Heips!
On pakko tehdä pieni tilannekatsaus. Tämä on NIIN kummallista, sillä tahto ja halu tulla kotiin, Suomeen, ovat valtavia, mutta silti osa minusta tuntee suunnattoman suurta haikeutta lähestyvän paluumuuton kynnyksellä. Nii'in, onhan Malesia / Kuala Lumpur / Bangsar / Sri Penaga ollut meidän kotimme pian vuoden päivät. Vuosi on lyhyt aika, mutta myös tarpeeksi pitkä, jotta ehtii kiintyä sekä asettua aloilleen. Voihan rähmä, kun on kummallista. Kaikesta huolimatta tunnen eläväni kituviikkoa, sillä jos haikeutta ei oteta lukuun, tahdon jo täältä pois - ja pian!
Kuluneen alkuviikon aikana olemme tehneet autokauppoja täällä (siis Myvin myyntiä), ja se puoli alkaa olla vähitellen plakkarissa. Ilmeisesti huomenna saamme niin sanotusti tinat tiskiin, mikä myös tarkoittaa, että olemme loppuajan ihanien paikallisten taksien varassa. Ystäviä olemme myös tavanneet ja yrittäneet saada lopuistakin tavaroista jotain selkoa. Onneksi muuttomme on sinällään helppo, sillä saamme jättää asuntoon tavaroita seuraavaa asukasta varten. Se helpottaa paljon! P on myös ravannut leikkimässä yläkerran ystäväperheen lasten kanssa, ja riemua on riittänyt. Siksi onkin suuri surku, ettemme osaa yhtään sanoa, milloin taas muuttomme jälkeen tapaamme. Otamme siis jäljellä olevista päivistä kaiken irti - terveisiä vain yläkertaan ;).
Itse en oikein tiedä, miten päin olisin tai missä käsiä pitäisin (on muuten äärettömän osuva sanonta, kiitos rakkaille ystävillemme, että saan sitä lainata :D), ja sekin tekee tästä kaikesta kummallista. No, päiviä ei ole monta, vaikka kituviikon aikana jokainen päivä tuntuu liian pitkältä. Tunnen todella eläväni välitilassa - oikeassa välimallin tilassa. "Täss' on sulle välimallin jätkä, välimallin laulu, välimallin naamataulu!" kuten jokunen vuosi sitten esitetyssä sketsisarjassakin joskus laulettiin. Kappale löytynee netistä :).
Näihin sointuihin ja tunnelmiin!
-E
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti