Kaikki hyvin - tavallisia kuulumisia

Hei

Tämä ei ole todellista, mutta silti on: blogikirjoittelu on täysin minimissään. Se on harmillista, sillä pidän kirjoittamisesta - todella. 

Mustosten maailmassa tapahtuu, vaikka Mustoset eivät olekaan enää Malesiassa. Jotenkin tuntuu, ettei kirjoitettavaa ole, koska ei ole kaukana läheisistään. Ketä nyt kiinnostaisi tämä perustavallinen elämä, jossa ei ole mukana mitään sen kummempaa eksotiikkaa? Mitä kuuluu? -kysymykseen tulee vastattua hyvin tavallisesti, että ei mitään ihmeellistä, sitä samaa kuin ennenkin. Onko niin, ettei muka ole mitään kuulumisia, jos ei tapahdu jotain mullistavaa? Eikö se, että kaikki on hyvin ja elämä rullaa kaikkine rutiineineen, harrastuksineen, kotiaskareineen ja pikku hassutteluineen, ole kuulumisen arvoista? Onko niin, että kun kaikki on mallillaan, silloin on tylsää? Jotta olisi jotain kerrottavaa, pitäisi vähintään olla koipi poikki tai jotain muuta kauhisteltavaa ja voivoteltavaa tapahtunut. Minä en haluaisi allekirjoittaa tuota.

Niinpä niin. P aloitti koulun - hyvin on lähtenyt sujumaan. Hän jatkaa harrastuksissaan lätkän, uinnin ja sählyn parissa. Tänä talvena jalkapallo on talvikauden tauolla. Lisäväritystä P:n elämään tuo kasvanut lukuharrastus. Hänestä on tullut jo ihan taitava lukija, ja onkin ihastuttavaa seurata, kun hän nauraa käkättää kirjojen ja sarjakuvien parissa tai kun hän uppoutuu jonkin tieteellisemmän tekstin pariin (no ei tutkielmien :D) - olkoon esimerkkinä vaikkapa avaruudesta kertova kirja. T käy töissä ja välillä työmatkoilla. Kiina on kuulemma Kiina. Minä en ole sitä vielä nähnyt, joten haluan, että pääsemme P:n kanssa joskus mukaan työreissulle näkemään Kiinaa. Millaisen kuvan Kiina minulle antaa? Lisäksi T harrastaa "sitä samaa kuin ennenkin": käypi nostelemassa puntteja salilla ja välillä pinkomassa lenkkipolulla. Kesäisin hän sättii ruohonleikkuuta, mutta leikkaa ruohon kuitenkin kiltisti. Talvella osansa saa lumioiminen (E:n vahingossa keksimää sanastoa: luoda lunta = lumioida > lumioiminen), mutta sekin helpottaa, sillä hommasimme naapurin kanssa lumilingon. Mainitsemisen arvoisena pidän myös T:n toimintaa junnulätkän apuvalmennustehtävissä. Siitä hän nauttii, ja se myös näkyy hänestä. Ei ole kuulunut jupinoita, kun on lähdettävä hallille. Hyvä niin :).

Entä minä sitten? No sitä samaa tietysti. Työrintamalla ei mitään uutta. Taas on pätkä menossa, ja toivon jotain pysyvämpää löytyvän. Jaksan vielä uskoa, että hyvyyteni, pätevyyteni ja kokemukseni huomattaisiin. Myönnän tosin, että välillä usko on aika vähissä, mutta en ole luovuttanut. Tuskin luovutankaan. Ei se kuitenkaan olisi minunlaistani toimintaa. Kotonakin riittää tekemistä, jos "oikeita" töitä ei ole. Voin aina kohentaa ammattitaitoani lukemalla enemmän kirjallisuutta ja pätevöityä näin vielä enemmän. Minäkin harrastan "sitä samaa kuin ennenkin": combattia, salia ja lenkkipolkua. Sain muuten Vuoden kiekkoäiti -mitalin keväällä, joten ilmeisesti panokseni junnulätkän parissa on huomattu. Kannustan ja istun katsomossa aina kun vain on mahdollista. Mikäs sen mukavampaa!

