perjantai 31. joulukuuta 2010

Toiveita ja lupauksia

Moikka!

Eilen illalla mietimme, mitä olisimme sanoneet, jos joku olisi vuosi sitten kertonut meidän asuvan vuoden päästä Malesiassa. Hah hah ja heh heh - no niin varmaan joo :). Eipä sitä olisi uskonut, mutta niin vain täällä ollaan.

Uuden vuoden vaihtumisen kynnyksellä on monilla tapana tehdä lupauksia, joiden toivotaan pitävän, ja niinhän tein minäkin myös vuosi sitten. Arvatkaapa, mitä silloin lupasin? Kaikesta tuntemattomasta tulevaisuudesta tietämättä lupasin, että luen enemmän kirjoja. Mikä lie pikku ääni sai minut niin lupaamaan, mutta aika osuvan lupauksen osasin tehdä :). Tänä vuonna olen todella lukenut enemmän kuin vuosiin, ja siihen on ollut erityisesti Malesiaan muuton jälkeen mukavasti mahdollisuutta. Tykkään! Tykkään todella :). Aina eivät uudenvuodenlupaukset luonnollisestikaan pidä, mutta silloin kun siinä onnistuu, saa hehkuttaa! Eikö saakin :)? (Vaietaan sitten niistä ei-toteutuneista ihan vaivihkaa :D.)

Tässä vaiheessa päivää en vielä tiedä, mitä lupaisin tulevalle vuodelle. Onneksi on vielä aikaa miettiä :). No sen tiedän, että lupaan toivoa. Lupaan toivoa, että jokainen toivoisi uudelta vuodelta jotain, sillä toiveita pitää aina olla. Vaikka kaikki toiveet eivät toteudukaan, tunne siitä, että toiveita on ja että josko sittenkin jokin toteutuisi, on kutkuttavaa! Se tunne vie mukavasti päiviä eteenpäin ja pitää meidät virkeinä. Joku voi toivoa parempaa vuotta kuin tämä, joku toivoo terveyttä, joku odottamattomia yllätyksiä ja joku haluaa säilyttää kaiken ennallaan. Toiveissa on positiivisuutta, ja se saa meidät hymyilemään :). Ja hymyileviä kasvoja on paljon mukavampi katsella kuin kurttuisia rutturättänöitä!

Toiveet ja lupaukset voidaan hyvin liittää myös toisiinsa, sillä useinhan se on niin, että sitä saa, miten tilaa :). Jos joku toivoo esimerkiksi enemmän ystävällisyyttä, on hyvä luvata itse olevansa "se ensimmäisen kiven heittäjä". Jos joku toivoo hoikempaa vartaloa, voi luvata liikkuvansa enemmän. Jos joku toivoo kaiken säilyvän ennallaan, hän varmaan lupaa arvostaa niitä asioita, joita on saanut :). Niinhän se on, että omiin toiveisiinsa voi päästä pitämällä omat lupauksensa. Ainakin toivon niin ;)!

Oikein mukavaa vuoden viimeistä päivää ja toiveikasta uutta vuotta! Summataan sitten vuoden päästä, kuis kävi :).

-E

torstai 30. joulukuuta 2010

Olet niin vanha kuin itse tunnet olevasi

Moi!

Se on taas vuosi takana, kuluneena vuonna tuli varmaan järisytettyä lähimmäisiä eniten sitten naimisiin menon. ;) Järisyttävää naimisiin menossa oli ikämme ja morsiamen kauneus! Tänä vuonna järisytettiin sitten tällä lähdöllä tänne Malesiaan. Nuorena ajatteli, että ehkä sitten joskus lähden (lähdetään) jenkkeihin. Nyt sitten kun on oikeasti nuori se ei ollut oikeastaan ollenkaan niin että jenkkeihin (jos ei Kanadaa lasketa). Siis näin nuorena sitä tekee kaikkea hurjaa ja lähtee mm. Malesiaan...

Tänään kun tutustuimme pariin skottilaiseen tyyppiin ja tuli huomattua se, että ihminen todellakin on niin vanha kuin tuntee olevansa, sillä viiden hengen seurueestamme nuorin ja vanhin (P ja toinen skoteista) leikkivät keskenään koko ajan ja me "nuoret" keskustelimme sivistyneesti ja äsken mainitut "miekkailivat" vailla kunnollista yhteistä kieltä ylävitosia heitellen! :D

Huominen uudenvuoden aatto on Malesiassa kansallinen vapaapäivä, ei vuoden vaihtumisen vuoksi, vaan koska Male(k)sia voitti eilen (29.12.2010) Aasian cupin fudiksessa ja pääministeri onnen huumassa julisti huomisen vapaapäiväksi! Mitä hittoa ajatteli Suomen pääministeri/hallitus/pressa vuonna 1995 HÄH!!!

Näihin kuviin ja tunnelmiin päättää vuoden 2010 ekaa vuotta bloggaava T!

Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille ympäri maailmaa!

-T

torstai 23. joulukuuta 2010

Hyvää joulua!

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta täältä Kuala Lumpurista!
-Mustoset

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Langkawia, jouluvalmisteluja ja uusia harrastuksia

Päiviä! Huomenia! Iltoja! (What ever, milloin siis luettekaan. Meillä on nyt päivä.)

Hiljaiseloa on ollut taas vaihteeksi, mutta suonette anteeksi! Kaikenlaista hässäkkää on ilmestynyt päivään jos toiseenkin. On metsästetty piparkakkutaikinaa, joulukuusta sekä torttutaikinaa - ja kaikki nuo olemme onnistuneet hankkimaan. Hyvä me!

Ennen virallisten jouluvalmistelujen alkamista piipahdimme kuitenkin elämämme ensimmäisellä rantalomalla. Kyllä! Emme ole aikaisemmin olleet biitseilemässä, vaan lomakohteemme ovat olleet enimmäkseen kaupunkireissuja. Nyt kävimme siis Langkawilla ja koimme mahtavan loman :). Vuokrasimme yhdeksi päiväksi auton ja kiersimme saarta maisemia ihastellen. Toisena päivänä kävimme merellä kalastamassa - tosin laihoin tuloksin. Vähän nyki, mutta ei sen enempää. Kala(ton)reissu oli kaikesta huolimatta upea, ja päivän jälkeen huomasimme, että vanha ja tuttu junttirusketus oli yrittänyt päästä voiton päälle. Siitäpä saimmekin sitten seuraavaksi päiväksi ohjelmaksemme tasoitella rusketusta aurinkoa palvoen.

Kaunista rantaa lähes äärettömyyksiin.

Langkawin kotka. Iso.



Kohtauksia hotellihuoneessa. On vauhdista päätellen hieman kiire. Juu'u - lähtöpäivä.



Palasimme Langkawilta itsenäisyyspäivänä. Olihan tuo outoa olla ilman kättely- sekä pukuperinnettä - puhumattakaan kaikista muista juhlallisuuksista - täällä muilla mailla. Piti tyytyä sitten seuraavana päivänä lueskelemaan nettilehdistä keskeisimmät tapahtumat. Toimme kuitenkin eri tilanteissa esille sen, mikä päivä 6. joulukuuta suomalaisille on ja mitä se meille merkitsee. Hyvä Suomi!

Vähitellen olemme alkaneet laittaa Malesian kotiimme myös joulua. Tähti on ikkunassa, kuusi koristeltuna sekä piparit ja tortut leivottuina. Tätä kaikkea vartioi meillä erityinen ukko. Luminen ja vielä sisällä :). Kiitos siitä kuuluu P:lle! Lämmintä ja aurinkoa piisaa, mutta joulu on silti tulossa. Hassua :).

Tähden, tähdistä kirkkaimman...

Eikoo upea!

Joulupuu on rakennettu (oksa kerrallaan piti laittaa) ja koristeltu jo.

Ihan näyttävät joulutortuilta sekä joulupaketeilta, kuten tarkoitus olikin :).

Hieman suurempia kuusia sekä suurempia koristeita lähiostarillamme. Koristeluihin panostetaan täällä todella paljon.

Joulu on siis ihan nurkan takana :). Sitä odotellessamme P ehtii käydä muutaman kerran uudessa harrastuksessaan. Hän näki joidenkin harjoittelevan miekkailua ja kysyi sitten meiltä, pääsisikö hänkin mukaan. Selvittelimme asiaa ja saimme tietää, että 4 - 5-vuotiaiden viikonloppuryhmässä on yksi paikka vapaana. Eipä siinä sitten tarvinnut kauan enää miettiä, mitä tehdään. Jos kerran juniori itse innostui ja kiinnostui niin paljon ja tilaakin oli, mukaan vaan. Voi sitä silmien tuiketta ja hymyn leveyttä! Alkeistahan homma tietysti lähtee. Ryhmässä harjoitellaan muun muassa kehon hallintaa, koordinaatiotaitoja, keskittymistä ja kuuntelemista sekä tietysti myös itse miekkailua. Hienoa!

Vähän jänskättää!

En garde!

Hyppyharjoituksia. P:tä on TOSI vaikea erottaa :).

Touche!

Tämmöisiä pikatiivistyskuulumisia kopsahti täältä tällä erää. Muutama kalenteriluukku on vielä jäljellä, ja sitten hiljennytään joulun viettoon. Pian onkin sitten uusi vuosi ja uudet kujeet. Ensimmäisenä kujeena on luonnollisesti velipojan kiusaaminen, kun hän tammikuun alussa saapuu :). Tervetuloa, J!

-E

tiistai 30. marraskuuta 2010

Kallisarvoiset muistot

Hei vaan

Täällä muistellaan! En tiedä vielä tarkasti mitä, mutta muistelen kuitenkin. Mikä tekee muistosta kallisarvoisen? Mitkä asiat me muistamme läpi elämämme? Mitä me tarvitsemme muistaaksemme? Joku tietysti vitsailee heti, että hyvän muistin, mutta veikkaan, että muistamiseen tarvitaan jotain muutakin :).

Viime lauantaina olimme tosiaan luistelemassa ja urheilusuorituksen jälkeen menimme mehulle sekä kahville. Maistoin P:n juomaa mehua ja siinä samassa olin yhtäkkiä takaisin lapsuudessani sekä päivähoitopaikan viereisessä leikkipuistossa! Perhepäivähoitajani A, joka hoiti minua vauvasta koululaiseksi, teki aina puistopäiväksi appelsiinimehua sellaiseen muoviseen taskumattiin, jossa on sellainen rengas :). Tiedättekö? Niitä on erivärisiä. P:n mehu maistui juuri siltä samalta mehulta!

Uskon, että moniin muistoihin liittyvät myös aistit. Minulle ehkä kaikista vahvimpina muistojen laukaisijana toimivat eri tuoksut ja maut. Niistä on monesti seurannut yllättäviä muistoja mieleeni. Totta kai myös "kuulen, tunnen ja näen" usein muistoja, mutta ehkä vahvimpina ovat juuri haistamisen ja maistamisen kautta tulleet. Miten teillä?

Sanotaan, että muistoja pitää vaalia. Miten me vaalimme niitä? Muistelemalla? Pitääkö meidän oikein alkamalla alkaa muistella jotain, vai nousevatko kaikki kallisarvoiset muistot mieleemme spontaanisti jonkin koetun kautta? Mitähän minäkin muistelen ja muistan Malesian vuodestamme? Laukaiseeko joskus vuosien päästä jokin asia muiston, jota en Malesiasta edes tiennyt kantavani mukanani? Ennustaa en osaa, joten nähtäväksi se jää vielä tässä vaiheessa :).

Täytyy myös todeta, että valokuvat ovat todella arvokkaita. Kuva kertoo usein enemmän kuin tuhat sanaa, kuten me kaikki olemme kuulleet sanottavan! Onneksi nykytekniikka on mahdollistanut sen, että mekin saamme katsella kuviamme täällä maailmalla - ovathan ne seuranneet meitä tänne tietokoneemme mukana. Koti-ikävän painaessa päälle on lohduttavaa, että saa tuttuja kasvoja ja hetkiä silmien eteen (vaikka eivät ne aina lohduta vaan pahentavat tilannetta :D) muutaman napin painalluksella. Vanhoina aikoina kuvat olisivat jääneet kotiin albumeihin meitä odottamaan. Se olisi kyllä haikeaa ja itse asiassa on tavallaan nytkin, sillä meidänkin valokuva-arkistoihimme voi piirtää viivan ensimmäisen digikameran hankkimisen aikoihin: tähän asti kuvat ovat albumeissa (ja nyt siis kotona) ja tästä eteenpäin digitaalisessa muodossa tietokoneella. Toisaalta sekin on surku, että nykyään kuvat useimmiten elävät vain kovalevyillä - harvoin niistä tehdään enää paperiversioita :(. Kummassa sitten lieneekään vara parempi, vanhassa vai uudessa :)? Joka tapauksessa kuvat auttavat meitä varmasti myös muistamaan sekä muistelemaan - ja eiköhän se niin ole, että haluamme ikuistaa kuviksi juuri ne tapahtumat, jotka koemme kallisarvoisiksi.

Tähän loppuun tuli vielä yksi asia mieleeni. Jos minulla on jostakin muistosta valokuva, sitä katsellessani muistan harvemmin esimerkiksi mitään tuoksua tai makua. Jos haistan tai maistan ja sitten muistan, minulla ei ole siitä muistosta olemassa valokuvaa. Ainakaan muistaakseni :). Jännä juttu :).

Muistelemisiin!

-E


lauantai 27. marraskuuta 2010

Ruuasta puhutaan

Heissan

Pahoittelen hiljaiseloani, mutta on vaan jotenkin tökkinyt. Toisaalta olisi kynän alla vaikka ja mitä asiaa, ja niiden saattaminen saman otsikon alle voi olla hieman haasteellista :). Mistä lie johtuu, että näin lauantai-iltana(kin) sattuu olemaan vatsa täynnä (TAAS), joten tänään aiheena on ruoka ja siihen liittyvät kiemurat ;). Jostain syystä ruoka liittyy ihmisten jokapäiväiseen elämään melko vahavasti, ja siitä myös puhutaan paljon: "Joko olet syönyt lounaan? Joko olet syönyt illallisen? Joko olet syönyt? Joko olet syönyt...?"

Meillä on sinällään täällä helppoa, sillä emme ole allergisia millekään, jos emme laske T:n seafood-inhotusta sellaiseksi :). Okei, kaikesta ei tarvitse pitää, ja se on ihan ok. Rohkeasti olemme maistelleet monenlaista - tosin paljon on vielä maistelematta. Durian-hedelmää olemme onnistuneet välttämään vielä, mutta uskon, että "tuomiopäivä" on melko lähellä. Kai tätä herkkua on täällä asuessa maistettava edes kerran. Kerron sitten, kun se on tapahtunut.

Periaatteessa täältä saa kaikkea mitä Suomessakin, mutta samaan virkkeeseen voi lisätä tutun kommentin: "Same same, but different!" Maito ei maistu maidolta, juusto ei maistu juustolta, naudanliha ei maistu naudanlihalta, burgeri ei maistu burgerilta eikä kukaan tiedä, mitä on oikea ruisleipä... No siis maut kyllä tunnistaa, mutta niissä on jotain erilaista - esimerkiksi maito on makeampaa, naudanliha tunkkaisempaa ja juusto ehkä kitkerämpää. Hedelmät ovat herkkua - ne ovat Suomessa kiprakkaampia :). Kaikkeenhan tottuu, joten emme mekään enää niin paljon eroja huomaa. Tällaisia tässä kolmen ja puolen kuukauden aikana on joka tapauksessa tullut huomioitua.

Itse asiassa on maailman ihaninta saada uusia makuelämyksiä! Viime viikonloppuna tutustuimme kookoksen ihmeelliseen maailmaan täysin uudesta näkökulmasta: joimme (maistoimme) palmuviiniä!!! (HYI HERRANJESTAS SENTÄÄN!!! En kerro enempää. Te ette halua kuulla enempää :D.) Palmuviiniä kutsutaan myös nimellä toddy... Ensimmäistä kertaa elämässämme saimme myös maistaa kookosmaitoa suoraan pähkinän sisältä sekä syödä tuoretta kookosta. Pääosin hienoja makuja - sitäkin jännempiä kokemuksia :). Emme ole myöskään koskaan kavahtaneet ruuan mausteisuutta ja siitäkin olemme saaneet monia elämyksiä. Aivan mahtavaa on välillä syödä intialaista, välillä kiinalaista, välillä thaimaalaista, välillä malesialaista, välillä filippiiniläistä sekä välillä länsimaalaista, mutta ei-suomalaista ruokaa. Mahtavaa kerta kaikkiaan!

Mutta... mutta joskus iskee myös ihan hirveä ikävä suomalaista ruokaa! Olemme tehneet liha-makaronilaatikkoa, nakkikeittoa, lihapullia sekä uunimakkaraa ja perunamuusia. Kaurapuuroakin on aamupalapöydässä nautittu. Mutta voitteko kuvitella, kuinka vaikeaa voi olla ulkomaalaiselle ymmärtää, mitä tarkoittaa jauhelihakeitto? Neuvoin sisäköllemme, miten sellainen valmistetaan ja kerroin vielä, että sen on HYVIN yksinkertainen valmistaa. "Tässä on jauheliha, joka paistetaan pannussa ja johon laitetaan mausteeksi esimerkiksi suolaa ja pippuria. Tässä ovat perunat, jotka kuoritaan, pilkotaan ja keitetään. Lisäksi tässä ovat keittojuurekset, jotka keitetään. Kaikki nämä laitetaan ja sekoitetaan TÄHÄN kattilaan (näytin kattilan). Tarkista, että on tarpeeksi lientä, sillä kysessä on keitto, sekä maut kohdillaan. Ymmärsitkö?" "Yes, mam!" (Puolueettomasti täytyy sanoa, että ihan oikeasti uskoin kertovani selkeästi ohjeet ja että ne todella ymmärrettiin...) Lopputulos: Perunat on keitetty ja viipaloitu omalle lautaselle. Jauhelihasta on tehty bolognese-kastike. Keittojuurekset ovat kattilassa (pienemmässä kuin tarkoitin) runsaassa liemessä. Ihan hyvä lihapata siitä saatiin, kun kaadoin ylimääräisen nesteen pois ja yhdistin ainekset :D. Nami nam!

Hauskoja tapahtumia ruuan parissa olemme kokeneet, enkä usko, että ne edes tähän jäävät. Katsotaan sitten, miten suu pannaan, kun on joulun aika. En nimittäin villeissä unelmissanikaan aio yrittää kasata suomalaista joulupöytää :). Jouluruuassa jos missä, pitää kaikkien makujen olla kohdallaan. Tästä syystä valitsemme tänä vuonna täysin erilaiset jouluherkut!

Näihin tunnelmiin :).

-E




tiistai 23. marraskuuta 2010

Joulun lähestyessä

Moi!

