinä ehdimme. Meillä - okei minulla - on mahdollisuus käydä manikyyreissä ja pedikyyreissä niin usein kuin vain kehtaan. Joku voi tietysti ajatella, että vähemmälläkin löhöilyllä ja humpsuttelulla pärjäisi, ja niin varmasti tekisikin, mutta meillä on nyt mahdollisuus. Meillä on nyt mahdollisuus tehdä monia asioita, joista Suomessa voi vain haaveilla. Niin moni asia on Suomessa kalliimpaa tai muuten vain mahdotonta. Vaikka sanotaan, ettei koskaan saa sanoa ei koskaan, nyt tohtisin sen kuitenkin tehdä: Koskaan emme tule Suomessa syömään niin paljon ravintoloissa kuin täällä. Koskaan emme tule Suomessa saamaan yhtäjaksoisesti niin paljon aurinkoa kuin täällä. Koskaan emme tule Suomessa käymään niin usein hieronnoissa kuin täällä. Koskaan emme tule Suomessa kuulemaan ventovieraiden toivottavan hyvää huomenta tai näkemään ventovieraiden hymyilevän niin paljon kuin täällä. Emme koskaan.

Ei elämä aina helppoa ole, arki on täälläkin arkea ja moni asia vastustaa niin, että tekisi mieli kiljua. Näitä kaikkia hienoja sekä vähemmän hienoja tapahtumia muistelemme ja kaipaamme Suomeen palattuamme - aivan kuten välillä kaipaamme täällä Suomea ja kaikkea Suomessa olevaa. Nyt me olemme kuitenkin vielä täällä ja "elämme herroiksi" hymyssä suin - pilke silmäkulmassa ;). Emmekö saakin tehdä niin?

Koska kerran on mahdollisuus.

-E

Maistiaisia

Helou kaikki!

Mustoset ovat olleet Malesiassa jo puoli vuotta! Eihän uskoisi? Eilen illalla mietimme T:n kanssa, että blogikirjoittelu on ollut hieman "jäissä", vaikka jäätymisen vaara täällä onkin olematon :D. Tapahtumia, kommelluksia, sattumuksia ja seikkailuja on niin paljon, että kirjoittamisvaihtoehdot pursuavat yli äyräiden. Jotta saisimme blogimme yhtään lähemmäksi "reaaliaikaa", tarjoan teille tänään sekahedelmäsoppaa, jossa on sattumia laidasta laitaan. Toivottavasti maistuu!

Muistanette, että veljeni oli käymässä jokin aika sitten. Hänen kanssaan tuli koluttua tietysti eri nähtävyyksiä ja ostoskeskuksia, mutta kauppojen golf-osastot ja erilliset golf-liikkeet vetivät J:tä puoleensa kuin tehokkaimmat magneetit. J on aloittanut golfin harrastamisen vasta hiljattain, mutta on ihan hurahtanut siihen :D. "Voitaisko tuolla piipahtaa?" kuului kerran jos toisenkin. Melko pian J kuitenkin oppi, että Malesiassa ei noin vain PIIPAHDETA paikassa, josta juuri ajettiin ohi. Ensinnäkin pitää löytää reitti, josta paikkaan ajetaan (seuraavasta oikealle tai vasemmalle ja sitten takaisin ei yleensä toimi), ja sitten haetaan parkkipaikkaa, haetaan parkkipaikkaa, haetaan parkkipaikkaa...

Kerran lähdimme (miten ihmeessä J saikin minut puhuttua siihen?!) erästä kauppaa hakemaan, ja olin varautunut siihen navigaattorin kanssa, mutta löysimme itsemme ihan vain pikkuisen ohi kohteesta, jostakin takapihalta :D. Parkkipaikka löytyi, mutta hakemaamme rakennusta, jossa liike sijaitsee, ei näkynyt mailla eikä halmeilla. Tuuria meillä oli mukanamme sen verran, että kun lähdimme kävelemään sattumanvaraisesti johonkin suuntaan, kymmenisen minuuttia taivallettuamme osuimme oikeaan. Siinä vaiheessa minä olin jo kurkkua myöten täynnä koko golfia, joten tupisin J:lle: "Nyt kyllä varmasti ostat jotakin, koska tänne asti on tultu!" Myymälä oli jostain syystä melko tyhjä, mutta kuuliaisena veljenä J osti jonkin pyyhkeen, ettei ihan tyhjin käsin pitänyt paikalta poistua. Taisi hän ajatella ansaitsevansa "pyyhkeitä" ihan itse juoksutettuaan siskoaan golfin perässä taatusti riittämiin :). Terveisiä vain velipojalle!

