Riemulla ei ole rajoja :)

Mukavaa lauantaita!

Viikko on taas vierähtänyt sitten viimeisen blogikirjoituksen, eikä ajankulun perässä ole tahtonut kunnolla pysyä. Tuskinpa yllätyitte ;). T leukaili, että blogimme tasoa pitäisi laskea, ja osaltaan siinä pilke silmäkulmassa onnistuikin. Hauskaa ovat välillä toisenlaisetkin näkökulmat, etteivät tekstit käy liian yksipuolisiksi. Kannan nyt omalta osaltani korteni kekoon ja kirjoittelen, mitä hoksaan. Kertokaa sitten, mille tasolle blogimme taas asettuu :).

Meillä on nyt tosiaan hulinaa täällä - ihanaa hulinaa! Naapurimme ovat kyläilemässä vähän pitemmän matkan päästä. Jep jep, Suomesta! Kyllä on P ollut riemuissaan, koska on saanut kaverinsa "seinän" takaa paikalle. Eipä sillä, että L tai J olisi ollut vähemmän riemuissaan. Ei, ei - kyllä riemuilu on ollut molemminpuolista - itse asiassa kaikkienpuolista. Ihan yhtä lailla olemme kaikki, sekä aikuiset että lapset, riemuinneet todella paljon.

Lasten riemulla ei tunnu olevan mitään rajaa, sillä älämölö ja mekkala kaikkine nauruineen sekä kikatuksineen ovat välillä niin mahdottomia (niinhän se on aikuistenkin kesken, kun tapaa pitkän tauon jälkeen), että aikuisten on oltava tuhmia ja kiellettävä sitä ja kiellettävä tätä. Vai mitä sanotte muun muassa päähänpistosta leikkiä hippasta ostarilla siten, että ostari raikaa ja muut asiakkaat väistelevät temmeltäviä lapsukaisia? Niin, pakko on välillä kieltää, vaikkei aina hentoisikaan tuiketta silmästä sammuttaa ja vaikka lapsemme eivät suinkaan ole ainoita, jotka temmeltävät. Kaikki lapset temmeltävät :). Kerran P oikein totesi yhdessä valtavassa aulassa, että jee, tässä on tilaa juosta. Mitäpä siihen enää sitten lisäisi :)?

Vaikka välillä pitää torua oikein urakalla ja rajoittaa riemua, kaikista parasta on kuitenkin se, kun saa antaa kiitosta hienosta käytöksestä ja saa samalla kuulla lastenkin tiedostamat totuudet heidän suustaan. Tulimme äsken syömästä thaimaalaisesta ravintolasta, jossa kaikki sujui oikein mallikkaasti. Kun kehuimme lapsia, joukon nuorimmainen totesi silmät kirkkaina: "Niin, nyt ei olla yhtään riehuttu!" Hyvä madamoiselle J!

Riemua riittää onneksi vielä monta päivää, ja kaverukset saavat olla tohkeissaan. Huomenna onkin tarkoitus lähteä kokeilemaan riemun rajoja Chinatowniin. Uskotteko, jos sanon, että riemua riittää?

-E

Tason laskua

Moi!

On tullut oltua bloggaamatta hetki ja se näkyy siinä, että blogin taso meinaa palautteen perusteella mennä liian korkeaksi! Eli nyt sitten hieman alatyylin tekstiä ja muuta mistä ette pidä! ;)

Tänään tuli sitten tässä logisitiikan ihmemaassa ajettua 130 kilometrin lenkki, kun en prkl hoksannut F1 kisalippuja netistä ostaessani katsella toimitustapaa tarkemmin. Sen tähden emme voineet noutaa lippuja lippupisteistä täällä KL:stä, vaan piti käydä ne hakemassa paikan päältä Sepangin radalta. Soitin ja kysyin josko ne sais sieltä vaikka lähetettyä tänne kun  ne on jo maksettukin, eihän se onnistunut.

Singapore oli tämän vuoden hiihtoloma kohde, enkä tänäkään vuonna hiihtäny metriäkään :D Sen sijaan käytiin todella hienossa eläintarhassa.

Huomatkaa läjän koko mahan alapuolella, hajua tähän ei saa.