Syksy tuo tullessaan taas monia asioita. Kiekkokausi alkaa Raksilassakin pyöriä ensi viikolla. Ystäviä kyläilee meillä, ja omissa suunnitelmissamme on mökkeillä ystävien kanssa. Niin ja se keikka, arvatkaapa! Billy Talent tulee Ouluun! Sinne menemme T:n kanssa - liput on jo. Heti piti ostaa!

Kovin mullistavaa tämä ei ole, mutta minusta nämä ovat kuulumisia. Kaikki on hyvin, ja jos se on jostakin liian tavallista tai tylsää, olkoon niin. Minusta tämä on ihanaa!

-E

Minulla on ikävä

Hei, rakkaat!

"Minulla on ikävä, minulla on suunnaton ikävä", lauletaan tunnetussa laulussa. Sanat ovat niin totta tällä hetkellä. Minulla on ihan mieletön ikävä Malesiaan :(.

Pitkä, pimeä ja sateinen syksy ei varmasti ole helpottanut tunnettani, mutta onneksi syksy on vaihtunut valkoiseen talveen - ainakin toistaiseksi. Kun katsoo lämpömittariin ja siihen päälle vielä ikkunasta ulos, saa vain arvailla, kauanko lunta riittää. Taas ollaan nimittäin plussan puolella ja kunnolla. Reilu viikko sitten lunta tosin tuli tänne pohjoiseen suhteellisen paljon, joten jospa se ei ihan heti kokonaan sulaisi.

Toivon todella, että saisimme kunnon ja lumisen talven. Valkeus ja sopivan kirpakka pakkanen tuovat tuttuuden, jota Malesiassa kaipasimme. Ehkä se myös helpottaisi ikävääni. En oikeastaan edes ymmärrä, miksi ikäväni on näin voimakas. Tuntuu, että muistan jokaisen yksityiskohdan Malesian kodistamme, Ekko-gekkomme kakkimiset, allasalueeltamme kuuluvien polskimisien äänet, tuoksut, lähiostarimme ravintoloiden iloiset ihmiset, ihanat ruuat, P:n moikkailut vartijoille, lämmön, auringon ja kosteuden, letkeän menon, paljaat varpaat... Voi voi, lista on loputon...

Tiedän kuitenkin sen, että myös näin on hyvä. Minulla on hyvä olla koti-Suomessa, ja koko perheellämme menee oikeasti mainiosti. Joulu on tulossa ihan nurkan takana, ja tänä vuonna saamme viettää sitä läheistemme kanssa. Se on rikkaus ja suuri ilo!

Ikävä Malesiaan jää varmasti jollekin tasolle pysyväksi, mikä on mielestäni luonnollista. Uskon myös sen, että jonakin päivänä pääsemme siellä käymään lomailemassa. Sitä en vielä tiedä, milloin sen aika on, mutta eiköhän se tule. Eikö niin?

Ihanaa joulun odotusta! Hymy huuleen ja turhat stressit pois!

-E

Nimi vaihdettu, osoite ei vaikka muuallakin on nyt tekstiä

Ja uuden nimen mukaisia tekstejä löytyy:
http://hakkapedia.fi/blog/fi/blogers/eija-mustonen/

Ja varsinaiset jorinat:
http://hakkapedia.fi/blog/fi/author/eija-mustonen/

Tännekin tullaan toivon mukaan kirjoittamaan aktiivisemmin

-T&E

Hyvää yötä ja huomenta

No mutta tervehdys kaikille!

Ei saa soimata, vaikka blogin nimi onkin vielä se vanha ja perinteinen. Ei tässä ole nyt ehtinyt nimeä vaihtaa, ja sitä paitsi löydätte ainakin varmemmin vielä turinoidemme ja tarinoidemme äärelle. Niin ja onhan tämä tekstikin vasta ensimmäinen sitten Malesiasta lähtömme jälkeen. Ei saa hötkyillä :). Ähäkutti, Malesia jätti merkkinsä ;).

Laskeskelin tässä jokin päivä sitten, että kohta me olemme olleet kolme kuukautta koti-Suomessa. Kolme kuukautta! Sehän on yksi neljäsosa koko Malesiassa oleskelumme ajasta. Herranen aika sentään - ei tämä ajan rientäminen ole miksikään muuttunut. Tuskinpa se edes muuttuukaan. Niinpä niin, elämä on.

Elämämme on myös jatkanut mielenkiintoisia uomiaan Suomeen palattuamme. Vielä kerran tuhannet kiitokset kaikesta avusta, jota olemme paluumme jälkeen saaneet! Kaikki on tullut todella tarpeeseen! Oli myös mahtavaa saada lomailla Suomessa hetken aikaa (vaikka suurin osa lomasta menikin samperin auton etsimiseen, mutta en voi valittaa, hyvä peli on nyt alla :D), ennen kuin sitten pläjähti ja pyörähti Suomen arki käyntiin. Siinä sitä onkin ollut tohinaa... 

Minä olisin ihan hyvin voinut jatkaa vielä kotosalla oloa senkin uhalla, että Suomessa sellaista katsotaan enemmän tai vähemmän ja ennemmin tai myöhemmin kieroon. Helposti olisin saanut päiväni täytettyä täälläkin, vaikken joka päivä pystyisikään ramppaamaan manikyyreissä tai hieronnoissa. (Ok, olen sentään kampaamoajan saanut varattua!) Kuten muistanette, juuri ja pelkästään sellaistahan minä Malesiassa puuhailin :D. Vastaani tuli kuitenkin työnsarkaa, joten siellä sitä nyt ollaan ainakin hetken aikaa entisenlaisissa duuneissa. 

P sai yhdeksi Malesian muistokseen hyvän englannin kielen taidon, joten on luonnollista, että hän kulkee nyt englanninkielisessä esikoulussa. Hyvin on mennyt, mistä kertonee se, että eräänä päivänä P tirautti itkut, kun menin häntä eskarista hakemaan. Hän totesi vielä siihen päälle: "Tulisipa äkkiä huominen!" Voi toista :). Myös T on saanut osakseen uusia kuvioita, sillä hän vaihtoi työpaikkaa ja on jo ehtinyt reissata Kiinassa ja Yhdysvalloissa - tai siis hän on parhaillaan Yhdysvalloissa. Reissuja tulee varmasti enemmän kuin ennen, mikä luonnollisesti on uusi asia koko perheelleemme. Vaikka ikävöinnin vuoksi ei aina helppoa olekaan (kaikki minut tuntevat tietävät, mitä tarkoitan), uskon kuitenkin, että eiköhän se tästä. Puuha-Peteä lainatakseni: "Onnistuuko?" "Tietenkin!" Kyllä se tästä :).

Ihanaa on ollut myös se, että jääkiekko ja erityisesti SM-liiga on taas kunnolla takaisin. Ei ole paljon tarvinnut Mustosen sakkia Kärppä-peleihin houkutella :). P on nauttinut täysin siemauksin, kuten myös minä ja T:kin. Lisäksi on suuri ilo seurata juniorin intoa liikunnallisiin harrastuksiin. Tiistaisin ja sunnuntaisin P käy jääkiekkotreeneissä, torstaisin on vuorossa jalkapallo ja sunnuntai-iltana vielä lisäksi uinti. Ettei koko homma menisi ihan kankeaksi, lauantaisin on lasten joogaa. Tiedämme, että varmasti vähempikin riittäisi, mutta miten sammutat sen palon, joka toisen silmissä loistaa? Et mitenkään. Toisaalta ei ole täysin tarvettakaan. Eräänä päivänä kuului nimittäin toive: "Minusta olisi kivaa harrastaa myös tuota salibandya!" Myönnetään, että silloin aloimme toppuutella :). Ei riitä aika ihan kaikkeen.

Tässäpä oli teille pikapläjäyksenä tuoreimmat kuulumisemme. Joillekin saan sanoa nyt hyvää yötä ja joillekin toisille taas hyvää huomenta - vaikuttaahan se aina, mihin kellonaikaan tekstejämme luette. Oman rakkaani kanssa menemme muutaman päivän näitä vuorokausia hieman erilaisissa kuvioissa kuin tavallisesti: minä sanon aamulla T:lle hyvää yötä ja hän toivottaa minulle hyvää huomenta. Alkuillasta Suomen aikaa sanomme taas toisin päin. Melkein. Huomenta T:lle kyllä, mutta en minä vielä iltakuudelta nukkumaan laita :). Niin kerta. On meillä sentään nyt sama vuorokausi menossa. Malesiassa on jo huominen. Niinpä niin, maailma on.