Joulukuu on sitten ihan tuossa nurkan takana. Täytyy sanoa, että tulee kyllä niin puskista. Ei ole ollut ruskaa, ei ensi lumen narskuntaa jalan alla eikä mitään muuta Joulusta varoittavaa. Joo on ollut lämmintä, uimista, lämmintä, ukkosta, lämmintä... Ja me olemme nauttineet.

Kävimme viime viikonloppuna katselemassa Malesian elämää hieman muuallakin kuin KL:ssä. Vierailimme siis Lumutissa asuvien ystäviemme luona. Matkalle tuli todettua tämä paikallisen liikennekulttuurin hauskuus (lue järjettömyys), suurin osa vaan yrittää päästä hengestään tienpäällä, se tapahtuu joko kaahaamalla ja ohittelemalla pientareen puolelta, tai hidastelemalla seilaten laidasta laitaan, nimeä vain keino, sitä ne kokeilee. Meno matkalla tuli ajettua moottoritiellä semmosessa vesisateessa, että sukat pois. Näkyvyyttä about nolla, vesiliirto riski about sata, varsinkin tietäen täkäläisten innon huolehtia autonsa rengastuksen kunnosta.

Lumutissa ja sen ympäristössä ei muuten näkyny korkeita tornitaloja tai muutenkaan kovin moderneja taloja. Kyllä siellä oli uusia liiketaloja, mutta arkkitehtuuri on sitä samaa vuodelta jotain. Jos täällä KL:ssä me blondit herätämme huomioita, niin siellä olimme MAJAKOITA. Lumutissa ei nähny muita länsimaalaisia ollenkaan. Okei siis nähtiin kun mentiin käymään asiasta tähden baarissa joka tiedettiin länsimaalaisten baariksi. Siellä oli kyllä juopuneita sakemanneja ja pari suomalaista (me mukaan lukien). Hienoja rantoja siellä sitten on kyllä kilometri kaupalla ja merivesi on muuten lämmintä täällä päin maailmaa jos sitä teistä joku sattui miettimään. :) NIIN JA PÄÄSIMME NAUTTIMAAN GRILLAUKSESTA!!! NAM!

Semmonen pikaraportti nyt Joulua odotellessa.

Niin te jotka ette kirjoittele blogia, laittakaa vaikka joskus sähköpostia tai jotain. :) (Tämä oli siis viesti sinne Eurooppaan.)

Täältä tähän.

-T

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Kolmen kuukauden sekameteliraportti :)

Moikka!

Uskomatonta, mutta tämän viikon tiistaina tuli komennustamme kolme kuukautta täyteen! Mihin tämä aika oikein menee? Kuka aikani käyttää? Uskomatonta!

Näihin kolmeen kuukauteen on ehtinyt mahtua jo paljon äksöniä, uusia ystäviä, kommelluksia, hermojen menettämisiä, naurunhekotuksia, öllöttelyjä, lukemista, uuden opettelua ja vaikka mitä. Kaikkea tuota pitää ilman muuta luonnehtia yhdellä sanalla, ja se on, arvaattekin varmasti, E L Ä M Ä. Elämäähän tämä kaikki on, ja kaikkea siihen mahtuukin. Meidän elämämme on nyt täällä, ja perusasiat ovat samalla lailla kuin Suomessakin: saamme olla perheenä yhdessä, touhuamme kaikkea mukavaa, juttelemme ja jaamme asioita, pidämme yhtä ja puramme energiaa eli teemme paljon samaa kuin aina ennenkin. Tässä kaikessa on mukana malesialainen mausteseos, joka antaa tuttuihin juttuihin kivan säväyksen :). Lisäksi olemme saaneet (ja saamme varmasti jatkossakin) hämmästellä eri kummallisuuksia, jotka ovat niin eri tavalla täällä kuin kotimaassa. Niinhän sen kuuluu toki ollakin!

Ystävämme totesi hauskasti edellisen pankkikirjoituksen jälkeen, että minulla oli Malaysian moment. Voisin laajentaa momentin Hong Kongin reissussa kokemani jälkeen, että se voi olla myös Asian moment :). Monenlaista nimittäin tuli sielläkin vastaan :D! Paikallinen luottokorttimme ei toiminut Disneylandin pääsylippuluukulla, mutta suomalainen toimi. Ystävämme suomalainen luottokortti ei toiminut Disneylandin myymälässä, mutta minun paikallinen korttini toimi :D. Hong Kong on itse asiassa sen verran pieni paikka, että vaikka vaihtaa kesken illan toiseen ravintolaan toiselle puolelle kaupunkia, kohtaa esiintymässä saman bändin, joka oli lavalla siellä, mistä juuri lähdettiin. Jotta pääsee kokeilemaan luistelua, jokainen luistelija tarvitsee oman Octobus-kortin (sillä voi maksaa esim. pysäköintejä ja julkisten kulkuvälineiden matkoja). Tällä kortilla maksetaan luistimien vuokra sekä jäävuoro, mutta sillä ei voi samassa paikassa maksaa pingviiniä (aputuki esim. aloittelijoille)... Pingviini pitää maksaa rahalla :D. Niinpä niin, se on sitä Asian momenttia :). Kävimme myös veneilemässä ja katselemassa vaaleanpunaisia delfiinejä sekä tietysti hämmästelemässä maisemia Peakilta. Upeaa kerrassaan! Kiitos kiitos kiitos kiitos, P, M, S, ja A, että jaksoitte meitä ja saimme luonanne olla! Kyllä se lammasrintaluu maistui myös hyvältä ;).

Olemme saaneet myös kunnian osallistua kiinalaisiin häihin. En ole koskaan ollut juhlissa, joissa olisi vieraita noin 600. T:n kollega meni tosiaan naimisiin ja kutsui kohteliaasti myös meidän perheemme vieraaksi. Itse vihkitilaisuus oli ollut pari viikkoa ennen juhlaa, joten juhlavastaanotto todellakin painottui juhlimiseen. Ruokalajeja riitti sen kahdeksaa sorttia (tosin kaikki lajit eivät meidän nirsojen suomalaisten mieleen olleet :D) sekä viinit, viskit ja teet virtasivat jopa suomalaisesta näkökulmasta katsottuna melkoista vauhtia. Hääparin elämästä katselimme monia kuvasarjoja ja nautimme myös elävästä musiikista. Hienot olivat juhlat, ja uskon, että saimme huudettua nuorelle parille onnea oikein kunnolla. "Yam seng" (kippis) todella raikui useaan kertaan. Ensin koko hääväki huusi (todella huudetaan niin lujaa ja niin pitkään kuin pystytään) yam seng kolme kertaa ja sitten hääpari kiersi jokaisessa pöydässä skoolaamassa ja huutamassa yhdessä vieraiden kanssa. Mitä lujempaa yam seng kuuluu ja mitä pitempään se kestää, sitä enemmän se tuo onnea :). Saimme siis huutaa kurkku suorana!

Ensimmäiset Suomen vieraatkin ovat jo käyneet, ja juttua, touhua, porinaa ja naurua riitti niin maan vimmatusti, ettei sitä olisi malttanut lopettaa lainkaan! Ihanaa, että tulitte! Haikeaa oli teidät päästää pois. Jäähyväisten jättäminen vei kyllä hiljaiseksi, kun konkretisoitui se, että ME todellakin JÄÄMME tänne ja te lähdette... Kun lähes tulkoon tuohon samaan hetkeen saimme kuulla toisia ystäviämme kohdanneesta surusta (Voimia, rakkaat ystävät!), tuntui, ettei tässä ole mitään järkeä :(. Täällä sitä ollaan, kun rakkaat ovat kaukana... Vaikka ikävöintiä tulee aika ajoin varmasti uudestaankin eikä surua pysty ohittamaan, kyllä tämä tästä tokenee. Iloisempaan suuntaan mennään :). Niin sen täytyy olla.

Iloisempaa mieltä saa ainakin siten, että suunnittelee tulevaa. Tulevana viikonloppuna juhlimme isänpäivää karting-ajojen merkeissä. Siellä saavat isukit sekä äiskät ja lapsetkin kokeilla nopeuttaan autojen rateissa. Saas nähdä, miten pärjätään :). Taikashow-konserttia on tulossa myös sekä vierailua Lumut-nimiseen kaupunkiin. Joulukuun alussa suuntaamme Langkawille elämämme ensimmäiselle rantalomalle. Sittenpä onkin jo kohta joulu ja nurkan takana uusi vuosi. Ei kyllä käy aika pitkäksi :).

Ai niin, kuulimme, että kaikki kommentit teksteihin eivät näy. Olemme yrittäneet selvittää syytä, mutta mitään järkevää selitystä ei ole. Mitään esteitä mielestämme ei blogin asetuksissa ole päällä - tarkistettu on. Ehkä se on sitten sitä Malaysian moment - tai Asian moment -kamaa taas kerran... Kommentoikaa ihmeessä edelleen, sillä on mukavaa kuulla myös lukijoillemme heränneitä ajatuksia :).

-E


torstai 28. lokakuuta 2010

Pankissa :)

Heippa

Kävin pankissa. Juu'u ihan paikan päällä pankissa. Tiskillä. Useammalla tiskillä. Myös automaatilla. Miksi? Noo...

Muistattehan, että meillä on tosiaan ne luottokortit vihdoin itsellämme (nehän lähetettiin ensin Suomeen, jos joku teistä ei sitä muistanut) ja niitä on käytetty ihan kiitettävästi. Kaikki minut tuntevat tietävät myös sen, kuinka tarkka osaan joissakin asioissa olla :). Minua on suunnattomasti harmittanut ja ärsyttänyt, etten pysty seuraamaan luottokortin ostoksia sähköisesti vaan näen käytetyt summat aina kerran kuussa tulevassa laskussa. Minulle sanottiin pankissa jo kauan sitten, ettei sähköinen seuraaminen ole mahdollista. "HÄH? No Suomessa on", kerroin kuitenkin.

