Sommoro

Hei ja moi

Nyt on käsillä aika, että heitämme Malesian jäähyväisiä myös tänne blogin puolelle. Huomenna lennämme Suomeen, kotiin, joten Mustoset eivät ole sitten enää Malesiassa. Toivon, että meillä olisi kirjoitettavaa myös jatkossa ja että teitä kiinnostaisi edelleen lukea kuulumisiamme. Tällä hetkellä kuulumiset liittynevät Suomeen ja sinne paluuseen, mutta en uskalla luvata saati taata, kuinka usein päivitämme tekstejä.

Pari päivää on tässä mennyt melkoisen herkissä tunnelmissa. Itkettää ja naurattaa yhtä aikaa, enkä osaa sanoa, kumman vuoksi itken tai nauran enemmän: sen, että pitää lähteä täältä, vai sen, että pääsemme kotiin. Kummallisen outoa ja kaikkea :).

No mutta ei se auta. Tämä on juttu nyt, ja tämä sopii minulle - eipä tässä vaihtoehtoa ole :). Blogimme nimi tullee päivittymään myös, jos ja kun kirjoitteluamme jatkamme. Mielessämme uudeksi nimeksi ovat vilahdelleet vaihtoehdot Mustosten kuulumisia tai Mustoset maailmalla (maailmaahan Suomikin on :D). Onko teillä ehdotuksia uudelle nimelle?

Terima Kasih, että olette olleet mukanamme tähän asti! Kuullaan taas :).

Kiitos!

-E

Aamut paukkuu

Moi!

Huomenna sitten kohti Suomea, kotia. Nyt on oikea aika sille. Tässä nyt sitten yritän pysyä bloggauksessani vyötärölinjan yläpuolella, pahoitteluni! ;)

Auto tai oikeammin Myvi on myyty. Sen myynnin yhteydessä kävi pari hauskaa tilannetta. Ensinhän Myvin piti mennä täkäläiselle työkaverille tai jos ei hänelle niin Oulusta saapuvalle työkaverille, joka tulee tänne vuodeksi. No lopulta Myvi meni kuitenkin työkaverin ystävän tyttärelle. He halusivat käyttää auton jonkun mekaanikon silmien alla ennen kuin edes ostoprosessia käynnistettiin, ei siinä mitään, mitään koeajoa he tai edes mekaanikko suorittanut... No kun ajoin autoa sinne tarkistukseen tämän työkaverin ystävättären kanssa hän kysyi paljonkohan tämä Myvi kuluttaa. Siinä kohti repesin ja yritin selittää hänelle, että minua ei hirveästi ole kiinnostanut tällä 0,45 euron litrahinnalla paljonko auto syö :). Myvillä ei pahemmin ole päässyt hurjastelemaan, koska enimmäkseen olemme ajelleet täällä KL:ssä ja kamerat niillä moottoritie hurjasteluilla eivät ole onnistuneet nappaamaan minua, edes silloin kun ohitin Ferrarin motarilla. Yritin tuolta mekaanikon luota palatessani parhaan kykyni mukaan joutua poliisin kanssa hankauksiin, siinä epäonnistuen. Eli ajelin sieltä kotia kohti ilman passia tai mitään henkilötodistusta saatikka että mukana olisi ollut mitään täkälaisten hyväksymää ajokorttia. Noh matkallahan oli tietty sitten ratsia jossa pysäyttelivät autoja, kirosanoja tais irrota pari. Etupuolella oleva auto pysäytettiin ja sen jatkettua matkaa minäkin valutin Myviä pysäytyspistettä kohti. Poliisin merkit paikalliseen tyyliin olivat hyvin epäselvät ja vasta kohdalla hän ilmaisi selvästi haluavansa pysäyttää myös minut, se oli liian myöhäistä, koska olin survonut kaasupedaalin pohjaan, että ny mennäään! Eivät vaivautuneet perään...

Olette ehkä lukeneetkin tästä paikallisesta opposition "laittomasta" mielenosoituksesta nyt viime viikonloppuna. Yläkerran V sitten heitti, että lähetään kattoon mikä meininki josko saatais hyviä kuvia. Tottahan toki sinne lähdettiin ja nähtiin monta tiesulkua, kuultiin kyynelkaasukranaattien posahtelua jne. Kuvaankin saatiin yksi posaus, se siis tuossa alussa olevassa kuvassa savuaa taustalla, eikä mikään aamunpaukahdus. Tälläkään reissulla ei sitten jouduttu viranomaisten kynsiin, toivottavasti maasta poistuessa eivät ole yhtään enempää minusta kiinnostuneita.