-E

Sommoro

Hei ja moi

Nyt on käsillä aika, että heitämme Malesian jäähyväisiä myös tänne blogin puolelle. Huomenna lennämme Suomeen, kotiin, joten Mustoset eivät ole sitten enää Malesiassa. Toivon, että meillä olisi kirjoitettavaa myös jatkossa ja että teitä kiinnostaisi edelleen lukea kuulumisiamme. Tällä hetkellä kuulumiset liittynevät Suomeen ja sinne paluuseen, mutta en uskalla luvata saati taata, kuinka usein päivitämme tekstejä.

Pari päivää on tässä mennyt melkoisen herkissä tunnelmissa. Itkettää ja naurattaa yhtä aikaa, enkä osaa sanoa, kumman vuoksi itken tai nauran enemmän: sen, että pitää lähteä täältä, vai sen, että pääsemme kotiin. Kummallisen outoa ja kaikkea :).

No mutta ei se auta. Tämä on juttu nyt, ja tämä sopii minulle - eipä tässä vaihtoehtoa ole :). Blogimme nimi tullee päivittymään myös, jos ja kun kirjoitteluamme jatkamme. Mielessämme uudeksi nimeksi ovat vilahdelleet vaihtoehdot Mustosten kuulumisia tai Mustoset maailmalla (maailmaahan Suomikin on :D). Onko teillä ehdotuksia uudelle nimelle?

Terima Kasih, että olette olleet mukanamme tähän asti! Kuullaan taas :).

Kiitos!

-E

Aamut paukkuu

Moi!

Huomenna sitten kohti Suomea, kotia. Nyt on oikea aika sille. Tässä nyt sitten yritän pysyä bloggauksessani vyötärölinjan yläpuolella, pahoitteluni! ;)

Auto tai oikeammin Myvi on myyty. Sen myynnin yhteydessä kävi pari hauskaa tilannetta. Ensinhän Myvin piti mennä täkäläiselle työkaverille tai jos ei hänelle niin Oulusta saapuvalle työkaverille, joka tulee tänne vuodeksi. No lopulta Myvi meni kuitenkin työkaverin ystävän tyttärelle. He halusivat käyttää auton jonkun mekaanikon silmien alla ennen kuin edes ostoprosessia käynnistettiin, ei siinä mitään, mitään koeajoa he tai edes mekaanikko suorittanut... No kun ajoin autoa sinne tarkistukseen tämän työkaverin ystävättären kanssa hän kysyi paljonkohan tämä Myvi kuluttaa. Siinä kohti repesin ja yritin selittää hänelle, että minua ei hirveästi ole kiinnostanut tällä 0,45 euron litrahinnalla paljonko auto syö :). Myvillä ei pahemmin ole päässyt hurjastelemaan, koska enimmäkseen olemme ajelleet täällä KL:ssä ja kamerat niillä moottoritie hurjasteluilla eivät ole onnistuneet nappaamaan minua, edes silloin kun ohitin Ferrarin motarilla. Yritin tuolta mekaanikon luota palatessani parhaan kykyni mukaan joutua poliisin kanssa hankauksiin, siinä epäonnistuen. Eli ajelin sieltä kotia kohti ilman passia tai mitään henkilötodistusta saatikka että mukana olisi ollut mitään täkälaisten hyväksymää ajokorttia. Noh matkallahan oli tietty sitten ratsia jossa pysäyttelivät autoja, kirosanoja tais irrota pari. Etupuolella oleva auto pysäytettiin ja sen jatkettua matkaa minäkin valutin Myviä pysäytyspistettä kohti. Poliisin merkit paikalliseen tyyliin olivat hyvin epäselvät ja vasta kohdalla hän ilmaisi selvästi haluavansa pysäyttää myös minut, se oli liian myöhäistä, koska olin survonut kaasupedaalin pohjaan, että ny mennäään! Eivät vaivautuneet perään...