Meille tuli pari viikkoa sitten luottokorttilasku, jonka eräpäivä on huomenna. Olen kirjanpitäjän (tosin jo eläkkeelle jääneen, terkkuja äiti :D) tyttärenä oppinut kuitenkin pitämään tarkkaa kirjaa menoista, joten olin aika hyvin kärryillä luottotilin tämänhetkisestä tilanteesta. Menin siis pankkiin tätä laskua maksamaan. Miksi pankkiin, miksen tehnyt sitä internetissä? Siksi, ettemme voi maksaa netin kautta kovin suuria summia, koska päiväkohtainen raja on expateille (näin meille sanottiin) matalampi kuin muille. Expatit eivät voi sitä rajaa pankin mukaan nostaa. (Expatteja kohdellaan täällä usein eri tavalla kuin paikallisia, mutta se on toinen tarina.) Menin siis pankkiin, koska halusin maksaa kaikki luottokortilla olevat ostokset pois päiväjärjestyksestä - toisin sanoen nollata tilanteen tulevia reissujamme varten :).

Pääsin pankkiin. Ensin minun piti naputella automaattiin, mitä varten olin sinne tullut. Öö... maksamaan laskun. Ok, valitsin deposit-kohdan. Sain vuoronumeron ja pääsin oikeastaan heti tiskille. Se oli semmoinen puhu pleksin takaa -tiski. (Tässä vaiheessa minua oli palvellut jo 3 henkilöä.) Minulle annettiin lappu, johon pyydettiin täyttämään summa. "Haluan maksaa suuremman summan kuin laskussa on, mutten tiedä, paljonko summaa on kertynyt." Minun piti antaa luottokorttini sekä passini - toki tämä on ihan luonnollista. Kohta virkailija palasi ja antoi lapun, jossa oli sama summa kuin laskussani. "Ei kun haluan tietää tämänhetkisen summan ja maksaa sen." Minut ohjattiin toiselle tiskille, joka oli jo astetta hienompi. Siinä oli sermit ja muotoiltu pöytä. Ei pleksiä. Selitin tilanteeni uudestaan ja minulle sanottiin, että asia hoituu. Tarkistettiin tilit ja oikeuteni ja minut pyydettiin odottamaan. Tein kiltisti käskyjen mukaan. Minut pyydettiin takaisin siihen ensimmäiselle tiskille, eli tällä toisella tiskillä ei voinut maksaa mitään. Summa ei ollut se, mitä odotin. Okei, eiliset ostokset eivät olleet vielä järjestelmässä, joten hyväksyin vähän pienemmän summan ja allekirjoitin tositteen. Ei kaikkea voi maksaa ennakkoon :). Odotetaan sitten kiltisti seuraavaa laskua...

Muistin myös, että olimme miettineet shekkivihkon tilaamista. Täällä tosiaan tulee vastaan tilanteita, että olisi parempi maksaa shekillä kuin käteisellä, jos kortti ei käy. Kysyin laskun allekirjoitettuani, voinko tilata vihkon nyt. "Kyllä, mutta mam, teidän täytyy mennä toiselle tiskille." "Saanko vihkon heti mukaani?" "Ei, se pitää noutaa täältä." "No, teen tilauksen verkkopankissa, sillä silloin se lähetetään kotiosoitteeseen. Niin ilmoitetaan verkkopankissa." Jostain kumman syystä tulin kysyneeksi, voisinko nostaa verkkopankin päivittäistä maksurajaa. "Kyllä se käy, mutta toisella tiskillä." Odottelin taas tovin ja seurasin, kun 3 uutta virkailijaa neuvotteli asiastani. Lopulta minut ohjattiin HUONEESEEN. "Katohan", ajattelin, "nyt on varmaan jo joku korkea-arvoisempi tyyppi asialla." Pääsin samalle virkailijalle (tämän päivän 7. asioitani hoitava virkailija), joka palveli meitä autoa maksaessamme. Hän ei muistanut minua, mutta se ei nyt ole merkittävää :D. Selitin taas asiani, ja niin se vaan homma suttaantui. Sain nostettua rajaa ja itse asiassa tilasin myös shekkivihkon, sillä kotiosoitteeseen tilattuna se pitää olla kuittaamassa. Alkuperäisestä luottokorttihässäkästä oppineena ("Kortti tulee jonakin päivänä parin viikon päästä, ehkä siitä ja siitä maanantaista eteenpäin jonakin päivänä johonkin aikaan", sanottiin silloin luottokorttia tilatessamme. Kuka jatkuvasti kotona päivystää?) sanoin, että kunhan soitatte, voin tulla hakemaan sen paikan päältä täältä.

"Voinko auttaa vielä jotenkin?" omassa huoneessaan työskentelevä virkailija kysyi. Latasin pöytään turhautuneisuuteni siitä, etten näe kortin saldoa verkkopankissa. Virkailija sanoi, että onnistuu se. ?!? En kehdannut sanoa, että viimeksi kyllä sanoit toisin. Pyysin häntä kertomaan, miten se tapahtuu. Hän kertoi, ja kotiin päästyäni noudatin neuvoja. Hommahan toimi! Pankkiasioinnin lopuksi painelin vielä toiselle automaatille ja nostin käteistä. Sitä tarvitaan täällä kuitenkin aina :).

Mitä opimme tästä? Aina kannattaa kysyä - vaikka uudestaankin :). Toki kyseisessä pankissa on paljon paljon paljon paljon parantamisen varaa, kuten ystävämmekin tietävät :D, mutta jotain sentään onnistui tänään. Ja palvelihan minua 7 eri henkilöä :).

Seuraavia kommelluksia odottaessamme mukavaa loppuviikkoa kaikille!

-E

maanantai 18. lokakuuta 2010

Tuostapa sukaisen!

Murr!

Nyt ei enää pysty olemaan hiljaa. Ei pysty, ei kykene!!! Onko ihan oikeasti aina pakko sukaista pienimpään väliin, pujotella jatkuvasti kaistalta toiselle (esimerkiksi 4-kaistaisella samaan suuntaan menevällä tiellä lähteä tässä risteyksessä oikeanpuolimmaiselta kaistalta työntymään vasemmanpuolimmaiselle kaistalle vähäksi aikaa ja sitten palata takaisin sinne oikealle, koska on seuraavassa risteyksessä kääntymässä oikealle - tai parhaimmassa tapauksessa vasemmelle...) siinä luulossa, että ehtii auton keulan verran aikaisemmin paikalle, tai esimerkiksi ajaa suoraan kääntyvien kaistalta?! Malesialainen liikenne on välillä ihan HIR-VE-ÄÄ! Perussääntönä voisikin olla: Älä oleta mitään.

Tähän asti olen saanut sulateltua liikennekäyttäytymistä ihan hyvin, mutta nyt on parina päivänä tahtonut hermo kiristyä erilaisten typerien valintojen takia. En sano, että itsekään osaisin aina parhaimmat valinnat tehdä, mutta yritän minä kuitenkin edes vähän järkeillä, millä kaistalla minun kannattaa pysyä (sitten kun olen haluamalleni kaistalle päässyt) tai miltä kaistalta saan ajaa mihinkin suuntaan. Yritän myös käyttää vilkkua, silloin kun olen kääntymässä, ja minä siis oikeasti tarkoitan sillä vilkulla, että minä käännyn ja että minä käännyn vilkun osoittamaan suuntaan. Hyvin usein täällä näkee autoja huristelevan vilkku päällä, mutta ei sillä välttämättä ole mitään tekemistä sen kanssa, että auto kääntyisi vilkun osoittamaan suuntaan. Se menee suoraan - tai sitten se kääntyy toiseen suuntaan tai ehkä joskus jopa sinne vilkun osoittamaan suuntaan. Enimmäkseen on kuitenkin niin, että vilkkua ei käytetä lainkaan. Eikö olekin ihanaa :D?

Ei ole myöskään yhtään epätavallista, että auto on pysähtyneenä keskelle tietä. Sillä varmaan on hyvä syy näin tehdä, koska siinä on hätävilkut päällä. Autossa on varmaan jokin ongelma. Lähempi tarkastelu (ohi ajettaessa) saattaa osoittaa, että kuljettaja on vain pysähtynyt puhumaan puhelimessa. Hienoa tietysti on, ettei hän ole vaarantanut liikennettä puhumalla ajamisen aikana kännykkään ja että kuljettaja on vilkkuineen ajatellut muita liikenteessä kulkijoita.

Malesialainen "minä ensin" -ajatusmalli on ilmeisesti syy siihen, että takana ajava tulee hidastetöyssyjen (ja näitä on täällä todella paljon) kohdalla kiinni puskuriin tai koukkaa rinnalle, mutta jää töyssyn jälkeen kiihdytyksessä taas turvallisemman matkan päähän. Miksi jarruttaminen pitää jättää niin viime tippaan? Miksi kaistaa vaihdetaan? No jos minä kuitenkin pääsisin tuosta autosta tällä kaistalla ohi, jotta voisin viiden metrin jälkeen olla tuossa risteyksessä ensin, vaikka edellisen kaistan jono olikin lyhyempi ja juuri ohittamani auto pääsi menemään risteyksestä jo. Eihän minun tarvitse mitään ennakoida - ei se kannata... Tärkeintä on, että minä ehdin ensin.