Yritti jannu sitten mennä häpeämään tekojaan

Pantteri nopea ja paskat, ehdin kuvata sen paskalla.

ISO PERSE

Märkä mirri

Toivottavasti blogimme taso on nyt lähempänä normia tämän kirjoituksen jälkeen ;)

-T

Hulinaa!

Moi

Huh hulinata voisin vaikka huikata :). Se tietysti ei ketään yllätä - me olemme nimittäin viettäneet (hiihto)lomaa, mutta luonnollisesti ilman suksia :D. Emme ole hiihtäneet edes vesisuksilla, vaikka vesistöjä olemmekin ylittäneet. Minulla ei nyt olisi itse asiassa lupaa kirjoitella tässä tätä tekstiä, sillä T varasi itselleen seuraavan vuoron, mutta koska hän ei nyt ole vielä sorvin ääreen innostunut (vaikka kirjoitusvimmaa kuuleman mukaan pukkaakin), pöllin vähän :). Ei kerrota T:lle... Kehhehee!

Lyhyesti ja pikaisesti joka tapauksessa nyt morjenstan teitä kaikkia ja kerron, että vesistöjen ylittäminen liittyy Singaporen reissuumme. Siellä on nyt sitten käyty ja monenlaista koettu. Mahtava lomareissu meillä oli! Tänä viikonloppuna vauhtia riittää muun muassa Malesian F1 -kisalippujen noutamisessa, synttärikemuissa sekä Suomen vieraitten vastaanottamisessa. Hulinaa siis riittää :).

Päätän nyt tämän varastetun vuoron näihin kuviin ja iloisiin viikonlopputunnelmiin. Mukavaa viikonloppua kaikille ja S, J, L ja J, lämpimästi tervetuloa!

Singapore River Alkaff Bridge

"Eläinten päiväkoti", totesi P.

Pitkäkaulaiset ystävämme

Smile!

Dinojakin oli

Vanahaa Epyktiä ;)

Wow!

Vesipeto hotellin uima-altaassa

-E

Mitä tänään tehtäisiin?

Moi (ja oho - saman viikon aikana toistamiseen tulossa tekstiä)!

Usein minulta kysytään, mitä minä oikein päivisin teen, kun minulla on sitä kuuluisaa omaa aikaa. Luonnollisesti kulutan päiväni niissä paljon puhutuissa manikyyreissä tai jumpissa tai löhöilen allasalueella :). Jep jep! Selvähän on, että nuo ovat sitä omaa aikaa, mutta totuuden nimessä on kerrottava, ettei niihin aina aika riitä. "Ai, no miten niin?" kysyy jo moni ja naurahtaa epäuskoisena, kun kerron, että kävin esimerkiksi kaupassa. "Että mitä häh?!" Juu'u, kaupassa käyntiin voi vierähtää helposti koko oma aika. Hyvänä esimerkkinä toimii myös tämä (vielä kuluva) päivä, jolloin päivystin kuivausrumpua ja postitin postipaketin. Jännittävää!

Aamu sujui tavalliseen tapaan: herätys, vaatteet, aamupala, T:n ja P:n kuskailut. Kotona olin vähän puoli yhdeksän jälkeen. Join kupposen kahvia sekä katselin sähköpostit ja uutisotsikot läpi (juu omaa aikaa on tämäkin). Mihin aikaan sen uuden kuivausrummun pitkään tulla? Kello 13 - 14. Tässä vaiheessa kello oli jotain vartin yli yhdeksän. Tuumiskelin, että minähän ehdin käydä lähettämässä A:n paketin, jota hän varmasti jo malttamattomana odottaa. On tietysti hyvä huomata, että minulla ei ollut valmiina pakettia, johon olisin voinut lähteyksen laittaa. "Ei se mitään, ostan postista."