Olette ehkä lukeneetkin tästä paikallisesta opposition "laittomasta" mielenosoituksesta nyt viime viikonloppuna. Yläkerran V sitten heitti, että lähetään kattoon mikä meininki josko saatais hyviä kuvia. Tottahan toki sinne lähdettiin ja nähtiin monta tiesulkua, kuultiin kyynelkaasukranaattien posahtelua jne. Kuvaankin saatiin yksi posaus, se siis tuossa alussa olevassa kuvassa savuaa taustalla, eikä mikään aamunpaukahdus. Tälläkään reissulla ei sitten jouduttu viranomaisten kynsiin, toivottavasti maasta poistuessa eivät ole yhtään enempää minusta kiinnostuneita.

Tietoisesti en ole yrittänyt joutua kiinniotetuksi, koska ihan oikeasti tekee jo mieli kotimaahan!!

Kiitoksia/terima kasih/thank you kaikille kehen olen saanut täällä tutustua ja kiitokset jaksamisesta ja avusta!

-T

Välimallin kituviikko

Heips!

On pakko tehdä pieni tilannekatsaus. Tämä on NIIN kummallista, sillä tahto ja halu tulla kotiin, Suomeen, ovat valtavia, mutta silti osa minusta tuntee suunnattoman suurta haikeutta lähestyvän paluumuuton kynnyksellä. Nii'in, onhan Malesia / Kuala Lumpur / Bangsar / Sri Penaga ollut meidän kotimme pian vuoden päivät. Vuosi on lyhyt aika, mutta myös tarpeeksi pitkä, jotta ehtii kiintyä sekä asettua aloilleen. Voihan rähmä, kun on kummallista. Kaikesta huolimatta tunnen eläväni kituviikkoa, sillä jos haikeutta ei oteta lukuun, tahdon jo täältä pois - ja pian!

Kuluneen alkuviikon aikana olemme tehneet autokauppoja täällä (siis Myvin myyntiä), ja se puoli alkaa olla vähitellen plakkarissa. Ilmeisesti huomenna saamme niin sanotusti tinat tiskiin, mikä myös tarkoittaa, että olemme loppuajan ihanien paikallisten taksien varassa. Ystäviä olemme myös tavanneet ja yrittäneet saada lopuistakin tavaroista jotain selkoa. Onneksi muuttomme on sinällään helppo, sillä saamme jättää asuntoon tavaroita seuraavaa asukasta varten. Se helpottaa paljon! P on myös ravannut leikkimässä yläkerran ystäväperheen lasten kanssa, ja riemua on riittänyt. Siksi onkin suuri surku, ettemme osaa yhtään sanoa, milloin taas muuttomme jälkeen tapaamme. Otamme siis jäljellä olevista päivistä kaiken irti - terveisiä vain yläkertaan ;).

Itse en oikein tiedä, miten päin olisin tai missä käsiä pitäisin (on muuten äärettömän osuva sanonta, kiitos rakkaille ystävillemme, että saan sitä lainata :D), ja sekin tekee tästä kaikesta kummallista. No, päiviä ei ole monta, vaikka kituviikon aikana jokainen päivä tuntuu liian pitkältä. Tunnen todella eläväni välitilassa - oikeassa välimallin tilassa. "Täss' on sulle välimallin jätkä, välimallin laulu, välimallin naamataulu!" kuten jokunen vuosi sitten esitetyssä sketsisarjassakin joskus laulettiin. Kappale löytynee netistä :).

Näihin sointuihin ja tunnelmiin!

-E

Vielä täällä ollaan, mutta kohta kaikki alkaa olla tässä

Heippa kaikille!