Meillä kaikilla oli niin mukavaa! Kuva on kaksoistornien ostarilta.

Viikonloppuiltaisin(kin) ihmisiä on paljon liikkeellä kaksoistornien ympäristössä.

Minne tahansa Kuala Lumpurissa kääntääkään pään, näkee rakenteilla olevia kohteita.

J:n lähdettyä takaisin Suomeen meillä on ollut luonnollisesti hiljaisempaa. Emme me kuitenkaan toimettomina ole olleet. Sairastelu tietysti vei veronsa, mutta olemme muun muassa käyneet katsomassa maailman suurimpia lumpeita ja kiinalaisen uuden vuoden kunniaksi järjestettyä leijonatanssia, joka ei ollutkaan leijonatanssi. Esitys oli ilmeisesti peruttu, tai sitten me muistimme ajankohdan väärin. Se ei olisi uutta :). Onneksi P:n koululla järjestettiin tanssiesitys, josta saimme videokuvaa muistoksi.

Niin suuria!

Ei ollut leijonatanssia ei - oli musisointia :).

Tiedekeskus Petrosainsissa teimme tieteellisiä kokeita, ja siellä vierähtikin tässä eräänä viikonloppuna useampi tunti. Oli todella mielenkiintoista käydä katsomassa ja kokeilemassa kaikenlaisia vempaimia. Pääsimme esimerkiksi näkemään dinosauruksia, saimme käydä helikopterisimulaattorissa, saimme harjoitella formulakilpailujen lähtötilannetta (P oli loistava :D) ja pääsimme tutustumaan öljynporauslautan laitteisiin. Avaruusteknologiakin tuli tutummaksi, ja oli myös mielenkiintoista seurata tiede-esitystä. Tekemistä oli niin paljon, että lopussa jo hieman väsytti. Tyytyväisenä päätimme kierroksen pieneen 3D-esitykseen.

Pikku-Einstein

Siis miten päin ja montako meitä olikaan?

Iso on kita. Voi hurjaa!

Kukahan se siellä leijuu?

Onko se itte P?

Oli formulaa...

... ja jos jonkinlaista simulaattoria.

Nyt pitääkin puristaa rattia lujempaa!

Kaikkihan te tiedätte, että kun joskus sattuu ja tapahtuu, silloin myös sattuu ja tapahtuu. Usein tapahtumiin on tietysti ihan itse syypää, mutta asioita voi myös vierittää toisten niskoille. Viime aikoina on tullut hauskoja sekä vähemmän hauskoja tilanteita vastaan. Minä esimerkiksi olen kirjaimellisesti törmännyt toiseen henkilöön niin lujasti, että kummallakin pääsi itku - niin kipeästi päät kolahtivat yhteen. Minä katsoin vasemmalle tervehtiessäni vartijaa, ja toinen henkilö tuli samaan aikaan oikealta puoleltani aulasta ja katsoi oikealle. PAM! Silloin sattui, ihan oikeasti sattui. Olen myös vihjannut ystävilleni, että jos haluaa olla todella sädehtivä, aamu kannattaa aloittaa ketsuppinaamiolla. Olimme ravintolassa aamiaisella, kun ketsuppipullo päätti päästää ylimääräisiä paineita - suoraan päälleni. Vaikka sillä hetkellä ei juuri naurattanut, nyt jo naurattaa :).