Pääsin postiin, jossa oli jo kova tohina päällä. Joku asiakas liimailee postimerkkejä kuoriin, jotkut asiakkaat istuvat ja odottavat vuoroaan tiskille ja jotkut seisoskelevat muuten vain tärkeän näköisinä. E, ota jonotusnumero! Voi ei, taas näitä - kaikki vaihtoehdot ämpäläpämpäläksi. Valitsen summassa jonkin. Ainakin 20 asiakasta on vuorossa ennen minua. Istahdan ja alan katsella tarkemmin tiskien yläpuolella olevia tekstejä. Enkkua ja ämpälää on sekaisin ja vierekkäin. Miksihän kukaan ei ole tuolla yhdellä tiskillä? Itse asiassa monilla asiakkailla on lasku kädessään. Ne ovat sähkö- tai kaasulaskuja. (Muistattehan, että kaikkia laskuja ei voi täällä maksaa verkkopankin kautta, vaan ne pitää maksaa esimerkiksi postissa.). Katselen vielä hetken, eikä kukaan ole vieläkään mennyt sille yhdelle vapaalle tiskille. Ajattelin, että voin kysyä, saisinko jo valmiiksi paketin, jotta voisin odotellessani kirjoittaa osoitetiedot ynnä muut valmiiksi. "Ei meillä ole paketteja", tiskiltä kuuluu. "Teilläkö ei ole mitään, mihin voisin laittaa tämän sisällön?" "Ei. Voit yrittää ostaa (epämääräinen paikka, en saanut selvää)." "Ookkei, ja sitten tulen tänne takaisin lähettämään paketin?" "Kyllä!"

Ei muuta kuin postista ulos. No mitä minä nyt teen? Mikään sellainen paikka, josta voisi jonkin laatikon ostaa, ei ole vielä auki. Päätän ajaa siihen toimipisteeseen (se on ilmeisesti jokin lajittelupiste), jonne meille itsellemme tulevat paketit saapuvat. Koko paikkaa ei ollut enää... Ei voi olla totta! Tämmöinen operaatio yhdestä postipaketista. Malaysian moment iski jälleen. Päätin siirtää paketin lähettämisen toiseen päivään, sillä lounasnälkä ilmoitteli jo itsestään ja minun piti ehtiä kotiin kuivausrumpua vastaan. Annettu kelloaikahan ei takaa mitään, kuten olemme aikaisemminkin todenneet.

Kotiin päästyäni huomasin, että P:n uusien kenkien laatikko oli vielä viemättä roskiin. JEE! Tuostahan saa tekaistua postitettavan version. Heitin kamat sisään, vuorasin laatikon ympäri ämpäri teipillä ja lopuksi paketoin sen kauniisti joulupaperiin :). Vastaanottajan osoitelappu päälle (unohtamatta lähettäjää) ja jippii, paketti on lähettämistä vaille valmis. Nyt sitä lounasta! Itsetehty pizza maistuu vaihteluksi todella hyvältä, ja mikäs tässä, kun ei ole kiire mihinkään. Ehdin hyvin syödä ennen kuivausrumputyyppejä... T:ltä tulee viesti: "Pysy kotona. Kuivausrumpu tuleekin jo nyt, 15 minuutin päästä." Se tuli kaksi tuntia etuajassa.

Lopulta päätin lähteä kokeilemaan uudestaan onneani paketin kanssa, koska iltapäivään tulikin yllättävä lisäaika. Juhannus, joulu ja uusi vuosi sattuivat yhtä aikaa, sillä sain melko heti parkkipaikan. Postissa oli taas ruuhkaa, ja otin kuuliaisena (taas) jonotusnumeron ymmärtämättä edelleenkään, mihin jonoon. Sillä yhdellä tiskillä, joka aamulla oli vapaana, oli asiakas. Venytin sen verran kaulaani, että näin hänen lähettävän pakettia. Jes! Ilmeisestikin tällä luukulla asioidaan postilähetysten kanssa ja muut ovat esimerkiksi laskujen maksamista varten. Pääsin seuraavana vuoroon, ja paketti on laitettu liikkeelle. Ajoin tyytyväisenä takaisin kotiin. Minulla on vielä tunti omaa aikaa, ennen kuin pitää lähteä hakemaan P. Mitä tekisin?

Lopulta otin kupin kahvia ja tuumiskelin, että tästähän voisi kirjoittaa. Tunti on mennyt. P odottaa.

Että tämmöinen oli tämä oma aikani tänään. Mukavaa torstaita!