Tässä sitä nyt ollaan: viikko ja pari päivää Malesiaa jäljellä, ja sitten koittaa jälleen Suomi-aika. Kun nyt peilaan kuukausia taaksepäin, voin vain todeta, että meillä on ollut täällä ihan äärettömän mahtavaa. Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että arki on arkea Malesiassakin eikä tämä elo aina niin herkkua ole ollut erilaisten kulttuurikäytäntöjen vuoksi, mutta kaikesta huolimatta en vaihtaisi mitään pois. Olen niin onnellinen, että tartuimme tilaisuuteen ja lähdimme tänne maailman ääriin. Koko juttu (sanon nyt juttu, sillä en keksi mitään kuvaamampaa ilmaisua) on ollut kasvattava, avartava, opettava sekä valaiseva, ja ennen kaikkea se on auttanut meitä katsomaan kotimaatamme uusin silmin. Mitä meille tarkoittaa Suomi ja suomalaisuus? Mitä me haluamme jälkikasvullemme opettaa ja antaa takataskuun? Mitä haluamme tehdä ehkä toisin kuin aikaisemmin ajattelimme? En nyt listaa erikseen niitä tähän, vaan näkykööt ajatuksemme jatkossa - vaikka rivien välissä - toiminnassamme :) (ja jokainen varmasti odottaa tämän jälkeen ihan suunnattoman suuria mullistuksia - ehkei nyt sentään :D).

Listasin tuossa jokin aika sitten asioita, joita aioimme vielä Malesiassa ollessamme tehdä, ja kaikki listan asiat on tehty. Siinä ei ollut mainintaa reissustamme Kota Kinabaluun, mutta sekin on tehty. Voi sentään, että matka oli mahtava isolla ämmällä! Löhösimme, luimme, uimme, snorklasimme (P ja T, minä en tohtinut), söimme (liikaa) ja nautimme. Olimme kyllä todellisessa paratiisissa. P sai olla vielä lastenklubin järjestämässä valoseremoniassa sekä soturina että prinssinä. Ihana oli lomamme.

Illankajoa parvekkeeltamme

Soturi toimissaan :)

Prinssi elementissään!

Snorklailijat

Tältä parvekenäkymämme näytti päivänvalossa! Tahtoo takaisin :)

Kota Kinabalussa koimme siis aivan paratiisimaisia hetkiä, ja jos koskaan mielimme sinne takaisin, menemme mitä todennäköisimmin samaan hotelliin. Upeaa oli kaikki :).

Melko pian lomamme jälkeen äitini saapui vierailulle. Mummu oli kovin tohkeissaan koko sen ajan, kun teki päätöksen, että lähtee reissuun yksin. Tohkeilua riitti koko täällä olemisen ajan ja on kuuleman mukaan riittänyt vielä matkan jälkeenkin. Hieno homma! Saa hehkuttaa! Olihan tuo aika tempaus! Lieneekö mummu muistanut kertoa vaarille P:n kysymystä "Pyöriikö mummulla nyt silmät päässä?", johon tuli melko naurunpyrskähdyksiä sisältävä vastaus. Varmasti pyörivät silmien lisäksi myös lentosukat, sillä olihan matka äidilleni elämyksien arvoinen. Niin kuin kaikille meille muillekin. Mukavaa, äiti, että olit täällä!

Teimme päiväreissun Melakaan äitini täällä ollessa, ja täytyy kyllä sanoa, että näkemisen arvoinen paikka on! Minä päästelin Myvillä matkan molempiin suuntiin tuntien välillä melkoista painoa kaasujalassa, mutta kivaa oli ja kuskille kiitokset ;). Olisin voinut viipyä Melakassa pitempäänkin.

Melakan maisemia chinatownissa...

...kuin myös :). Hieman poikkeaa Kuala Lumpurista.

Kulunut viikko on mennyt enemmän ja vähemmän pakkaillessa. Rapiat 75 kg meillä tulee roinaa matkalaukkujen lisäksi, joten emme me mitenkään paljon ole hamstranneet. Tavaroita on hujan hajan joka puolella, ja siitä syystä itselläni on tuntunut, että täällä kotona ei huvita kovin paljon olla. Toki kuitenkin olen ollut - onhan pitänyt pakata ja listata, mitä kaikkea meillä nyt onkaan hankittuna ja mitä kaikkea otamme mukaan. SUURI kiitos yläkerran ystävillemme T:lle ja V:lle perheineen, että P on saanut leikkiä lastenne kanssa. Minä olen saanut hommia eteenpäin. Ikävä tulee varmasti olemaan suuri!

