sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Kun aika ei matele

Hei!

Se on huomenna tammikuun viimeinen päivä. Ei uskoisi! Kohta meilläkin tulee puoli vuotta täyteen ulkosuomalaisena. Mihin aika menee? Päivät ja viikot juoksevat semmoista kyytiä, ettei ihan oikeasti (T sanoo tähän, että aikuisten oikeasti :D) taas käsitä ollenkaan :). Jos mietin esimerkiksi kulunutta kuukauttakin, ihan hujaus se on ollut. Ihan hujaus!

Veljeni pakkailee tuossa kamppeitaan, sillä hänen kuukauden lomansa on päättymässä. Kotimatka alkaa tänä iltana. Sehän oli melkein eilen, kun haimme J:n lentokentältä, ja kohta pitää taas olla viemässä häntä kentälle. Ehkä nopeasti mennyt aika kertoo siitäkin, että olemme viihtyneet koko tähänastisen komennuksen ajan todella hyvin. Siihen on varmasti auttanut myös se, että on ollut kyläilijöitä, ja mikä parasta, kevään kuluessa saamme nauttia ystävien seurasta vielä lisää. Ihanaa!

Ajankulu on noussut muutenkin tässä esiin, sillä P on ilmoitettu esikouluun. Meidän pikkuisemme ei olekaan enää ihan niin pikkuinen. Uskotteko, etten käsitä :)? Väkisin tulee välillä tunne, että haluaa juosta aikaa vastaan ja reissata siellä ja täällä ja tuolla, jotta ehtisi ottaa vielä enemmän tästä kokemuksesta irti ja tarjota juniorillekin enemmän muistettavaa ennen kuin esikoulu- ja yleensäkin koulutaival alkaa. Mutta sitten muistaa, että liika on liikaa. Vaikka aika ei kuljekaan hitaasti, se on kuitenkin rajallinen ja mieluummin sen käyttää harkiten kuin hötkyillen :). Kyllä me kuitenkin täällä ollessamme vielä jossakin reissaamme - kun vain saisimme päätettyä, missä. Kiinnostavia paikkoja on niin paljon. Onneksi ei ole kiire, vaan saamme rauhassa miettiä, mille alamme :).

On oikeastaan aika kiva juttu, että tällä hetkellä ei ole mihinkään pakko. Minulla on kaikki, mitä olen odottanut. Minulla on kaikki, mitä tarvitsen. Aikakaan ei matele :). Aika on oikeastaan aika sopiva!

-E


maanantai 17. tammikuuta 2011

Aktiivisunnuntain saldoksi kertyi muun muassa rähinöintiä, maisemia, käärmeenkitoja, 007:n elkeitä sekä golfia :)

Moikka!

T tuossa kirjoitteli, että kiirettä pitää. Blogitekstien ääreen ei tahdo millään ehtiä, mutta parhaamme yritämme :). Veljeni J on tosiaan nyt käymässä, joten aika menee siivillä senkin seurauksena. Monenlaista paikkaa olemme tietysti esitelleet ja eilen sunnuntaina piipahdimme muun muassa maisemia katsomassa Menara KL:stä. Torni on 421 m korkea, mutta koska se sijaitsee kukkulalla, näköalakerros on melkein samalla tasolla (siis silmämääräisesti arvioituna) kuin KLCC:n eli Petronas Twin Towerin huippu. Menara KL näyttää maisemat myös joka ilmansuuntaan - toisin kuin Twin Towerin näköalasilta. Kunnolliseen maisemien katseluun on siis Menara KL parempi :).

Kaukana takana, keskikohdasta vasemmalle, näkyy leveähkö vaalea rakenus. Siellä on kotitalomme. Kuva hämää, että siinä on vain yksi rakennus, mutta kaksi siinä oikeasti on.

Kun tarkaan tihrustaa, kuvan keskivaiheilla näkyy korkea lipputanko, joka joidenkin täkäläisten mukaan on maailman korkein.

Näköalakerroksessa on kuvitettuna maailman korkeimpia torneja. Menara Kuala Lumpur on yksi niistä.