Oma rikkautensa ovat myös skootteri- ja mopokuskit. Heillä on ilmeisesti ihan omat liikennesääntönsä, joita siis ei todennäköisesti edes ole olemassa. Mopokuskit eivät jää auton taakse risteyksissä, joissa pitää odottaa omaa vuoroaan. Kuskit tulevat AINA keulille - jostakin raosta ne vain tiensä sinne löytävät. Punaiset valot eivät mopoja hidasta, ja onkin enemmän sääntö kuin poikkeus, että jos vain on mahdollisuus, risteyksestä mennään heti, oli punainen tai ei. Liikenneympyröitäkään ei kannata kiertää oikeaan suuntaan, jos väärään suuntaan ajaminen lyhentää reittiä. Itse asiassa on turha kiertää mitään virallista reittiä, jos vain tuosta pääsee oikaisemaan. Ei kai se nyt ketään haittaa, että yksisuuntaisella kadulla ajetaan väärään suuntaan, sillä mopothan ovat niin pieniä, että mukaan mahtuu...

Miten täällä sitten pystyy ajamaan? On vain ajettava. On oltava koko ajan valmis polkemaan jarrua, otettava oma tila, sillä päätä ei ehdi pyörittämään ennakoivassa mielessä aina tarpeeksi. Täytyy vaan ajaa eikä keskittyä periaatteessa yhtään siihen, mitä muut tekevät. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, kaaosmainen kaaos on juuri näin hallittua kaaosta. Ja se, mikä täällä kuitenkin toimii, on se, että tilaa annetaan, kunhan se otetaan.

Tuostapa siis sukaisen minäkin :).


-E

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Pitkä aamupala

Tässä on hyvä sunnuntai-iltana miettiä, mitä sitä tuli viikonloppuna tehtyä. Yksi asia nousee pintaan, mitä tulee harvemmin jos koskaan Suomessa tehtyä, on pitkä (kosteakin) aamupala. Lauantaiaamuna päätimme lähteä pikaisesti käymään aamupalalla tuossa lähiravintolassa, ajatuksena oli, että tullaan sitten kotiin miettimään mitä keksimme muuten ohjelmaksi. No menomatkalle jo keksimme, että kävästään siinä samalla sitten samassa kauppakeskuksessa sijaitsevassa hierontapaikassa jalkahieronnassa. Näin teimme ja hieronnasta lähdettyä huomasimme, että kappas joku on kaipaillut puhelimitse. Syyllisiksi paljastuivat täkäläiset uudet suomalaiset ystävämme. Siinä sitten heidän mukaan lähdimme toiseen (isompaan) kauppakeskukseen viemään lapsia leikkimään hoplop-tyyliseen paikkaan. Aloitimme kuitenkin urakan syömällä lounaan. Syönnin jälkeen me kunnolliset perheenisät jäimme leikkipaikan yhteyteen viettämään aikaa, kun rouvat lähtivät "shoppailemaan". Lainausmerkeissä siksi, kun emme oikein usko, että he olisivat tulleet tyhjin käsin jos olisivat oikeasti olleet kaksi tuntia shoppailemassa, eli missähän lie tuo aika meni (tästä tuo aiempi viittaus kosteean)... Rouvien palattua reilun tunnin yhteisen istumisen jälkeen lähdimme kaikki shoppailemaan, lapsille siitä sitten jotain mukaan saatiinkin. Ostosten jälkeen lähdettiin kulkeutumaan sitten parkkihallia kohden, mutta eksyimme matkalla vielä ravintolaan ja söimme siinä kevyen illallisen, tässä kohden allekirjoittanut otti pari olutta, rouvat jatkoivat mojitoilla... Lopulta kun ehdimme sitten takaisin kotiin aamupalalta, kello olikin puoli kahdeksan illalla!! Jos Suomessa tulee käytyä ulkona aamupalalla harvakseltaan, niin vielä harvemmin aamupalalla käynti vie koko päivän!!

Eli semmoisia ne lauantaipäivät täällä tropiikissa on silloin tällöin. KIITOKSET ASIANOSAISILLE! :D

-T

torstai 14. lokakuuta 2010

Terve kipu on tervetullut

Huomentapäivää!

Päivän sana voisi olla tänään kipu :). Nyt en tarkoita mitään inhottavaa, selittämätöntä kipua, kroonista kipua, tulehduskipua tai muuta sellaista, vaan rehellisestä treenaamisesta seurannutta kipua. Semmoista, josta tietää, että jotain on tullut tehtyäkin (ja peukut pystyyn, että tuloksiakin tulisi joskus näkyviin). Minulla on tänään semmoinen kipu ja vitsi vieköön, että se tuntuu hyvältä!

Kun suunnittelimme Malesiaan muuttoamme, alusta asti meille oli selvää, että liikuntaharrastuksemme seuraa mukanamme. Myönnän toki, ettemme ole käyneet treenaamassa yhtä ahkerasti kuin Suomessa, mutta joka viikko kuitenkin jotakin. On mieletöntä, kuinka helppoa on esimerkiksi mennä uimaan: kamojen vaihto ja hissillä alas, sitten pihalle ja pääseekin jo pulahtamaan. Uimassa on tullutkin käytyä melko ahkerasti, ja meidän kaikkien uintitaitomme sekä -kuntomme ovat kehittyneet huimasti. P:kin pystyy uimaan vaparia jo lähes ison altaan päästä päähän (olisikohan matka jotain 25 m). Emme ole vielä kokeilleet, mutta uskoisin hänen siihen pystyvän. Eilen ostimme sellaisen kumisen torpedon (Toypedo), jonka avulla on hauska harjoitella myös sukeltamista - torpedo nimittäin uppoaa pohjaan, jos sitä ei saa kiinni ajoissa :). Heittotekniikassa on meillä kaikilla vielä hiomista... Joskus torpedo alkaa vajota pohjaan saman tien, joskus se pomppii iloisesti kaarrellen pitemmän aikaa veden pinnalla. Hauskaa on joka tapauksessa!

Tänään tuntuva mukava lihaskipuni on seurausta eilisestä kuntosalitreenistä. Taloyhtiömme salilla ei voi tehdä täydellistä treeniä, mutta sellaiseen kuntopiirin tapaiseen harjoitteluun se on ihan hyvä. On siellä jopa pari juoksumattoakin, mutta esimerkiksi jalkojen treenaaminen vaatii vähän enemmän mielikuvitusta :). Sali toimii silti ihan hyvin, kun odottelemme lähiostarin salin avajaisia. Olemme siis vihdoinkin saaneet hommattua myös kuntosalijäsenyyden (siihenkin tarvitaan täällä luottokorttia :D)! Oikeastaan kuntosalihommaa ajateltuna oli ihan hyvä, ettei luottokortti tullut silloin heti. Olisimme varmaan liittyneet jäseniksi muualle emmekä tuohon kävelymatkan päähän :). Marraskuun puolen välin tietämillä ovien pitäisi avautua. Siihen asti riittää ihan varmasti nämä taloyhtiön tarjoamat puitteet :).

Itse olen iloinen siitä (varmaan syy on se, etten ole sattuneesta syystä vielä sykejumppiin päässyt), että olen yllättävän hyvin saanut tsempattua itseni juoksumatolle juoksemaan. Olisi siis sittenkin kannattanut ottaa juoksukengät Suomesta mukaan.... Jumppakengillä juokseminen ei ole tietysti mitään parasta jaloille - saati että voisi edes harkita lähtemistä asfaltille. Ulkona lenkkeily on täällä toki muutenkin lähes mahdoton tehtävä kuumuuden vuoksi, mutta joskus sitä voisi olla kiva kokeilla. Pitäisiköhän seuraavina kenkinä hankkia kunnon lenkkarit - saisin T:nkin kirimään ainakin siihen toiselle matolle yhtä aikaa :D.

Suomessa pääsette kohta luistelemaan ja hiihtämään, me jatkamme täällä näiden kesäisimpien lajien parissa :). On siis kuuma tai kylmä, liikutaan ulkona tai sisällä, kaikki on varmasti samaa mieltä, että liikunnasta tulee hyvä olo ja mieli!

Hopi hop!

-E


keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Akvaariossa

Heippa!

Kävimme jokin aika sitten tutustumassa paikalliseen akvaarioon. Olkoon tämä nyt sitten ilmainen mainos, mutta upea paikka Aquaria KLCC on - kerrassaan upea! Kuvamateriaali ei ole kaikista parasta mahdollista, sillä kuvat on tietysti otettu lasin läpi eikä salamaa saa käyttää (tätä eivät sitten tietenkään kaikki noudattaneet, kuten voitte varmasti kuvitella...), mutta eiköhän niistä jotain irti saa. Kaikkien kuvattujen kohteiden lajia / nimeä en muista, mutta ei se haittaa :).

Piraija on oikeastaan petollisen kaunis kala.

En olisi uskonut näkeväni panssarivaunua akvaariossa :).


Tällä sähköankeriaalla on varmasti virtaa kintaissa!

Kyllä - viiksivallukin tavattiin (englanninkielinen nimitys oli muistaakseni catfish).

Akvaariossa (?!) oli myös joitakin hyönteisiä näytillä. Aika pieniä, jos P:n käteen vertaa :).

Kaverilla on aika pitkä kaula.

Tämän lajin suurimmat yksilöt ovat reilusti P:tä isompia.

Tämä "koeputki" on useita metrejä korkea. Hieno! Mittasuhteiden avuksi: takana näkyy portaikon kaiteita, kun oikein tihrustaa.