Ystäviemme lastenhoitaja onnistui lukitsemaan itsensä ulos asunnosta, eikä hänellä tietysti ollut mukanaan kenkiä tai puhelintakaan. Vartijat levittelivät käsiään: "Emme voi auttaa." Taloyhtiön toimistossakin sanottiin, ettei heillä ole asuntoihin yleisavainta. Hetken oli tytöllä orpo olo. Joku seppä siellä kuitenkin sen verran töitä teki, että ovi saatiin auki - lukko ei ole enää entisellään, mutta ymmärtääkseni oven saa silti lukkoon. Kaikki on siltä osin siis kunnossa, kai...

Eräänä yönä gekko oli kakkinut pöydälle, ja seuraavan päivän iltana saimme väistellä ravintolan pöydän alla vilistävää torakkaa. Yllätykset eivät ole aina mukavia. Tänä aamuna kotipihamme eläintarha sai uuden tulokkaan, joka nimettiin tietysti Aamupythoniksi :D. Onneksi tilanne oli ohi, kun palasin aamuautoilultani.

Hyvää huomenta!

Monenlaista on siis tullut vastaan, mutta tuskin tapahtumat tähän päättyvät. Eilen itse asiassa varasimme vihdoin matkan Singaporeen, joten seuraavat viikot menevät sitä odotellessa. Laitan tähän loppuun vielä joitakin satunnaisia kuvia, joita on tullut räpsittyä ja joita voi ihastella seuraavaa tekstiä odotellessa.

Taivasloistoa olohuoneemme ikkunasta.

Kotitalomme (taempi) kadulta päin.

Usein olemme ohi kävelleet. Jostakin syystä kuppia ei ole tullut ostettua...

Vähitellen aurinko mailleen painuu.

Mukavaa viikkoa!

-E

P.S. Jostain syystä tämän kirjoituksen kuvia ei saa klikkaamalla isommaksi. Muissa teksteissä olevissa kuvissa klikkaaminen toimii. En tiedä, mikä on nyt syynä. Toivon, että ongelma on tilapäinen. Pahoittelen!

Vain kerran vuodessa?

Tervehdys!

Milloin viimeksi kuulit jonkun sanovan sinulle "rakas ystävä"? Toivottavasti siitä ei ole kenelläkään kovin kauan aikaa - toivottavasti ei ainakaan vuotta. Vaikka tänään, 14.2., vietetään "virallista" ystävänpäivää, tosiystävyys on ystävyyttä vuoden kaikkina muinakin päivinä (vaikkei ystävä tai ystävään olisikaan joka päivä yhteydessä). Pienillä ja tärkeillä sanoilla voimme vahvistaa ystävyyttämme aina, kun siltä tuntuu. Ei siihen tarvita erillisiä päiviä. Ei niin, mutta eipä siitä ole haittaakaan.

Minusta on hienoa, että ystäville on oma merkkipäivänsä kaikkien muiden juhlapäivien joukossa. Se ei tarkoita sitä, etteikö muistaisi ystävyyttä muina päivinä tai etteikö välittäisi esimerkiksi äideistä ja isistä koskaan muulloin kuin kerran vuodessa. Näihin merkkipäiviin liittyy paljon kaupallisuutta, joka tuntuu hyvin teennäiseltä ja joka pyrkii sumentamaan todellisen tarkoituksen. Onneksi kaupallisuuden voi halutessaan ohittaa. Ajatus ja aitous ovat tärkeintä. Kalenteriin merkitty päivä tarjoaa näinä oravanpyöräaikoina ainakin yhden päivän, jolloin voi luvan kanssa pysähtyä miettimään, mitä ystävät ja ystävyys merkitsevät tai millainen ystävä itse on.

Minä en ole aina hyvä ystävä. Minä en muista tai ehdi ottaa yhteyttä, vaikka haluaisinkin. Minä ajattelen kuitenkin ystäviäni paljon useammin kuin he ehkä uskovatkaan. Minä luotan ystävyyssuhteisiini. Luotan, että vaikka menisi useampikin tovi, juttumme jatkuu edellisestä kerrasta ilman sen kummempaa hössötystä. Minä olen myös vaativa ystävä, minkä läheisimmät ystäväni varmasti tietävät ja ovat saaneet tuntea. Onneksi minä kuitenkin olen niin hurmaava, että vaativat piirteeni jäävät enimmäkseen aurinkoisuuteni varjoon ;).