Eipä tässä enää paljon ehdi touhuamaan. Harmittaa kyllä, että T:n pitää olla vielä töissä. Toisaalta on extraihanaa, että hän saa olla sitten Suomessa lomalla. Sielläkin on monenmoista askaretta luonnollisesti tiedossa, joten säästämme päiviä koti-Suomeen. Niin se kuitenkin on, että Malesia alkaa olla vähitellen Mustosten kohdalla taputeltu. Olemme valmiita tulemaan kotiin!

Esimakua kotoiseen Pohjolaan kävimme hakemassa tänään, kun vierailimme aamulla Snowalkissa. Oli siellä kyllä h*******n kylmä, mutta sitäkin enemmän hauskaa!!!

Talvitakit saimme lainaan :)

Joulupukkikin suhahti ohi!

I-Cityn Snowalkissa oli oikeasti vain -5 astetta, VAIN -5 astetta!!! Hurjan kylmältä se tuntui, kun siihen lämpötilaan meni vuoden kesän jälkeen ihan "kylmiltään" :). Voi sentään!

Mustoset eivät vielä hiljene - ehkä me jopa jatkamme kuulumisiamme Suomesta käsin. Eihän sitä koskaan tiedä :). Mukavaa alkavaa viikkoa!

-E

Vuosi sitten

Tämäkin reissu oli tehty silloin:
REISSU...
ja nyt on juniori aloittanut aamukamman paluun suhteen ja olen ollut ajokunnossakin aina välillä. ;) Nyt ei jännitä, mutta fiilis vaihtelee haikeuden ja koti-ikävän kanssa, koti se tarkoittaa nyt taas Suomea ei tätä:
KOTI

Aikahan ei ole pysähtynyt Suomessa vaan paljon on tapahtunut ja asiat eivät ole niin kuin lähtiessä, mutta paljon enemmän siellä on tuttua ja turvallista, kuin täällä tänne tullessa...

On muuten makea sairastaa auto-kuumetta tietäen, että siihen on oikeasti pakko ostaa auto jopa järkisyiden takia!!! Niin ja tätä helmeä ei kuitenkaan tule ikävä:
AUTOKUUME

Nyt pitää pyytää uskollisilta lukijoilta anteeksi sitä, että olemme olleet niin pitkään hiljaa ja sitä, että olette joutuneet seuraamaan kuulumisiamme liikaa E:n kirjoitusten varassa, kun olisi ollut mahdollisuus saada tälläisia laaturaportteja:
PULITZER AINEISTOA...

Kiitos ja anteeksi!
-T

Niinpä... 20 herätystä. Lähtölaskenta on alkanut. Lisäksi ottaa päähän, ettei blogin kirjoittaminen onnistu YHTÄÄN kännykällä!!!!!

Lista

Terve!

Ymmärtänette hiljaiselomme - takki on aika ajoin melko tyhjä. Viimeisiä viikkoja viedään (paluulennot ovat plakkarissa, juu heinäkuussa Mustoset ovat back in Finland), eivätkä tilannetta ole ainakaan helpottaneet tietotekniset ongelmat. Kun on täällä valovuosien päässä kaikkine aikaeroineen, moni asia on sähköpostin varassa, ja jos yhteys ei toimi, ei sitten hoideta asioita.

Tiedän, ettei tyhjänpäiväisistä asioista saisi hermostua, mutta jos ja kun mikään tietokoneen kautta hoidettava asia ei onnistu, tulee pakostakin revittyä niitä kuuluisia pelihousuja - jos toisiakin. Emme nähneet edes suorana Suomen finaalipeliä Ruotsia vastaan, vaikka kuinka heräsimme keskellä yötä sitä katsomaan ja vaikka kuinka olimme ostaneet palvelut netistä valmiiksi kera pillien ja kellojen. Onneksi kuitenkin nettiradioyhteys toimi, ja saimme reaaliajassa tietää, miten homma eteni. Taivas varjele - hyvinhän se eteni - ja vietimme sitten uuden peli-illan finaalin jälkeisenä päivänä, kun olin ensin koko maanantain ladannut ottelua kotikoneellemme :). Tällä hetkellä (kädet kyynärpäitä myöten ristiin) näyttää siltä, että tekniikka pelaa taas, mikä on äärimmäisen mukavaa.