Yksi keskeinen elämys on myös tunneli, jonka kattona sekä seininä on puolikaaren muotoinen lasi. Itse akvaario on tässä osassa tavallaan tunnelin katto ja ympäröivät seinät. Tunnelin lattiana on hitaasti eteenpäin liikkuva liukuhihna ja sen vieressä myös kaistale "tavallista lattiaa", jolle voi halutessaan pysähtyä ihastelemaan mereneläviä. Lasi pienentää 30 % kalojen todellista kokoa.

Melko siniset maisemat.

"Ja siellä pohjalla jalajalajala mä kalan näin. Hah hah hah haa, se oli HAI, hyh hyh hyh hyi!"


Kunnon kummitus :). Vähän oli orpo olo olla sen alla...

Kuvakulma ei anna parastaan, mutta suurin rausku tässä akvaariossa painaa 125 kg. Sen taakse mahtuu isompikin mies.

Koska kyseessä on elämyspaikka, akvaariossa luonnollisesti järjestetään myös ruokintaesityksiä. Kaksi sukeltajaa menee yhtä aikaa ruokkimaan kaloja, ja se on todella näkemisen arvoinen juttu!

Ruokkijaa piiritetään :).

Vaikuttava kierros on ohi. Tästä jatkettiin sitten uusiin kujeisiin ;).

Mukavaa viikkoa!

-E



maanantai 27. syyskuuta 2010

Palvelu pelaa välillä huonommin, välillä paremmin ja välillä jopa liikaakin :)

Heippa!

Mitäpä sanoisitte, jos ette saiskaan sitä, mitä kovan pohdinnan jälkeen haluaisitte? Olisitte miettineet, pähkäilleet ja ottaneet huomioon mielestänne kaiken mahdollisen aina aukioloajoista listoilla kerrottuun tarjontaan saakka... Tällöin yleensä luulisi, ettei mikään muutu, mutta ehkä se onkin yleistä harhaluuloa, ja kaikki juuri sen vuoksi muuttuukin ;).

Täällä on mahdollista tilata kotiin ruokaa ja juomaa ihan passeliin hintaan. Toimitusmaksu kotiovelle on vain 12RM + tietysti tilauksen hinta. Palveluperiaate on yksinkertainen: alueella on joitakin ravintoloita, jotka ovat mukana Room Service -palvelussa. Tämä palvelu toimii siten, että kun ravintola on valittu, haluttu tilaus tehdään internetissä tai puhelimitse suoraan Room Serviceen, joka sitten siis toimittaa tilauksen kotiovelle. Olemme käyttäneet tätä palvelua kaksi kertaa. Ruuissa ei ole ollut valittamista. Huvittavaa molemmilla kerroilla on ollut se, että meidän on täytynyt vaihtaa tilauksemme toiseen ravintolaan. Ensimmäisellä kerralla valitsemamme ravintola ei ollut sittenkään auki, vaikka tarkistimme sen sekä netistä että esitevihkosta ja vaikka tilauksen pystyi silti tekemään, ja toisella kerralla valitsemamme ravintola ei voinut valmistaa pizzoja, vaikka netissä ne olivat listalla ja saimme (jälleen) tilauksenkin tehtyä. Missään vaiheessa - ainakaan netin kautta tilattaessa - mikään ei ilmoita, ettei tilausta voi tehdä ko. ravintolaan tai että valittua ruokaa ei ole saatavilla. Ymmärrän toki, ettei reaaliaikainen tieto välttämättä ole aina mahdollinen - voihan esimerkiksi internetyhteys pätkäistä tai joku unohtaa päivittää tietoja. No joo, eihän tämäkään maailman vakavinta taas ole, näitä hauskoja sattumia vain! Pitää edelleen hyväksyä, että "can not, mam / sir" :). Kummallakin kerralla olemme ruuat kuitenkin lopulta saaneet, ja hyviähän ne ovat olleet!

Emme ole vielä myöskään kunnolla tottuneet paikalliseen tapaan, että illallinen syödään meikäläisittäin katsottuna verrattain myöhään. Moni ravintola sulkee iltapäivisin ovensa noin kolmen aikaan ja avaa ne uudestaan aikaisintaan iltakuudelta. Kun viiden aikoihin vatsa jo kovin kurisee, mietimme usein, onkohan se tai se paikka jo auki. Pakko toki muistuttaa, että aina on ravintoloita, jotka eivät iltapäivätaukoa pidä, joten oma vikahan se on, jos pyrkii sellaiseen paikkaan, joka on vielä kiinni :).

Kuluneen viikonlopun aikana kävimme viimein syömässä yhdessä ravintolassa, jonne olimme aikoneet mennä jo pitkään. Emme löytäneet aukioloaikoja mistään, joten päätimme koettaa onneamme ja mennä katsomaan, mikä meininki siellä on. Ravintoloitsija istui pöydän ääressä (ravintola oli muuten tyhjä) joidenkin papereiden kanssa ja toivotti meidät tervetulleiksi. Takaosan pöydät olivat vielä siistimättä, sillä ravintolassa oli ollut yksityistilaisuus. Jäimme etuosaan, koska samapa se, missä istuisimme :). Saimme listat, valitsimme juomamme ja ruokamme, mutta arvaattekin jo varmasti, ettemme voineet valita niitä, joita olisimme halunneet :D. Meille ehdotettiin jotain muuta vaihtoehtoa - lähes samaa, mutta kuitenkin eriä (same same but different :D). Ei se haitannut: ruoka oli fantastista, loistavaa ja todella hyvää! En tiedä, olivatko yksityistilaisuuteen osallistuneet tyhjentäneet raskaalla kädellä valikoimia (en nimittäin saanut myöskään yhtä juomaa) ja oliko ravintolan tarkoitus olla oikeasti vielä meidän saapuessamme edes auki, mutta vaihtoehtojen tarjoamisen tai palvelualttiuden puutteesta ei kyseistä ravintolaa voi silti syyttää. Päinvastoin! P halusi jälkiruoaksi jäätelöä. Sitäkään ei ollut (ei ilmeisesti edes listoilla), mutta sitä käytiin P:lle erikseen ostamassa vesisateesta huolimatta :). Meille jäi hyvä mieli ja erittäin hyvä maku suuhun! Aiomme varmasti mennä uudestaan :).

Tähän loppuun on pakko kertoa vielä pari palvelutapahtumaa :). T kertoi edellisessä tekstissään, että olemme lopultakin saaneet luottokorttimme! Moni kauppakeikka on helpottunut, koska ei aina tarvitse miettiä, onko käteistä vai ei. Olemme myös vinguttaneet Visaa ihan kiitettävään tahtiin :). Vaikka meillä ei olekaan vielä niitä malesialaisia henkilökortteja, joista kerroin jokin aika sitten, saimme pääsylippumme akvaarioon edullisemmin, kun maksoimme ne paikallisella luottokortilla. Kassa kysyi minulta, onko meillä henkilökortteja. Sanoin, ettei vielä, ja annoin maksukorttini. Kassa vilkaisi sitä ja sanoi, että sinulla kuitenkin on paikallinen luottokortti, paineli muutamia nappuloita ja antoi lippumme halvemmalla hinnalla :). Kiitos!

Miksi sitten palvelu pelaa joskus liikaakin? Täällä on käytäntönä kuulemma ihan turvallisuussyistä soittaa luottokortin haltijalle lähes joka kerta, kun korttia on käytetty. Puhelin on soinut jo useamman kerran - erityisesti T:llä. Minulla ei!? Joko se on niin, että minä ostelen yleensäkin enemmän ja ostelen epäilyttävissä paikoissa, tai sitten T on sopinut pankin kanssa, että vaimon ostoksista on aina ilmoitettava hänelle :). Ei sitten osteta yllärilahjojakaan, koska mikä ylläri se nyt enää on, jos saa tiedon etukäteen :D. Vitsi vitsi :D.

Näihin palvelutunnelmiin!

-E


maanantai 20. syyskuuta 2010

Mutkan kautta suoraan, tai sitten ei

Luottokortit sitten saapuivat tänään kuuriirin tuomana ja jopa tunnusluvut löytyivät postilaatikosta nätisti kirjeissä! Nämä eivät siis ole ne Suomeen lähetetyt kortit, vaan ne mitätöitiin ja nämä on niiden tilalle lähetetyt. Siis mutkan kautta, muttei kuitenkaan.

Olenkohan muuttunut, kun tänään olin positiivisesti yllättynyt (toisen kerran tänään) siitä, että tuholaistorjunta firman edustajat tulivat ns. ajallaan, eli tulivat vain 20 minuuttia myöhässä. Jos Suomessa tapahtuisi vastaavaa, vxxxxxxxsin varmasti aiheesta jne. Tänään olin oikeasti positiivisesti yllättynyt ja se varmaan välittyi myös työn suorittajillekin. Toinen positiivinen yllätys oli siis tuo korttien saapuminen, sitä oli oikeasti iloinen, kun ne lopulta tuli vain vajaan kuukauden myöhässä! Useimmat teistä varmaan tuntee paremmin sen T:n joka saa hepulin ja raivoaa jos joku on 5 minuuttia myöhässä tms. Asiat ovat suhteellisia, vissiin.

Se on varmaan syksy tullut, kun tänään näin yhden puun/pensaan tiputtaneen kuolleen oksan pois...

-T

perjantai 17. syyskuuta 2010

On se vaan niin outoa

Helou!