Erityisesti tänään (sattuneesta syystä) minulla on ikävä kaukana olevia ystäviäni. Voi että kun saisi vaihtaa kuulumisia kunnolla, naamasta naamaan, ilman pelkoa siitä, että kohta kuva häviää tai ääniyhteys katkeaa - tai pahimmassa tapauksessa molemmat. Vaikka nykytekniikka mahdollistaakin yhteydenpidon maailman laidalta toiselle, ei se silti ole sama asia. Me olemme täällä, te siellä ja välissä tuhannet kilometrit.

Tämä ystävänpäivä menee siis erilaisissa merkeissä kuin tavallisesti, mutta me pärjäämme ystävyyden voimalla! Samalla ystävyyden voimalla, mutta myös rakkauden ja yhteenkuuluvuuden voimalla, ovat pärjänneet vanhempanikin, jotka tänään viettävät 40-vuotishääpäiväänsä. Oikein onnellista rubiinihääpäivää, äiti ja isä :)! Oikein ihanaa päivää myös kaikille muille! Olette rakkaita!

-E

Mikä lie aasialainen, mutta kiusaa kuitenkin

Hei kaikille

Onpa hyvä olo (jeah right)... Pitkään meillä täällä menikin ilman tauteja, mutta nyt on kohdattu sitten niitäkin. En päässyt minäkään - tämmöinen rautarouva :D - koirana veräjästä, vaikka hetken jo luulin selvinneeni ilman mitään.

Muistatteko, kun joskus muinoin puhuttiin, että aasialainen jyllää? Tällä hetkellä tuntuu juuri siltä. Kaikkea mahdollista ja pitkäkestoista on tullut vastaan. Varmasti suurin syy, että aasialaiset kiusaavat, on meidän tottumattomuutemme näihin paikallisiin riekkolaisiin. Kun pöpökanta on eri, se todella on eri ja se myös tuntuu :(. P oli meistä ensimmäinen, joka veteli vilttiä korviinsa, sitten vuorossa oli T ja nyt viimeisenä minä E. Ei naurata yhtään. Olemme palanneet arkeen veljeni vierailun ja kiinalaisen uuden vuoden juhlinnan jälkeen, ja minulla olisi nyt pikku hetki itselleni. Mutta lällällää, ähäkutti! Yskä iskee vallan mahdoton ja kuume korkealla on :(. Hyvästi manikyyrisuunnitelmat, hyvästi jumppasuunnitelmat, hyvästi altaalla kirjan kanssa -löhöilysuunnitelmat. Voitteko kuvitella, miltä tuntuu palella 35 asteen helteessä?! On muuten uusi ja erikoinen kokemus sekin. Hampaat kalisevat, ja iho on kananlihalla - niin kuin luonnollisesti on kuumeen noustessa nopeasti - mutta jotenkin se ei vain käy järkeen, kun on lämpimässä. Ei vain käy.

Onneksi lääkäripalvelut ovat toimineet kohdallamme jouhevasti ja apua on saatu. Sitä olemme tosin ihmetelleet, kuinka helposti täällä määrätään esimerkiksi antibiootteja. Se ei ehkä aina ole hyvä asia... Vaikka tuttuja lääkkeitä on ja kaikkea voi ostaa ilman reseptiäkin, en ole löytänyt lääkejauheita, joita voi sekoittaa kuumaan veteen. En tiedä, saako täällä edes sellaisia, mutta niitä kaipaan. Huolimatta kaikesta helteestä ja helteessä palelusta (joo joo välillä hikoilustakin) olisi ihana juoda jotain lääkejuomaa. Tiedän, että tokenen ilman sellaista, mutta se onkin psykologinen juttu, kun on tottunut omissa flunssissaan tai vastaavissa ottamaan kupposen toisenlaista kuumaa. Nyt pitänee tyytyä teehen ja sympatiaan :).