Eilinen sunnuntaipäivä oli todella aktiivinen, vaikka alussa tuntui, ettemme pääse lähiostariamme pitemmälle. Olimme luvanneet P:lle, että hän pääsee pelaamaan heti aamupalan jälkeen yhtä eläinpeliä. Toiveikkaina lompsimme pelipaikalle ja totesimme, että molemmat koneet olivat varattuja. "No, ei se mitään, jonotamme kiltisti, kohta pääsemme vuoroon." Eläinpelikoneet toimivat poleteilla, joita voi ostaa pelipaikan kassalta. Näimme, että toinen pelaaja (poika) laittoi koneeseen viimeiset polettinsa, joten oletimme tietysti, että P pääsee pelaamaan pian seuraavaksi. Mutta arvatkaapa mitä?! Pojan isä lähti ostamaan lapselleen lisää poletteja eikä välittänyt lainkaan siitä, että jonossa oli muitakin lapsia. Herra Hyväkäs saapasteli takaisin paikalle mielettömän polettikasan kanssa ja poika jatkoi tyytyväisenä pelaamista. Seurasimme tilannetta huulet pyöreinä, eikä tilanteessa naurattanut yhtään se, että toinenkin pelaaja (tyttö) osoittautui samaisen Hyväkkään lapseksi. Olivat siis näppärästi omineet molemmat koneet samalle perheelle. Tilannetta kesti tovin jos toisenkin, eikä mies näyttänyt tajuavan alkuunkaan, miten toimi. Lopulta minä rähisin. Oli pakko. Miten selität 5-vuotiaalle, että toiset saavat jatkaa (aikuisen auttamana!) pelaamista ja isä hakee aina vaan lisää ja lisää poletteja? P pääsi pelaamaan ja mekin lopulta tornikierrokselle!

Menara KL:n näköalapakettiin pystyy ostamaan myös kierroksen eläintarhaan, joten kävimme katsomassa lintuja, käärmeitä, kilpikonnia, apinoita ja monia muita lajeja. Paikka ei ole iso, mutta kuitenkin käymisen arvoinen.


Taisi kaija rähistä puolestaan meille...

...eikä käärmekään kovin ihastuneelta näyttänyt :).

En ehkä tykkää!

Kaksin aina kaunihimpi.

007 ja lupa tappaa. Noinko kamalia vierailijoita me olimme?

Pikku ratsastaja.


Myönnän, että minulla oli eilen ehkä hieman kiukkumieltä mukana - kiitos Hyväkkään - joten jouduin tulistumaan toistamiseen saman päivän aikana. Se tietystikään ei ole aina minulle mikään saavutus, mutta kuitenkin. Taksin saaminen näköalatornilta pois on oma lukunsa, ja toisaalta ymmärrän toimintaperiaatteet, mutta älytöntä kaupunginosaan kohdistuvaa rahastusta en ymmärrä. "Give me a break!" oli sanottava useamman kerran, kun taksipalvelu ynnäsi hieman kyydin hintaa. Emme ostaneet palvelua siltä tuottajalta, vaan saimme puolet halvemman kyydin (joka tosin sekin oli ylihintainen normaalitaksoihin verrattuna) toiselta luukulta. Pääsimme kotiin :).

P ja eno piipahtivat vielä uimassa sekä P miekkailussa, ennen kuin ohjelmassa oli päivän päätös. J oli luvannut viedä P:n golfaamaan simulaattoriin, joten sinnehän oli päästävä. Ihan hyvin sujui pieneltä mieheltä ensimmäinen golf-tunti :).

Otteita opetellaan.

Näinkö?

Poseerataan miekkailijan tyyliin :).

Semmoinen se meidän aktiivisunnuntaimme sitten oli! Palataan :)

-E

tiistai 11. tammikuuta 2011

Kiire

Arki rullaa ja kiirettä on J:n viihdyttämisessä niin ettei kirjoittamaan ehdi ;)

No pari kuvaa tähän kuitenkin....


Uutta vuotta.
Uusi uimalelu.
Sama lelu muussa hyötykäytössä

J golffaamassa.

-T