Tietoisesti en ole yrittänyt joutua kiinniotetuksi, koska ihan oikeasti tekee jo mieli kotimaahan!!

Kiitoksia/terima kasih/thank you kaikille kehen olen saanut täällä tutustua ja kiitokset jaksamisesta ja avusta!

-T

Välimallin kituviikko

Heips!

On pakko tehdä pieni tilannekatsaus. Tämä on NIIN kummallista, sillä tahto ja halu tulla kotiin, Suomeen, ovat valtavia, mutta silti osa minusta tuntee suunnattoman suurta haikeutta lähestyvän paluumuuton kynnyksellä. Nii'in, onhan Malesia / Kuala Lumpur / Bangsar / Sri Penaga ollut meidän kotimme pian vuoden päivät. Vuosi on lyhyt aika, mutta myös tarpeeksi pitkä, jotta ehtii kiintyä sekä asettua aloilleen. Voihan rähmä, kun on kummallista. Kaikesta huolimatta tunnen eläväni kituviikkoa, sillä jos haikeutta ei oteta lukuun, tahdon jo täältä pois - ja pian!

Kuluneen alkuviikon aikana olemme tehneet autokauppoja täällä (siis Myvin myyntiä), ja se puoli alkaa olla vähitellen plakkarissa. Ilmeisesti huomenna saamme niin sanotusti tinat tiskiin, mikä myös tarkoittaa, että olemme loppuajan ihanien paikallisten taksien varassa. Ystäviä olemme myös tavanneet ja yrittäneet saada lopuistakin tavaroista jotain selkoa. Onneksi muuttomme on sinällään helppo, sillä saamme jättää asuntoon tavaroita seuraavaa asukasta varten. Se helpottaa paljon! P on myös ravannut leikkimässä yläkerran ystäväperheen lasten kanssa, ja riemua on riittänyt. Siksi onkin suuri surku, ettemme osaa yhtään sanoa, milloin taas muuttomme jälkeen tapaamme. Otamme siis jäljellä olevista päivistä kaiken irti - terveisiä vain yläkertaan ;).

Itse en oikein tiedä, miten päin olisin tai missä käsiä pitäisin (on muuten äärettömän osuva sanonta, kiitos rakkaille ystävillemme, että saan sitä lainata :D), ja sekin tekee tästä kaikesta kummallista. No, päiviä ei ole monta, vaikka kituviikon aikana jokainen päivä tuntuu liian pitkältä. Tunnen todella eläväni välitilassa - oikeassa välimallin tilassa. "Täss' on sulle välimallin jätkä, välimallin laulu, välimallin naamataulu!" kuten jokunen vuosi sitten esitetyssä sketsisarjassakin joskus laulettiin. Kappale löytynee netistä :).

Näihin sointuihin ja tunnelmiin!

-E

Vielä täällä ollaan, mutta kohta kaikki alkaa olla tässä

Heippa kaikille!

Tässä sitä nyt ollaan: viikko ja pari päivää Malesiaa jäljellä, ja sitten koittaa jälleen Suomi-aika. Kun nyt peilaan kuukausia taaksepäin, voin vain todeta, että meillä on ollut täällä ihan äärettömän mahtavaa. Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että arki on arkea Malesiassakin eikä tämä elo aina niin herkkua ole ollut erilaisten kulttuurikäytäntöjen vuoksi, mutta kaikesta huolimatta en vaihtaisi mitään pois. Olen niin onnellinen, että tartuimme tilaisuuteen ja lähdimme tänne maailman ääriin. Koko juttu (sanon nyt juttu, sillä en keksi mitään kuvaamampaa ilmaisua) on ollut kasvattava, avartava, opettava sekä valaiseva, ja ennen kaikkea se on auttanut meitä katsomaan kotimaatamme uusin silmin. Mitä meille tarkoittaa Suomi ja suomalaisuus? Mitä me haluamme jälkikasvullemme opettaa ja antaa takataskuun? Mitä haluamme tehdä ehkä toisin kuin aikaisemmin ajattelimme? En nyt listaa erikseen niitä tähän, vaan näkykööt ajatuksemme jatkossa - vaikka rivien välissä - toiminnassamme :) (ja jokainen varmasti odottaa tämän jälkeen ihan suunnattoman suuria mullistuksia - ehkei nyt sentään :D).