Haluan ajatella kaikesta huolimatta positiivisesti. Tällä kertaa se tarkoittaa sitä, että kai me tästäkin toivumme, kai me tokenemme, ennen kuin seuraavat vierailijat tulevat. Eiköhän se onnistu :). Taidan nyt mennä vetämään viltin korviin, että pääsin mahdollisimman pian sinne manikyyriin, sinne jumppaan ja sinne altaalle :).

Pysykääpä terveinä!

-E

Kun aika ei matele

Hei!

Se on huomenna tammikuun viimeinen päivä. Ei uskoisi! Kohta meilläkin tulee puoli vuotta täyteen ulkosuomalaisena. Mihin aika menee? Päivät ja viikot juoksevat semmoista kyytiä, ettei ihan oikeasti (T sanoo tähän, että aikuisten oikeasti :D) taas käsitä ollenkaan :). Jos mietin esimerkiksi kulunutta kuukauttakin, ihan hujaus se on ollut. Ihan hujaus!

Veljeni pakkailee tuossa kamppeitaan, sillä hänen kuukauden lomansa on päättymässä. Kotimatka alkaa tänä iltana. Sehän oli melkein eilen, kun haimme J:n lentokentältä, ja kohta pitää taas olla viemässä häntä kentälle. Ehkä nopeasti mennyt aika kertoo siitäkin, että olemme viihtyneet koko tähänastisen komennuksen ajan todella hyvin. Siihen on varmasti auttanut myös se, että on ollut kyläilijöitä, ja mikä parasta, kevään kuluessa saamme nauttia ystävien seurasta vielä lisää. Ihanaa!

Ajankulu on noussut muutenkin tässä esiin, sillä P on ilmoitettu esikouluun. Meidän pikkuisemme ei olekaan enää ihan niin pikkuinen. Uskotteko, etten käsitä :)? Väkisin tulee välillä tunne, että haluaa juosta aikaa vastaan ja reissata siellä ja täällä ja tuolla, jotta ehtisi ottaa vielä enemmän tästä kokemuksesta irti ja tarjota juniorillekin enemmän muistettavaa ennen kuin esikoulu- ja yleensäkin koulutaival alkaa. Mutta sitten muistaa, että liika on liikaa. Vaikka aika ei kuljekaan hitaasti, se on kuitenkin rajallinen ja mieluummin sen käyttää harkiten kuin hötkyillen :). Kyllä me kuitenkin täällä ollessamme vielä jossakin reissaamme - kun vain saisimme päätettyä, missä. Kiinnostavia paikkoja on niin paljon. Onneksi ei ole kiire, vaan saamme rauhassa miettiä, mille alamme :).

On oikeastaan aika kiva juttu, että tällä hetkellä ei ole mihinkään pakko. Minulla on kaikki, mitä olen odottanut. Minulla on kaikki, mitä tarvitsen. Aikakaan ei matele :). Aika on oikeastaan aika sopiva!

-E

Aktiivisunnuntain saldoksi kertyi muun muassa rähinöintiä, maisemia, käärmeenkitoja, 007:n elkeitä sekä golfia :)

Moikka!

T tuossa kirjoitteli, että kiirettä pitää. Blogitekstien ääreen ei tahdo millään ehtiä, mutta parhaamme yritämme :). Veljeni J on tosiaan nyt käymässä, joten aika menee siivillä senkin seurauksena. Monenlaista paikkaa olemme tietysti esitelleet ja eilen sunnuntaina piipahdimme muun muassa maisemia katsomassa Menara KL:stä. Torni on 421 m korkea, mutta koska se sijaitsee kukkulalla, näköalakerros on melkein samalla tasolla (siis silmämääräisesti arvioituna) kuin KLCC:n eli Petronas Twin Towerin huippu. Menara KL näyttää maisemat myös joka ilmansuuntaan - toisin kuin Twin Towerin näköalasilta. Kunnolliseen maisemien katseluun on siis Menara KL parempi :).

Kaukana takana, keskikohdasta vasemmalle, näkyy leveähkö vaalea rakenus. Siellä on kotitalomme. Kuva hämää, että siinä on vain yksi rakennus, mutta kaksi siinä oikeasti on.