Tämä aamu oli minulle yksi näytönpaikka: vein T:n töihin ja ajelin ihan itsekseni P:n kanssa takaisin kotiin. En ollut ilman T:tä autolla täällä vielä ajellut. Hyvin kaikki meni, vaikka Murphyn lakikin oli luonnollisesti mukana: vettä satoi ja tuuli riepoi, mikä tekee täällä ajamiseen vielä oman lisämausteensa. Onnitella kuitenkin saa :). Vain kerran minulle töötättiin - ja sekin oli semmoisessa risteyksessä, jossa on pakko odottaa ja seurata oikealle sekä vasemmalle, mitä muut autoilijat tekevät. Täällähän ei siis vilkkua juuri käytetä, ja jos käytetään, se ei silti merkitse mitään, tai sitten merkitsee. No mutta kuitenkin tämä tulikoe on nyt selvitetty :).

Ehkä tässä tavallaan kokee myös jonkinlaista outoutta... Tarkoitan sitä, että niin vain elämä täälläkin tosiaan asettuu uomiinsa, vaikka kaikki onkin erilaista kuin kotimaassa. Joka päivä aurinko nousee ja laskee, ja me porskuttelemme täällä eteenpäin kuin vanhat tekijät :). Outoa elosta tekee ainakin minulle myös se, että vuodenaikojen vaihtelua ei todella ole. Mistään ei voi tulkita, mikä kuukausi on menossa, jos sitä ei kalenterista katso. Se on uskomatonta, miten neljään vuodenaikaan tottuneena huomaa oikeasti rytmittäneensä elämäänsä ja vuottansa tietyin kaavoin.

Suomessa on nyt alkusyksy, joka on meidän perheessämme tarkoittanut aina myös lätkäkauden alkamista. Nyt emme sitten istua törötä omilla kausikorttipaikoillamme kannustamassa Kärppiä voittoon. Luemme vain aamuisin netistä, miten on käynyt. Outoa, outoa, koska radiostakaan pelejä ei kuule aikaeron vuoksi. En ainakaan kovin usko, että jaksaisimme valvoa niin myöhään joka kerta...

Tällä hetkellä kaipaan eniten sitä, että illat pimenisivät vähitellen (eivätkä käytännössä kertalaakista kuten täällä) ja että voisin laittaa takkaan rauhoittavan tulen, istua ja katsella leikkiviä liekkejä. En minä kaipaa syksyn sateita, lehtien haravoimista tai talveen valmistautumista. En minä kaipaa tulipalopakkasia, lumitöitä, sääskiä tai ruohonleikkuuta. Minä kaipaan vain niitä kaikkia ihania ja positiivisia asioita, joita syksyssä ja kaikissa muissakin vuodenajoissa on. Täällä minulla ei ole suomalaisten vuodenaikojen kumpiakaan puolia - ei ihania eikä ikäviä. Minulla on vain koko ajan kesä. Se on malesialainen kesä - ja kyllä minä siitä nautin :). Olen kaikesta huolimatta niin onnellinen ja riemuissani siitä, että saan tämän kokea. Älkää siis ottako vuodenaikojen kaipuutani valituksena - ottakaa se uuden oppimisena :).

Erilaista vuotta ja uusia kokemuksia olemme tulleet hakemaan ja sellaisia me saammekin. Kaikesta siis nautitaan täpöllä! Vanha viisaus sanoo, että pitää mennä kauas nähdäkseen lähelle, ja se on niin totta. Tämä lämpö ja kesän jatkuminen on aivan ihanaa - ja yhtä ihanaa on myös se, että luonnossa näyttää välillä erilaiselta. Oi että se on rikkautta! Muistakaapa se siellä kotona :).

Tähän loppuun lainaan vielä Positiivareissa ollutta tekstiä, joka mielestäni kuvaa erittäin hyvin sitä, että asioilla on aina kaksi puolta.

"Kun jonkin tekeminen vie joltakulta toiselta kauan, hän on hidas.
Kun jonkin tekeminen vie minulta kauan, olen perusteellinen.

Kun joku muu ei tee jotain, hän on laiska.
Kun itse en tee jotakin, minulla on kiire.

Kun joku muu tekee jotakin pyytämättä, hän ylittää valtuutensa.
Kun minä ryhdyn johonkin pyytämättä, olen aloitekykyinen.

Kun joku ilmaisee mielipiteensä voimakkaasti, hän on härkäpäinen.
Kun minä ilmaisen mielipiteeni voimakkaasti, olen luja.

Kun joku toinen ei piittaa etiketin vaatimuksista, hän on
sivistymätön. Kun minä viittaan kintaalla etiketin vaatimuksille, olen
individualisti."

Nautinnollista viikonloppua kaikille!

-E

maanantai 13. syyskuuta 2010

Reissu Sunway Lagooniin ja vähän muutakin laidasta laitaan

Tervehdys!
Olipas mukava viikonloppu! Teimme ensimmäisen reissun Sunway Lagooniin, joka on todella kiva paikka. Oikeastaan reissu oli sinne toinen (kävimme paikassa jo maaliskuun lomamatkallamme) mutta siis ensimmäinen omalla autollamme ja omilla navigaattorin avustamilla suunnistustaidoillamme :). P huolehti kovin siitä, että annan T:n kääntyä vasemmalle, jos navigaattori niin neuvoo... Maaliskuun reissullamme nimittäin kielsin ystäväämme ajamasta johonkin ramppiin (minulla oli mukamas silloin perusteltu syy, mutten muista sitä enää :D), ja vääräänhän sitä silloin ajettiin. Tilanne korjaantui kuitenkin pian, ja pääsimme silloinkin lopulta perille!
Olimme tällä kertaa laiskoja ja jätimme kameran kotiin. Alla olevat kuvat on otettu maaliskuussa, mutta väliäkö sillä - samalta siellä näyttää vieläkin :). Sunway Lagoon on siis paikka, jossa on muun muassa vesipuisto, huvipuisto, extreme-puisto, eläinpuisto ja ostoskeskus, jossa on myös Kuala Lumpurin ainokainen (korjatkaa, jos olen väärässä) jääluistelukenttä. Luistelua emme vielä ole kokeilleet. Keskityimme uimiseen ja huvipuistossa riekkumiseen :).




Kuala Lumpurhan ei ole rannikkokaupunki, joten hiekkaranta on tietysti pitänyt rakentaa. Kuvan vesi kuuluu altaaseen, jossa on matalimmalla kohdalla hiekkapohja :).

Riippusiltakävelyäkin pääsee kokeilemaan.

Sunway Lagooniin voi ostaa monenlaisia lippuyhdistelmiä: kaikki puistot sisältävän lipun tai esimerkiksi 3 puistoa (vesi-, huvi- ja eläinpuisto) sisältävän. Me olemme suosineet tuota 3:n yhdistelmää, sillä ymmärtääksemme P on vielä liian pieni esimerkiksi extreme-puistoon. Huvipuistossakaan hän ei pääse ilman aikuisen seuraa laitteisiin, koska on alle 120 cm pitkä. Vastaavissa laitteissa on joissakin muissa paikoissa ikäraja, ei pituusrajaa. No maassa mennään usein maan tavalla, kuten todettu on monta kertaa :).

Lippujen hinnoissa voi myös hiukan säästää, jos omistaa malesialaisen henkilökortin. Meillä tätä korttia ei vielä ole, mutta tarkoitus olisi sellainen hankkia. Emme me sitä ole hankkimassa säästämisen vuoksi (niin suurista summista ei ole kyse) vaan siksi, ettei muun muassa tarvitsisi aina kuljettaa passia mukana. Kortit, lippuset, lappuset ja niiden merkitykset ovat myös saattaneet mennä minulla sekaisin, mutta muistaakseni homma tosiaan toimii noin.

Paikalliset käyttävät luonnollisesti ahkerasti henkilökorttejaan saadakseen alennuksia eri paikkoihin. Sunway Lagoonissa lipunosto tapahtuu seuraavasti: jonotetaan kiltisti lippuluukun edessä. Ennen luukkua jonossa on kuitenkin portti, josta pääsee läpi, vasta kun on kertonut henkilökunnan edustajalle, millaisen lipun ja montako aikoo ostaa. Jos mukana on alennukseen oikeuttava kortti, se pitää näyttää tässä vaiheessa ensimmäisen kerran. Mukaan anntetaan paperilappu, johon on merkitty, mitä luukulta on tarkoitus ostaa. Kun lopulta pääsee lippuluukulle, siellä annetaan ko. lappu ja näytetään taas niitä alennuskortteja, vaikka ne on kaksi metriä sitten näytetty toiselle henkilölle. Voitte kuvitella, millainen sekamelska saattaa olla, kun monihenkisen perheen yksi jäsen jonottaa eikä jonkun kortti olekaan mukana (tai henkilö odottaa kauempana ja kortti pitää saada häneltä, jotta alennusoikeus voidaan merkitä lappuun). Sitten huudellaan, että tuopa kortti tänne jne. Pahimmassa tapauksessa jonottava henkilö antaa tässä vaiheessa henkilökortit takaisin, kunnes kuulee lippuluukulle päästyään, että kortit pitää taas näyttää. Rumba alkaa alusta... Mutta mehän vain hymyilemme ja odotamme kiltisti :).

Ei tämä tietenkään vakavaa ole - tarkistamisen tarkistamisen tarkistaminen vaan joskus hämmästyttää ja huvittaa. Tuli tässä todistettua, että hyvähän se on, että tarkistetaan monta kertaa, mutta sekään ei aina takaa oikeaa lopputulosta :). Viikonlopun päivänä muutamana erehdyimme huomauttamaan, että hyllyn reunassa oli eri hinta kuin kassalla ilmeni. Kävin kassan kanssa katsomassa hintalappua ja hän totesi saman kuin minä. Paikalle tuli toinen henkilö, joka otti tuotteen ja lähti katsomaan hintaa eri paikasta. Hän tulee pian takaisin ja piippauttaa viivakoodia: hinta pysyi samana. Me sanoimme siihen kassan kanssa, että hinta on tuon hyllyn reunassa eri. Kolmas henkilö tuli paikalle ja kävi katsomassa hintaa. Lopulta saimme tuotteen sillä hinnalla, kuin olimme sen hyllyn reunassa nähneet, mutta siihen tarvittiin todella kolme eri henkilöä asiaa varmistamaan.

