Kallisarvoiset muistot

Hei vaan

Täällä muistellaan! En tiedä vielä tarkasti mitä, mutta muistelen kuitenkin. Mikä tekee muistosta kallisarvoisen? Mitkä asiat me muistamme läpi elämämme? Mitä me tarvitsemme muistaaksemme? Joku tietysti vitsailee heti, että hyvän muistin, mutta veikkaan, että muistamiseen tarvitaan jotain muutakin :).

Viime lauantaina olimme tosiaan luistelemassa ja urheilusuorituksen jälkeen menimme mehulle sekä kahville. Maistoin P:n juomaa mehua ja siinä samassa olin yhtäkkiä takaisin lapsuudessani sekä päivähoitopaikan viereisessä leikkipuistossa! Perhepäivähoitajani A, joka hoiti minua vauvasta koululaiseksi, teki aina puistopäiväksi appelsiinimehua sellaiseen muoviseen taskumattiin, jossa on sellainen rengas :). Tiedättekö? Niitä on erivärisiä. P:n mehu maistui juuri siltä samalta mehulta!

Uskon, että moniin muistoihin liittyvät myös aistit. Minulle ehkä kaikista vahvimpina muistojen laukaisijana toimivat eri tuoksut ja maut. Niistä on monesti seurannut yllättäviä muistoja mieleeni. Totta kai myös "kuulen, tunnen ja näen" usein muistoja, mutta ehkä vahvimpina ovat juuri haistamisen ja maistamisen kautta tulleet. Miten teillä?

Sanotaan, että muistoja pitää vaalia. Miten me vaalimme niitä? Muistelemalla? Pitääkö meidän oikein alkamalla alkaa muistella jotain, vai nousevatko kaikki kallisarvoiset muistot mieleemme spontaanisti jonkin koetun kautta? Mitähän minäkin muistelen ja muistan Malesian vuodestamme? Laukaiseeko joskus vuosien päästä jokin asia muiston, jota en Malesiasta edes tiennyt kantavani mukanani? Ennustaa en osaa, joten nähtäväksi se jää vielä tässä vaiheessa :).

Täytyy myös todeta, että valokuvat ovat todella arvokkaita. Kuva kertoo usein enemmän kuin tuhat sanaa, kuten me kaikki olemme kuulleet sanottavan! Onneksi nykytekniikka on mahdollistanut sen, että mekin saamme katsella kuviamme täällä maailmalla - ovathan ne seuranneet meitä tänne tietokoneemme mukana. Koti-ikävän painaessa päälle on lohduttavaa, että saa tuttuja kasvoja ja hetkiä silmien eteen (vaikka eivät ne aina lohduta vaan pahentavat tilannetta :D) muutaman napin painalluksella. Vanhoina aikoina kuvat olisivat jääneet kotiin albumeihin meitä odottamaan. Se olisi kyllä haikeaa ja itse asiassa on tavallaan nytkin, sillä meidänkin valokuva-arkistoihimme voi piirtää viivan ensimmäisen digikameran hankkimisen aikoihin: tähän asti kuvat ovat albumeissa (ja nyt siis kotona) ja tästä eteenpäin digitaalisessa muodossa tietokoneella. Toisaalta sekin on surku, että nykyään kuvat useimmiten elävät vain kovalevyillä - harvoin niistä tehdään enää paperiversioita :(. Kummassa sitten lieneekään vara parempi, vanhassa vai uudessa :)? Joka tapauksessa kuvat auttavat meitä varmasti myös muistamaan sekä muistelemaan - ja eiköhän se niin ole, että haluamme ikuistaa kuviksi juuri ne tapahtumat, jotka koemme kallisarvoisiksi.

Tähän loppuun tuli vielä yksi asia mieleeni. Jos minulla on jostakin muistosta valokuva, sitä katsellessani muistan harvemmin esimerkiksi mitään tuoksua tai makua. Jos haistan tai maistan ja sitten muistan, minulla ei ole siitä muistosta olemassa valokuvaa. Ainakaan muistaakseni :). Jännä juttu :).

Muistelemisiin!

-E