Kun tarkaan tihrustaa, kuvan keskivaiheilla näkyy korkea lipputanko, joka joidenkin täkäläisten mukaan on maailman korkein.

Näköalakerroksessa on kuvitettuna maailman korkeimpia torneja. Menara Kuala Lumpur on yksi niistä.

Eilinen sunnuntaipäivä oli todella aktiivinen, vaikka alussa tuntui, ettemme pääse lähiostariamme pitemmälle. Olimme luvanneet P:lle, että hän pääsee pelaamaan heti aamupalan jälkeen yhtä eläinpeliä. Toiveikkaina lompsimme pelipaikalle ja totesimme, että molemmat koneet olivat varattuja. "No, ei se mitään, jonotamme kiltisti, kohta pääsemme vuoroon." Eläinpelikoneet toimivat poleteilla, joita voi ostaa pelipaikan kassalta. Näimme, että toinen pelaaja (poika) laittoi koneeseen viimeiset polettinsa, joten oletimme tietysti, että P pääsee pelaamaan pian seuraavaksi. Mutta arvatkaapa mitä?! Pojan isä lähti ostamaan lapselleen lisää poletteja eikä välittänyt lainkaan siitä, että jonossa oli muitakin lapsia. Herra Hyväkäs saapasteli takaisin paikalle mielettömän polettikasan kanssa ja poika jatkoi tyytyväisenä pelaamista. Seurasimme tilannetta huulet pyöreinä, eikä tilanteessa naurattanut yhtään se, että toinenkin pelaaja (tyttö) osoittautui samaisen Hyväkkään lapseksi. Olivat siis näppärästi omineet molemmat koneet samalle perheelle. Tilannetta kesti tovin jos toisenkin, eikä mies näyttänyt tajuavan alkuunkaan, miten toimi. Lopulta minä rähisin. Oli pakko. Miten selität 5-vuotiaalle, että toiset saavat jatkaa (aikuisen auttamana!) pelaamista ja isä hakee aina vaan lisää ja lisää poletteja? P pääsi pelaamaan ja mekin lopulta tornikierrokselle!

Menara KL:n näköalapakettiin pystyy ostamaan myös kierroksen eläintarhaan, joten kävimme katsomassa lintuja, käärmeitä, kilpikonnia, apinoita ja monia muita lajeja. Paikka ei ole iso, mutta kuitenkin käymisen arvoinen.

Taisi kaija rähistä puolestaan meille...

...eikä käärmekään kovin ihastuneelta näyttänyt :).

En ehkä tykkää!

Kaksin aina kaunihimpi.

007 ja lupa tappaa. Noinko kamalia vierailijoita me olimme?

Pikku ratsastaja.

Myönnän, että minulla oli eilen ehkä hieman kiukkumieltä mukana - kiitos Hyväkkään - joten jouduin tulistumaan toistamiseen saman päivän aikana. Se tietystikään ei ole aina minulle mikään saavutus, mutta kuitenkin. Taksin saaminen näköalatornilta pois on oma lukunsa, ja toisaalta ymmärrän toimintaperiaatteet, mutta älytöntä kaupunginosaan kohdistuvaa rahastusta en ymmärrä. "Give me a break!" oli sanottava useamman kerran, kun taksipalvelu ynnäsi hieman kyydin hintaa. Emme ostaneet palvelua siltä tuottajalta, vaan saimme puolet halvemman kyydin (joka tosin sekin oli ylihintainen normaalitaksoihin verrattuna) toiselta luukulta. Pääsimme kotiin :).

P ja eno piipahtivat vielä uimassa sekä P miekkailussa, ennen kuin ohjelmassa oli päivän päätös. J oli luvannut viedä P:n golfaamaan simulaattoriin, joten sinnehän oli päästävä. Ihan hyvin sujui pieneltä mieheltä ensimmäinen golf-tunti :).

Otteita opetellaan.

Näinkö?

Poseerataan miekkailijan tyyliin :).

Semmoinen se meidän aktiivisunnuntaimme sitten oli! Palataan :)

-E