Listasin tuossa jokin aika sitten asioita, joita aioimme vielä Malesiassa ollessamme tehdä, ja kaikki listan asiat on tehty. Siinä ei ollut mainintaa reissustamme Kota Kinabaluun, mutta sekin on tehty. Voi sentään, että matka oli mahtava isolla ämmällä! Löhösimme, luimme, uimme, snorklasimme (P ja T, minä en tohtinut), söimme (liikaa) ja nautimme. Olimme kyllä todellisessa paratiisissa. P sai olla vielä lastenklubin järjestämässä valoseremoniassa sekä soturina että prinssinä. Ihana oli lomamme.

Illankajoa parvekkeeltamme

Soturi toimissaan :)

Prinssi elementissään!

Snorklailijat

Tältä parvekenäkymämme näytti päivänvalossa! Tahtoo takaisin :)

Kota Kinabalussa koimme siis aivan paratiisimaisia hetkiä, ja jos koskaan mielimme sinne takaisin, menemme mitä todennäköisimmin samaan hotelliin. Upeaa oli kaikki :).

Melko pian lomamme jälkeen äitini saapui vierailulle. Mummu oli kovin tohkeissaan koko sen ajan, kun teki päätöksen, että lähtee reissuun yksin. Tohkeilua riitti koko täällä olemisen ajan ja on kuuleman mukaan riittänyt vielä matkan jälkeenkin. Hieno homma! Saa hehkuttaa! Olihan tuo aika tempaus! Lieneekö mummu muistanut kertoa vaarille P:n kysymystä "Pyöriikö mummulla nyt silmät päässä?", johon tuli melko naurunpyrskähdyksiä sisältävä vastaus. Varmasti pyörivät silmien lisäksi myös lentosukat, sillä olihan matka äidilleni elämyksien arvoinen. Niin kuin kaikille meille muillekin. Mukavaa, äiti, että olit täällä!

Teimme päiväreissun Melakaan äitini täällä ollessa, ja täytyy kyllä sanoa, että näkemisen arvoinen paikka on! Minä päästelin Myvillä matkan molempiin suuntiin tuntien välillä melkoista painoa kaasujalassa, mutta kivaa oli ja kuskille kiitokset ;). Olisin voinut viipyä Melakassa pitempäänkin.

Melakan maisemia chinatownissa...

...kuin myös :). Hieman poikkeaa Kuala Lumpurista.

Kulunut viikko on mennyt enemmän ja vähemmän pakkaillessa. Rapiat 75 kg meillä tulee roinaa matkalaukkujen lisäksi, joten emme me mitenkään paljon ole hamstranneet. Tavaroita on hujan hajan joka puolella, ja siitä syystä itselläni on tuntunut, että täällä kotona ei huvita kovin paljon olla. Toki kuitenkin olen ollut - onhan pitänyt pakata ja listata, mitä kaikkea meillä nyt onkaan hankittuna ja mitä kaikkea otamme mukaan. SUURI kiitos yläkerran ystävillemme T:lle ja V:lle perheineen, että P on saanut leikkiä lastenne kanssa. Minä olen saanut hommia eteenpäin. Ikävä tulee varmasti olemaan suuri!

Eipä tässä enää paljon ehdi touhuamaan. Harmittaa kyllä, että T:n pitää olla vielä töissä. Toisaalta on extraihanaa, että hän saa olla sitten Suomessa lomalla. Sielläkin on monenmoista askaretta luonnollisesti tiedossa, joten säästämme päiviä koti-Suomeen. Niin se kuitenkin on, että Malesia alkaa olla vähitellen Mustosten kohdalla taputeltu. Olemme valmiita tulemaan kotiin!

Esimakua kotoiseen Pohjolaan kävimme hakemassa tänään, kun vierailimme aamulla Snowalkissa. Oli siellä kyllä h*******n kylmä, mutta sitäkin enemmän hauskaa!!!

Talvitakit saimme lainaan :)

Joulupukkikin suhahti ohi!

I-Cityn Snowalkissa oli oikeasti vain -5 astetta, VAIN -5 astetta!!! Hurjan kylmältä se tuntui, kun siihen lämpötilaan meni vuoden kesän jälkeen ihan "kylmiltään" :). Voi sentään!

Mustoset eivät vielä hiljene - ehkä me jopa jatkamme kuulumisiamme Suomesta käsin. Eihän sitä koskaan tiedä :). Mukavaa alkavaa viikkoa!

-E