Tekniikka on pelannut tosiaan nyt sen verran, että olen jopa pysytynyt kirjoittelmaan äidilleni ohjeita sähköpostitse. Rakas äitini nimittäin rohkaistui lopultakin siihen ajatukseen, että hän tulee käymään Kuala Lumpurissa - yksin :). Hyvä, äiti! Eihän siinä sinällään ole mitään ihmeellistä, mutta matka on aikas pitkä, eikä äiti ole niin kovin paljon matkustellut. Luotamme kuitenkin, että kaikki sujuu hyvin!

Vähiin tämä aika tosiaan täällä käy, ennen kuin loppuu kokonaan. Listalla on kuitenkin vielä seuraavia asioita:

- ystäviä Hong Kongista

- omia reissuja lähiympäristössä (esim. Melaka)

- kuntosalijäsenyyden irtisanomista

- äidin reissun etenemisen seuraamista

- P:n koulun läksiäislahjan hankkimista

- omien tuliaisien hommamista

- 8 kilon verran juuston syömistä ja illan istumista

- tavaroiden pakkaamista

- jäähyväisten jättämistä

- vessapaperin ostamista

- ystävien tapaamista

- oman perheen kesken paluuseen valmistautumista

- elämästä nauttimista - ennen kaikkea :).

Eikä tuossakaan ole varmasti kaikki, mutta alkuun päästään. Näin se homma etenee :).

Perjantait, gais!

-E

?!?!

Hei ja hoi, mikä mielessä soi...

Tyhjää on. On. Tunnetila jotenkin tyhjä on. Minulla on tässä kahvikuppi vieressä, pyykkikone linkoaa keittiössä, kohta haen lisää kahvia, ilmastointilaite hurisee, istun ja näpyttelen tätä tekstiä tietämättä oikein itsekään, mitä teen. Tänäänhän on ihan normaali perjantai. P on koulussa, T töissä, minä menen puolelta päivin combattiin (kokeilemaan taas, kuinka häntäluu kestää) ja sen jälkeen sitten alkaakin pian P:n jalkapallotreenit. Ajellaan taas vähän Kuala Lumpurin iltapäiväruuhkassa ja toivotaan, ettei se yksi liikenneympyrä olisi tukossa tai ettei liikenne muutenkaan olisi kovin tukossa.

Tällä hetkellä (tänään on näköjään Malesian puolesta -päivä) en halua lähteä täältä mihinkään. Miten ihmeessä kaikista jäähyväisistä taas selviää - varsinkin, kun nyt ovat ajatukset vaihteeksi tänne päin? Se alkoi ehkä eilen, sillä ensimmäistä kertaa koskaan täällä P alkoi itkeä sitä, että hänellä tulee ikävä A:ta (koulukaveriaan, jonka kanssa hän ensimmäisenä, vielä kielitaidottomana ollessaan, leikki kuitenkin kivi-paperi-sakset-leikkiä ja jonka nimeä minä en osaa edes lausua, surkeaa!!!). "Äiti, sitten kun me ollaan Suomessa, minähän en näe A:ta enää! BYÄÄH! BYÄÄH!" Tuo enää on kyllä voimakas. Miten 5-vuotiaskin saa sen tuntumaan niin vahvalta? Kun lähdimme Suomesta tänne, tilanne oli tietysti erilainen, sillä sanoimme, että tulemme vuoden päästä takaisin. Nyt emme voi sitä sanoa, ja siksi varmaan kaikki tuntuukin niin erilaiselta. Voi että :(.

Huoh ja huoh, ihminen on juuri tällainen. Olisipa nyt kiva, että aika pysähtyisi. Ainakin yhdet vieraat saamme vielä käymään, ainakin yhden muutaman yön reissun teemme itse ja ainakin monta iltaa vietämme kanssa ystävien, joihin olemme täällä tutustuneet. Vähitellen, pikku hiljaa, on katsottava, mitä otamme mukaan ja mitä jätämme tänne. Vähitellen, mutta ei vielä tänään. Nyt tuota puuhaa siirrän vielä, vaikka kuinka olenkin luonteeltani sellainen, että teen mieluummin hommat aina alta pois.

Mutta tänään ajattelen, että en vielä tänään. En halua vielä.

-E