Paljastan nyt, että lopulta huomasimme olleemme väärässä, mutta tämän havaitsimme eri kerralla :). Hupsista, mutta ei kerrota kenellekään :). Olimme ottaneet saman valmistajan eri rypäleestä tuotetun viinin hyllystä. Tämä rypäle oli kalliimpi kuin se, jonka hinta siis oli näkyvillä. Emmehän me sitä voineet tietää, sillä näkyvillä oli vain yksi hintalappu eikä sitä niin tarkkaan tullut katsottua :). Jyräsimme henkilökunnan ihan pokkana kumoon... Pahoittelemme tapahtunutta! Hyvä siis on olla itsekin tarkkana. Ei meitä aina yritetä huijata :).

Näin sitä ollaan taas muutamia kokemuksia rikkaampia! Hyvillä mielin jatketaan :). Olkaapa kaikki kiltisti!

-E

maanantai 6. syyskuuta 2010

Voimannäytös

Heippa

Voi kunpa pystyisin, kunpa onnistuisin... Kunpa voisin pitää ikkunaa selällään, että saisin edes yrittää. Olisi NIIN mahtavaa saada vangituksi kuvaan nuo salamat, tuo veden liike, tuo valtava voima, joka taivaalla jyllää! Ei se taida kuitenkaan onnistua...

Olin luullut jo kokeneeni rajuja ukonilmoja, meteliä, välkettä ja vettä, mutta näiden neljän viikon aikana täällä olen saanut muuttaa käsityksiäni ihan täysin. Ukkonen - salamat, jyrinä, satava vesi - on täydellistä luonnonilmiön voimannäytöstä!

On mahtavaa seurata sadepisaroiden tippumista maahan, kun saa itse katsoa niitä ylhäältä alas :). Se onnistuu meiltä ikkunoista (olisipa parveke!), koska talomme on rinteessä ja ikkunat suhteellisen korkealla. Suoraan edessä ei ole naapuritalon seinää, joten meiltä näkee myös aika kauas muille kukkuloille :). Yleensä ukonilmaan liittyy myös tuuli, ja siksi on upeaa, kun näkee sateen liikkuvan sivuttain. Aivan totta - sivuttain :). Suomessa en muistaakseni ole koskaan nähnyt kunnolla salamaa, vain pelkkiä välähdyksiä niistä. Nyt olen nähnyt sen: ison, kirkaan, sahalaitaisen ja piiiiiiiiiiiiiitkäään näkyvillä olevan salaman. Se oli poijjaat ja tyttäret SALAMA. Aivan upea, aivan mahtava!

Kaikista vaikuttavinta on kuitenkin ukkosen jyrinä. Se parhaimmillaan suorastaan räjähtää kuuluville - ihan kuin oikeasti jotain kalliota räjäytettäisiin! Joskus se kuulostaa satojen miljoonien raippojen viiltävältä sivallukselta (en nyt keksi parempaa kuvausta), metalliselta ja ihan hirmuisen sähköiseltä :). Ääni on uskomaton! Aivan uskomaton!

Itsensä tuntee äärettömän pieneksi ja mitättömäksi kaiken tuon voiman keskellä, mutta siitä huolimatta ei pelota. Oikeastaan räiskettä seuraa vain niin haltioituneena, ettei mitään pelkoa edes muista. Luonto näyttää voimansa, ja se vangitsee seuraamaan esitystä sanattomana. Häikäistyneenä :).

Niin kaunista.

-E

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Kuukausi takana

Terveiset tuolta altaalta jossa uimme, löhösimme, luimme kirjaa ja tuli siellä myös nautittua myöhäinen lounas. Kyllähän tätä voi kutsua luksukseksi! Tuntuu oudolta ajatella, että se on syksy!?! Ainakin Suomessa alkaa olla? Täällä ei tosiaan ei ole minkäänlaista vuodenaikavaihtelua, lämpöä riittää. Sen on tämä ensimmäinen kuukausi täällä jo osoittanut.

Eilen vierailimme Matta Fair matkamessuilla ja olihan siellä porukkaa ja jos jonkinlaista matkaa tarjolla. Hymy nousi väkisin naamalle, kun tulivat tarjoamaan edullisia matkoja Eurooppaan. Oli helppoa sanoa, että ei just nyt kiinnosta. Kaupan näytti olevan myös kymmenen päivän joulumatkapaketti Suomeen! Hinta ei jäänyt mieleen. Mitään emme kuitenkaan messuilta ostaneet, vaikka olemmekin jo suunnittelemassa ensimmäisiä matkoja täälläpäin, mutta niistä sitten myöhemmin lisää.

Tämmöisin laiskotteluterveisin:


-T

tiistai 31. elokuuta 2010

Sungai Sendat Waterfall

Tervehdys!

Viikonlopun kunniaksi teimme yhdessä kahden muun suomalaisen perheen kanssa pienen autoretken Kuala Lumpurin lähimaastoon, vesiputoukselle, jonka nimi on Sungai Sendat Waterfall. Matkaa putoukselle on KL:sta noin 30 kilometriä - tosin meidän reittimme ei ehkä ihan mennyt sinne suoraan :). Yhdestä tiehaarasta hurautimme ohi, ja sitten olivat navigaattorit ihmeissään uutta reittiä hakiessaan. Olisimme tietty voineet ajaa yhdestä talostakin läpi (siitä olisi navigaattorin mukaan pitänyt tien jatkua) ja ehkä päässeet nopeammin takaisin reitille, mutta jätimme sen kuitenkin tekemättä. Oikeastihan kaikki tietävät, että navigaattoreihin ei voi aina luottaa - saati sitten että kartat olisivat täällä jatkuvan rakentamisen maassa ajantasaisia. Saimme seikkailla paikallisessa lähiössä erittäin kapeilla kujilla kukkojen ja kanojen keskellä, mutta hauskaa meillä silti oli :). Ei saa ottaa liian vakavasti :).

Mutkia ja mäkiä oli kirjaimellisesti reitin varrella, sillä ajoimme hyvin vaihtelevaa tietä. Maisemat olivat upeat ja ainakin minulla tuntuivat välillä korkeuserot korvissa. Reitti oli kokonaisuudessaankin mielenkiintoinen, ja koko seurueemme myönsi välillä miettineen, löydämmekö ikinä koko vesiputousta. Lopulta meidät opasti ihan perille asti paikallinen mopoilija, ja hyvä niin, sillä emme ehkä olisi itse tohtineet jatkaa matkaa asfaltin loputtua sekä tien muututtua huonommaksi alituiseen. Niin vain kuitenkin kaikkien kuoppien jälkeen meitä tervehti teksti: "Selamat Datang, Hutan Lipur, Sungai Sendat."











Kiipesimme vähän ylemmäksi ja siellä oli pienempi putous. Hiekka tuntui varpaissa pehmeältä, kun kävimme kahlaamassa.


Viidakossa ajatellaan kaikkea :). Patikoija voi istahtaa levähtämään tai ihailemaan maisemia.

Ihana reissu! Aivan upea kokemus!

-E

perjantai 27. elokuuta 2010

Perodua Myvi



Moi, tässä nyt kuvakavalkadi uuden karheasta autostamme. Myvillähän on ikää 5 kk. ja kilometrejä on nyt mittarissa 3000. Allekirjoittanut on tähän mennessä ajanut Myvillä toimistolta kotiin, kotoa tankille ja takaisin, ja sitten tämän päivän työreissu edestakaisin. Vaikka taksit täällä tosiaan ovat edullisia, voittaa oma auto taksilla matkustamisen mennen tullen. Ja tosiaan hyvää ja halpaa ei saa siis samassa paketissa ja tämä on viittaus takseihin täällä.
Myvihämme on siis special edition mallia, eli paras varustetaso mitä kyseisestä autosta löytyy.






Tässä hieman listaa:

  • Ilmastointi
  • Automaattivaihteisto
  • 1.3 litrainen bensiinimoottori
  • Nahkapenkit
  • Airbagit
  • ABS-jarrut
  • Sähköikkunat edessä ja takana
  • Peruutustutka
  • Stereot, (USB liitin, Bluetooth, MP3 toisto jne.)
  • Sumuvalot
  • Takaspoileri ja levikesarja (maltillinen sellainen)
  • Graffitiväriset alumiinivanteet
  • UV-suojakalvot laseissa
  • Varashälytin
  • Ostoskassikoukku
  • Kauko-ohjattava keskuslukitus
  • Niin muuten täällä ei tarvitse kaksia renkaita, kaksia vanteita, eikä lokilämmitintä, mutta takalasinlämmitin Myvissä on!
"Tähän sitten se Henry Fordin lause. " (Tietämättömille tiedoksi, se liittyy auton väriin)

Kuvasarjassa E suorittaa kuivaharjoittelua, huomenna sitten liikenteeseen.




Eikö kaikissa autokuvasarjoissa pidä olla yksi kuva, jossa on sumuvalot päällä??

Posted by Picasa



HUOMAA alumiininen pakoputkenpää!







Huomatkaa tässä viimeisessä kuvassa, että kromisessa kynnyslistassa on valkea suojamuovi vielä päällä!!

Malesiankirjeenvaihtaja -T