-E

Kun kerran on mahdollisuus

Morjens

Tsädää, E on tällä taas kirjoittelemassa! On mukava mieli - monestakin syystä :). Tehän tiedätte, että olemme T:n kanssa enemmän ja vähemmän hurahtaneet eri liikuntamuotoihin ja -lajeihin, mutta terveellä, ei yliampuvalla tavalla. Aina ei jaksa lähteä liikkumaan, ja se on täysin mahtavaa sekin. Välillä iskee kuitenkin päälle tunne, että nyt yksinkertaisesti on mentävä! Sitten mennään, ja voi että sitä hyvää oloa taas treenin jälkeen :). Jääkiekkoon painottuva penkkiurheilumme on täällä jäänyt valitettavasti vähemmälle, mutta muita lajeja olemme yrittäneet pitää yllä. Iloista on ollut huomata, että myös P on omaksunut erilaisia liikunnallisia harrastuksia ja oppinut muun muassa ottamaan hurjan kovat vauhdit keinussa :). Kun antaa mahdollisuuden, ehkä sillä esimerkillä tosiaan on jotakin merkitystä!

Vauhdin hurmaa!

Mistä tämä mukava mieli nyt sitten johtuu? Viime viikolla salillamme oli päivä, jolloin ystävä sai osallistua ilmaiseksi haluamalleen tunnille tai mennä esimerkiksi kuntosalin puolelle treenaamaan. Houkuttelin yhden ystäväni mukaan bodycombat-tunnille, ja hän innostui niin kovasti, että liittyi salille jäseneksi. J kertoi, että hän on aina halunnut kokeilla vastaavantyylisiä lajeja, muttei ole saanut aikaiseksi. Nyt tuli mahdollisuus tilanne muuttaa, ja hän oli todella iloinen. Niin olen minäkin :). Olemme tehneet vastaavan tempun aikaisemmin joillekin muille ystävillemme, eivätkä hekään ole meitä raastupaan vetäneet :). Hyvä mieli tuottaa lisää hyvää mieltä, ja hyvä mieli seuraa usein hyvää oloa! Näinhän se on.

Hyvä mieli tulee tietysti monesta muustakin asiasta kuin liikunnasta. Meistä on tullut täällä kunnon nautiskelijoita :). Minusta meillä on siihen nyt täysi oikeus. Kun on saanut mahdollisuuden (ja uskaltanut siihen tarttua) lähteä kokemaan erilaisia asioita, jotka ovat tavallisesti melkein kokonaan tavoittamattomissa, miksi niistä ei sitten myös nauttisi? Miksi murehtisi liikaa huomisesta? Meillä on nyt mahdollisuus loikoilla niin paljon kuin ikinä ehdimme. Meillä - okei minulla - on mahdollisuus käydä manikyyreissä ja pedikyyreissä niin usein kuin vain kehtaan. Joku voi tietysti ajatella, että vähemmälläkin löhöilyllä ja humpsuttelulla pärjäisi, ja niin varmasti tekisikin, mutta meillä on nyt mahdollisuus. Meillä on nyt mahdollisuus tehdä monia asioita, joista Suomessa voi vain haaveilla. Niin moni asia on Suomessa kalliimpaa tai muuten vain mahdotonta. Vaikka sanotaan, ettei koskaan saa sanoa ei koskaan, nyt tohtisin sen kuitenkin tehdä: Koskaan emme tule Suomessa syömään niin paljon ravintoloissa kuin täällä. Koskaan emme tule Suomessa saamaan yhtäjaksoisesti niin paljon aurinkoa kuin täällä. Koskaan emme tule Suomessa käymään niin usein hieronnoissa kuin täällä. Koskaan emme tule Suomessa kuulemaan ventovieraiden toivottavan hyvää huomenta tai näkemään ventovieraiden hymyilevän niin paljon kuin täällä. Emme koskaan.

Ei elämä aina helppoa ole, arki on täälläkin arkea ja moni asia vastustaa niin, että tekisi mieli kiljua. Näitä kaikkia hienoja sekä vähemmän hienoja tapahtumia muistelemme ja kaipaamme Suomeen palattuamme - aivan kuten välillä kaipaamme täällä Suomea ja kaikkea Suomessa olevaa. Nyt me olemme kuitenkin vielä täällä ja "elämme herroiksi" hymyssä suin - pilke silmäkulmassa ;). Emmekö saakin tehdä niin?

Koska kerran on mahdollisuus.

-E